Ihan villeiksi ollaan heittäydytty, kahtena perjantaina peräkkäin on käyty ulkona! Ensin suomalaisten naisten yhdistyksen, Suomettarien, itsenäisyyspäiväillallisella ja sitten vielä miehen työnantajan pikkujouluissa. Tosin johan tässä pari vuotta vierähtikin missään käymättä, joten ehkäpä oli aikakin.
Illastimme itsenäisyyspäivän jälkeisenä perjantaina MEKK-ravintolassa muiden suomalaisten kanssa. Mukavaa oli, ja ruoka hyvää, ravintola keikkuu kestona Viron parhaiden ravintoloiden listalla. Testaamisen arvoinen paikka kaiken kaikkiaan, ihan vanhankaupungin laitamilla. (Äidinkielenopettaja-lukijani, tiedän että olette siellä: Onko oikea genetiivimuoto Vanhan kaupungin vaiko Vanhankaupungin vai ehkä vanhankaupungin. Sen tiedän, ettei se ole vanhan kaupungin. Kaikkia variantteja näkee Virosta kertovissa lehdyköissä.)
Miehen työnantajafirma juhli 20-vuotista taivaltaan Virossa ja samalla piti pikkujoulut koko henkilökunnalleen. Aikamoiset kekkerit. Kutsuttuja oli avecit mukaan lukien noin 1800, paikkana paikallinen messukeskus. Tehtaalta oli siis kutsuttu mukaan ihan kaikki, ja jotkut olivat kuulemma yrittäneet jopa kaupata kutsujaan jossain... No, jos joku sellaisen osti, niin hyvät kaupat varmaan teki: hyvää ruokaa ja juomaa sekä show oli illalle järjestetty.
Pieniä kulttuurieroja suomalaisiin pikkujouluihin toki huomasi. Kun Suomessa järjestetään massatapahtuma, johon pitää ihmiset lajitella nimenmukaiseen järjestykseen, käytetään aina sukunimeä. Mekin olimme vähällä mennä väärään jonoon, mutta tajusimme onneksi ajoissa että jonoihin järjestäydytään etunimen mukaan. Sisällä ihmiset oli lajiteltu istumaan pöytiin osastoittain, pöydässämme istui meidän lisäksemme muutama muu suomalainen sekä yksi virolaispariskunta, josta mies työskentelee minun mieheni kanssa, hekin puhuivat sujuvaa suomea.
Alkupalat oli laitettu valmiiksi pöytiin kun tulimme paikalle. En muista Suomessa vastaavaa nähneeni, mutta systeemi toimi: salaatit ja muut pikkupurtavat olivat kulhoissa jokaisella pöydällä, niistä sai sitten syödä omantunnon mukaan. Lämmin ruoka tuotiin lautasannoksina keittiöstä. Ihan hyvät tarjoilut, aavistus 80-luvun henkeä ehkä oli kaikissa ruuissa mutta maittavaa oli. Viiniä oli tarjolla viisi pulloa per pöytä, meidän 10 hengen pöydässämme oli vain seitsemän henkilöä joten saimme vähän enemmän kuin jotkut toiset. Baarista sai ostaa lisää juotavaa jos siltä tuntui.
Isoin kulttuuriero oli ehkä tanssimisessa: jo ennen lämpimän ruuan tarjoilua esiintyi acapella-lauluyhtye, joka esitti eri aikakausien hittejä oikein mukavasti. Jo tässä vaiheessa tanssilattialla oli porukkaa. Varsinainen illan pääesiintyjä, Dave Benton (yksi Viron Euroviisuvoiton tekijöistä ja Viron virallinen värillinen, täällä kun ei maahanmuuttajia juuri ole) aloitti kun lämmintä ruokaa vielä syötiin, ja tanssilattia oli välittömästi tupaten täynnä tanssijoita. Virolainen pöytäseuramme selitti, että etenkin venäläiset lähtevät heti tanssimaan, kun tilaisuus on. No niinpä näytti.
Ja jos pikkujoulujen pukeutuminen on Suomessakin joskus hieman rohkeaa, niin on se sitä Virossa vielä enemmän. Korkeat korot ja lyhyt hame näyttivät olevan aika pop. Moni oli selvästi panostanut juhliin, naisilla näki kauniita kampauksia ja meikkejä tosi paljon.
Yksi iso kulttuuriero näkyi vessoilla: Suomessahan naisten vessaan on aina kilometrin jono ja miesten vessaan pääsee saman tien. Minä kävin vessassa jonottamatta, naiset toki kampasivat ja ehostivat peilien edessä, mutta vessakoppeihin ei ollut jonoa. Mies sen sijaan jonotti kauemmin: kuulemma firman Moskovan-osastolla oli omat pikkujoulut miesten vessassa. Venäläisillä oli herrojen omat bileet, ehkä piilopullojenkin muodossa, joten ruuhkaista oli.
Ilta sujui kuitenkin rattoisasti. Kovin pahaan kuntoon itseään juhlineita ei näkynyt, toki joistakin huomasi, että virvoketta oli nautittu. Yhtään tappelua tms en ainakaan minä ehtinyt huomata. Ehkäpä "vene disko" (kuten virolaiset illastajakumppanimme venäläisten tanssilattialla liikehdintää kutsuivat) hillitsee myös juomista: jos koko ajan bailaa, ei voi vetää kauheita kännejäkään. Kehtaan väittää, että Suomessa olisi joku ehditty viedä ambulanssilla tai poliisiautolla jatkoille bileistä, joissa duunarit ja tehtaanjohtajat bilettävät kaikki yhdessä.
