tiistai 4. joulukuuta 2012

Ennen kuin ne häviävät

Käväisin Suomessa ja olen laiska, siksi pitkä hiljaisuus blogissa. Olin melkein kaksi viikkoa Suomessa pikkuneidin ja koiran kanssa, oli ihan virkistävää, mutta on mukava olla taas kotona. Monta asiaa tuli hoidettua, monta tuttua tavattua jne. Isäukon korjaamo laittoi pikkuneidin kärryjen pyöriin uudet laakeritkin, kelpaa taas ajella.

Põhja-Tallinn laulaa hitissään "Võiks kõik olla nii/ et juhtub kunagi/ et ma lihtsalt lähen ja tulen ja lähen ja tulen ja kõik on ikka veel siin." Voisiko kaikki olla niin, että joskus sattuisi, että mä vaan lähden ja tulen ja lähden ja tulen ja kaikki on vieläkin täällä. Vähän ymmärrän tällaisen haikailun täällä. Tallinna muuttuu hengästyttävää vauhtia.

Kun muutimme hieman vajaa vuosi sitten Tallinnaan, parvekkeeltamme aukesi näkymä, jossa päätään kääntämättä näki yhden kasaan romahtaneen hirsitalon ja kaksi muuten vaan autioitunutta. No, ollessamme kesällä Suomessa se kasaan romahtanut oli purettu, tontti tasattu, ei jälkeäkään talosta. Tämä ei ollut millään tavalla uudistus huonoimmasta päästä, talo oli tosiaan täysin korjauskelvottomassa kunnossa ja lisäksi sen piha oli ilmeisesti vuosikaudet toiminut jonkun henkilökohtaisena kaatopaikkana. Kaikki se haiseva roina oli myös kuskattu pois, ja tontista tuli ikään kuin vastapäisen parkkipaikan jatke. No, nyt Suomi-lomamme aikana samaiselta parkkipaikalta oli purettu ilmeisesti neukkuaikainen, betonirakenteinen talo. Eipä siinä, ei kai silläkään kovin suurta merkitystä arkkitehtuurin kannalta tainnut olla. Ilmeisesti vastapäistä korttelia puretaan järjestelmällisesti, luultavasti tilalle tulee jotain uutta ja upeaa. Ei sinänsä ihme: mätiä, enimmäkseen lautarakenteisia taloja koko kortteli aivan kaupungin ydinkeskustassa jää harva kaipaamaan. Paljon täällä on kunnostettukin, ja kunnostuskelpoisempia kohteita on naapurustossa edelleen vieri vieressä. Kadriorgin alue on vähän niin kuin kuvittelisi Eiran Helsingissä 40-luvulla, sitten miettisi ettei sille olisi kukaan tehnyt mitään 60 vuoteen. Remonttia huutavia helmiä vieri vieressä.

Sen sijaan ne kaksi autioitunutta hirsirakenteista eivät mielestäni ole mitään erityisiä helmiä, aika tavanomaisen näköisiä kaksikerroksisia hirsitaloja. Niistä olin jo aivan varma, että tulitikkua vaille ovat, mutta nytpä ne ovat korjauksen alla. Varmaankin hienoja tulee niistäkin, mutta pakko myöntää, että asuntoa en niistä ostaisi. Ensiksi alettiin korjata meiltä katsoen kauempana olevaa taloa, jonka katto purettiin joskus keväällä, ja ikkunat siinä samalla molemmista taloista. Talo sai uudet kattotuolit ja rimat niiden päälle varsin pian katon purun jälkeen, ja siinä vaiheessa remontti olikin sitten koko kesän. Tai no, on siihen uudet ulkolaudoitukset laitettu. Ottaen huomioon viime kesän sateisuuden: jos talon katto tuurilla olisi ollut ehkä ja pitänyt rakenteet aiemmin kuivina, nyt ne eivät sitä enää ole. Katolla ei ole vieläkään peltiä tai muuta suojaa, on siellä kai jonkinlainen muovi. Ja lunta tuli tännekin viime viikonloppuna vähintään yhtä paljon kuin eteläiseen Suomeen. En oikein jaksa uskoa, että rakenteita kesän yli uittamalla talo varsinaisesti paranisi. Toisesta talosta purettiin huonokuntoinen saumapeltikatto vähän ennen lumien tuloa, ja siinä se nyt seisoo ilman kattoa ja ikkunoita. No, eipähän kodittomat pääse majailemaan siellä talven yli ja polta samalla koko roskaa.