Kun lähdimme kotia kohti vähän ennen puolta yötä, tajusin että taksi olisi ehkä pitänyt tilata etukäteen. Itsenäisyyspäiväperjantaina emme saaneet kaupunkiin päin taksia tilattua lainkaan, onneksi ratikkakin kulkee varsin lähelle. Tästä viisastuneena olin tilannut taksin menomatkalle etukäteen, mutten paluumatkalle, niin kaukaa viisas en tietenkään tajunnut olla. Onneksi siinä tuulessa ja tuiskussa ei tarvinnut kovin kauan odotella, taksi tuli kyllä nopeasti sen jälkeen, kun vaan pääsi taksikeskukseen puhelimella läpi. Tällainen taksien jonottelu ja odottelu on kyllä ihan tavatonta Tallinnassa, yleensä täällä saa taksin samantien. Pikkujouluaika vaikuttaa siis täälläkin, ei toki mitenkään niin paljon kuin esimerkiksi Helsingissä. Pikkujoulut juhlina ovat muuten varsin tuoretta tavaraa täällä, Jõulupidu tai jopa pikkujõulu ei kuulu läheskään kaikkien firmojen ohjelmistoon vieläkään. Miehen työnantaja on kansainvälinen yritys, joka todennäköisesti järjestää vastaavia kinkereitä kaikkialla maailmassa (ei ehkä tässä mittakaavassa).
Muuten Virossa tehdään jouluvalmisteluita kuten Suomessakin. Viro on varsin maallistunut yhteiskunta, joten joulunvietossa ei juuri kristillistä sanomaa näy. Toki kirkoissa nähdään jouluisin samantapainen kävijämääräpiikki kuin Suomessakin, on täälläkin kunnon tapakristittyjä sentään! Yhtään jouluseimiasetelmaa en ole nähnyt missään, ja paikalliset joululaulutkin kertovat enemmän joulupukista tai ihan vaan yleisesti joulurauhasta kuin Betlehemin ilosanomasta. Eipä silti, minua alkaa naurattaa aina Suomessa joulun alla tavaratalossa, kun kaiuttimista kaikaa esimerkiksi "En etsi valtaa loistoa" ja ihmiset ryntäävät hullun kiilto silmissä ostamassa itseään vararikkoon. Joulurauhaa vain sullekin täti-ihminen, joka yritit ostoskärrylläsi teilata mieheni ja kolmikuisen tyttäreni pari vuotta takaperin Ideaparkin lelukaupassa pari päivää ennen jouluaattoa.
Joulupöydän antimet ovat hieman erilaiset: sikaa syödään täälläkin, muttei pelkkää kinkkua. Virolainen jouluruoka nro 1 on ryynimakkara, kyytipoikana hapankaali ja puolukkahillo. Siasta voi olla pöydässä myös muu osa kuin kinkku, esimerkiksi niskaa tai filettä, mutta sikaa pitää olla. Lopuista osista sikaa tehdään aladoobia, ks. edellinen postaus. Erilaisia makeita kakkuja, pikkuleipiä ja suklaata pitää ilmeisesti olla montaa sorttia, jotkut syövät laatikoitakin, mutta aika lihavoittoiselta näyttää virolainen joulupöytä. Joululahjoja annetaan ja saadaan tietysti. Melkein jokaisella ostoskeskuksella on myös oma hyväntekeväisyyskampanjansa, joku tukee lastenkotilasten joulunviettoa, toinen vähävaraisten lapsiperheiden jne. Ihan kaikilla kun ei ole varaa joulun trendileluihin, tai edes niihin ryynimakkaroihin.
Suuntaamme jouluksi Suomeen, valmis pöytä on paras pöytä! Sitäpaitsi virolaistenkin mielestä joulupukki (jõuluvana eli jouluvanha tai jouluvaari) asuu Suomessa, ja puhuu mainoksissakin aina suomea, pitäähän sitä joulupukin maahan lähteä joulunviettoon. Head jõulud tai head pühi vaan siis itse kullekin säädylle, lähden hakemaan joulumieltä marketin jonosta. Pitää pari juttua vielä kuitenkin hakea, vaikka luulin hankkineeni jo kaiken tarpeellisen... (paluukuorma pikkuneidin joululahjojen kanssa hirvittää nyt jo. Siivosin pois ison kasan leluja, joilla neiti ei ole hetkeen leikkinyt, mutta pelkään lelulaatikon täyttyvän uudelleen. Pitää ehkä raportoida joulupukille ensi vuonna kaikki tuhmuudet vähän tarkemmin.)
1 kommentti:
Äikänope-lukija toteaa, että ei taaskaan muista, mikä olisi paras, saati "oikea" versio Vanhalle kaupungille :) Olen sen muistaakseni Kotuksen sivuilta joskus tarkastanut ja sillä mennyt, mutta mikähän se nyt oli... Täytyy taas tsekata, kun seuraavaa virallisempaa tekstiä kirjoittaa.
Lähetä kommentti