Kaiken kaikkiaan, suosittelisin kaikille Tallinnassa asuville ja käyville kaupungin kuvaamista. Maisema muuttuu nimittäin nopeammin kuin Suomen kirkonkylissä 1970-luvulla.Vanhankaupungin rakennuskannan kohdalla aika pyritään pitämään pysähtyneenä, muualla se juoksee hirveää vauhtia. Toivottavasti kovin montaa helmeä ei ehditä purkaa tässä innossa. Onneksi toisaalta virolaiset tekevät suurta uudistustaan vasta nyt ja ymmärtävät myös vanhan arvon, tästä on paljon hienoja esimerkkejä ympäri kaupunkia. Kaupungille ei käy turkulaisittain.

Muita isoja muutoksia edustaa Ülemisten risteyssolmun uusi silta. Ülemisten moni tietää Sikupillin Prisman tai Ülemiste-keskuksen vuoksi, ja samaisesta risteyksestä kuljetaan esim. Tallinnan lentokentälle. Mies ajaa siitä töihin lähes joka aamu. Siitä saakka, kun tänne muutimme, on kyseinen valtava risteys hidastanut miehen työmatkaa, sillä siellä rakennetaan uutta siltaa, jolla poistetaan osa risteyksen hurjasta liikennemäärästä. Autot ovat madelleet hissukseen siltatyömaan alta. Tänä aamuna rakennustelineet olivat poissa ja sillan kansi paikallaan! Eihän se vielä valmis ole, mutta pian Järvevana Teeltä pääsee uutta siltaa Peeterburi Maanteelle käymättä Ülemisten valoissa. Iso parannus esim. monille rekkakuskeille ja muille onnettomille, jotka siinä sumpussa joutuvat suhaamaan.

Liikennettä hidastaa ihan riittävästi tämä keli. Niin, Tallinnassa ei edelleenkään aurata jalkakäytäviä, eikä oikeastaan katujakaan suuremmin, lumien pois kuskaamisesta puhumattakaan. Tänään käväisin Nõmmen kaupunginosassa lapsosen kanssa seikkailuretkellä, joka sisälsi pulkka- (kuntoni ei piisaa tuuppaamaan lastenrattaita umpihangessa), ratikka- ja bussiosuudet. Joku turisti otti meistä kuvia, kun kiskoin neitiä pulkassa melkein Tallinnan keskustassa. On kai se aasialaisen mielestä eksoottinen näky, mutta täällä se on paras tapa kuljettaa lasta talvisaikaan. Rattaat ei vaan kulje. Olisin tietenkin voinut viedä miehen töihin ja mennä autolla, mutta ratin vääntö kaupungin halki tuolla sohjoisessa aamuruuhkassa ei varsinaisesti houkutellut. Lisäksi saan matkustaa neidin, alle 3-vee, varjolla jo nyt ilmaiseksi, joten totesin parhaaksi turvautua jälleen julkiseen liikenteeseen. Tallinnan kaupungin nettisivuilla olevat aikataulut ovat hyvin informatiivisia, tykkään. Miinuksena se, ettei karttoja saa näkymään I-lelulla.

Mitäs muuta meille? Eipä kummempia. Joulu tulla jolkottaa, ja ennen joulua on luvassa aika paljon vieraita, joten en lupaa kovin ahkeraa päivitystä taaskaan...

Ei kommentteja: