tiistai 27. elokuuta 2013

Hei, taas herätään

Kuten jo taisin aiemmin uhkailla, blogi on viettänyt hiljaiseloa kesän ajan. Tämä mm. siksi, että olemme olleet varsin vähän kotosalla, ainakaan vain omalla porukalla, ja kotona tuntuu olevan koko ajan kaiken sortin rästihommaa. Kesävieraita on käynyt, mikä on oikein positiivista, ja me olemme vierailleet ja lomailleet, lähinnä Suomessa toki. Viron-matkailua olemme harrastaneet parin Saarenmaan matkan verran. Jospa aloitetaan niistä, kun Viro-aiheissa yritetään pysyä.

Kävimme viikonloppureissulla Saarenmaalla ensimmäisen kerran kesäkuussa ja toistamiseen heinäkuun puolella. Onhan se nähtävä, kun niin moni suomalainen sitä hypettää. Edellisestä visiitistä olikin kulunut lähemmäs kuusi vuotta, silloin kävimme muutaman yön verran tuttujen mökillä saaren keski-pohjoisosissa. Häpeäkseni en enää muista paikan nimeä, jossain Järisen kylän nurkilla, mutta luonnonkaunis paikka oli, ja kavereiden kanssa oli silloinkin rattoisaa.

Nyt varasimme ensimmäisen reissun ajaksi huoneen Kuressaaresta, Kuursaalin eli kylpylaitoksen külalistemajasta. Hinta ei päätä huimannut, 68 eurolla sai yöpymiset ja aamiaiset kolmelle keskellä Kuressaaren kaupunkia, ihan piispanlinnan vierestä. Paljon olisi ollut tarjolla kylpylämajoitusta, mutta emme ole erityisemmin kylpyläihmisiä (pikkuneiti voisi ollakin, mutta jätimme toistaiseksi väliin). Kuursaal tarjoaa majoitusta vain kesäaikaan, ja kovin aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä menijöitä voi odottaa vähän viileät huoneet, mutta muuten voin kyllä suositella. Huone oli iso, tai oikeastaan käytössämme oli kaksi huonetta. Aamiainen oli erittäin maistuva ja tarjoiltiin pöytiin, tykkäsimme. Sijainti on varsin keskeinen, ja kävimmekin kävellen katselemassa kaupunkia lauantai-illalla. Kaunista ja rauhallista oli. Päästyään miehityksestä Kuressaaressa on tehty isosti remppaa, ns. Vanhan kaupungin alue muistuttaa jälleen enemmänkin jotain pientä ruotsalaiskaupunkia puutaloineen, puutarhoineen ja mukulakivikatuineen. Ilmeisesti kesäkuu ei vielä ole erityistä sesonkiaikaa turisteille, sen verran hiljaista oli kaikkialla.

Kuressaaren piispanlinnassa kävimme jälkimmäisellä reissulla. Sinne oli avattu sitten viime näkemän suuri näyttely Viron, etenkin tietysti Saarenmaan, lähihistoriasta, suosittelen hyväjalkaisille. Huonoilla polvilla ei monikerroksiseen näyttelyyn linnan torniin kiipeillä, ja hissiä ei todellakaan ole. Linna on toki muutenkin näkemisen arvoinen ja hienosti entisöity. Kellarikerroksessa on myös näyttely Viron luonnosta, mielenkiintoinen sekin.

Matkalla Kuressaareen (kesäkuun reissulla) aioimme käväistä ihmettelemässä Pädasten kartanoa ja ehkä syödä sen rantaravintolassa lounasta. Kartanon rantaravintola on auki vain kesäisin, ympäri vuoden sen sijaan on kestona Viron parhaiden ravintoloiden listan kärkisijoilla oleva Alexander-ravintola. Se pitänee joskus vielä testata, mutta ei kokoonpanolla, johon kuuluu lapsi ja koira. Lapsia ei nimittäin kyseiseen ravintolaan oikein mielellään oteta lainkaan. Ymmärrän tämän kyllä täysin, kun katson melkein kolmivuotiaamme touhuamista ravintolassa käydessä. Vaikka neiti osaakin käyttäytyä varsin hyvin ikäisekseen, ei meteliltä ja sotkulta ihan täysin voi välttyä. Alexanderissa tarjotaan sen luokan (ja hinnan) illallisia, etten minäkään sinne lapsia haluaisi mukaan. Ne on eri paikat ne. Kartanovisiittimme jäi kuitenkin väliin tällä kertaa koirateknisistä syistä. Kartanon portilla ystävällinen porttivahti tarkisti, että alueelle olisi saanut tuoda koiran, jopa rantaravintolaan. Onneksi hän ystävällisesti kertoi myös, että kartanon oma koira on alueella irti, ja lisäksi uros. Kiitimme ja jatkoimme matkaa. Lasten, myös karvaisten, vuoksi pitää tehdä välillä myönnytyksiä, emmekä halunneet karvapehvan alkavan haastaa riitaa paikallisten kanssa...

Kuressaaressa valitsimme perinteikkään Veski Kõrts- eli myllyn majatalo-ravintolan. Miljöö oli mitä viihtyisin, ruoka kohtuuhintaista, mutta ei erityinen elämys. Pelkään pahoin, että virolaiselle perinneruualle on käymässä suomalaisittain: maistuvaa ja aidosti perinteistä ruokaa ei saanut edes tuosta itseään perivirolaiseksi mainostavasta ravintolasta. Tai no, savukalaa juu, mutta muuten. Tilaamani villisikapata olisi voinut olla toisessa ravintolassa myynnissä nimellä Chili con carne, miehen kala-annoksessa oli parasta kuulemma perunamuusi. Älkää nyt alkako häpeillä mulgipuderia, verimakkaroita ja hapankaalikeittoa, ne ovat mitä mainiointa ruokaa turisteillekin tarjottuna, kunhan ne valmistetaan oikein.( Tämän voi todistaa mm. käymällä manner-Viron puolella Palmsen kartanon mailla sijaitsevassa Palmse Kõrts-ravintolassa. Suosittelen lämpimästi aidoista elämyksistä kiinnostuneille.)

Ajelimme jo ensimmäisellä, ja myös toisella reissullamme Saarenmaan eteläkärkeen Sõrven niemelle, jossa maisemat ovat aika huikeat. Kun niemeltä jatkaa saaren länsirantaa seurailevaa tietä, eikä pelästy hiekkatienpätkiä, löytää mielestäni juuri sen Saarenmaan kauneuden, josta kaikki haaveilevat. Niittyjä, kalkkikivirantoja, idyllisiä maalaiskyliä, lehtipuumetsiä. Jälkimmäisellä reissulla törmäsimme myös paikallisasukkaisiin, onneksi emme ihan kirjaimellisesti: ajelimme pikkutiellä laidunta vaihtavan lehmälauman seassa! Saaren länsirannikko voisi olla oivallinen reitti myös fillarilla ajeltavaksi, me nyt ajelemme lähinnä autolla... Ikääntyvä karvainen perheenjäsen hidastaisi fillarointimatkaa, eikä tuo melkein-kolmivuotiaskaan ehkä kovin pitkiä etappeja jaksaisi takaritsillä istuskella. 

Toisella Saarenmaan reissullamme yövyimme ensimmäisen yön Muhun saarella. Tavallisin reitti saarille kulkee juuri Muhun kautta, ja aika moni suomalainen tuntuu huomanneen Muhun olemassaolon myös. Majoitustakin olisi tarjonnut parikin suomalaisomisteista yritystä, mutta päädyimme paikalliseen Vanatoa turismitalu-nimiseen matkailuyritykseen. Aika hyvä valinta mielestäni. Talo on oikeasti vanha ja perinteinen, palvelu oli hyvää, mutta ravintola valitettavasti suljettu jo saapuessamme illalla aika myöhään. Rauhaa ja hiljaisuutta oli kyllä tarjolla yllin kyllin, ja onneksi oli vähän eväitä mukana. Muhulle voisi tosiaan mennä ihan vain nauttimaan luonnon rauhasta ja perinteikkäistä maisemista, Vanatoan ympärillä oleva Koguvan kylä on säilynyt hämmästyttävän alkuperäisen oloisena, ja silti (ilmeisesti) vakituisesti asuttuna. Kaislakattoja, kiviaitoja, takapihoilla kanoja ja Belaruksen raatoja sekä itse itseään ulkoiluttavia piharakkeja. Minä tykkään. Vielä joskus lähden ratsastusretkelle Muhulle, niitä siellä tarjoaa useampikin firma. 

Toisen yön olimmekin sitten Kuressaaressa Mardi-nimisessä hotellissa, joka pyörii paikallisen matkailualan oppilaitoksen ohella. Havaittavissa oli opiskelija-asuntolahenkeä... Ja vanhana ravintola-alan duunarina olisin voinut kyllä huomauttaa myös aamiaisella asiasta jos toisestakin, mutta perusilme oli siisti. Enpä tosin muista, että mikään majoitusliike olisi aiemmin veloittanut 16 euroa koiran majoituksesta! Pakko myöntää, että toiste emme tätä hotellia suosi. Muutenkin Kuressaaressa ja sen ympäristössä on niin paljon erilaisia mökki- ja muita majoitusvaihtoehtoja, etten ehkä jatkossa ole hotellimajoituksen kannalla, ellei ole jotain erityistä syytä. Googlaamalla puhkemaja, turismitalu tai ihan vaan b&b Saaremaal löytyy jo kymmeniä vaihtoehtoja.

Söimme iltasella Kuressaaren vanhaan paloasemaan rempatussa ravintolassa, joka vaikutti olevan (kömpelösti käännetyst ruokalistastaan huolimatta) suomalaisturistienkin suosiossa. Mukava paikka, iso terassi, muttei mitään erikoista. Kuressaaren tunnelmassa oli aistittavissa piristymistä sitten kesäkuun, mutta ei mitään ruuhkaa silti. Bile-eläimet älkööt vaivautuko.

Sujuu se kesä toki Tallinnassakin. Oman kotimajoitusliikkeemme sesonki on ajoittunut jokseenkin elokuulle (varmaan siksi, että olimme äytännössä koko heinäkuun Suomessa), joten paikallisiakin nähtävyyksiä on vieraiden kanssa koluttu. Ja pakko mainostaa, että Tallinna on mitä parhain biitsilomakohde! Ainakin Piritan, Stroomin ja Kakumäen rantoja voin suositella, etenkin Kakumäessä on matalaa hiekkarantaa lasten kanssa lutraaville, eikä tuule niin kovasti kuin Piritan puolella. Lintubongarin voisin viedä Paljassaaren niemelle, jossa on myös uimaranta. On käy eri kokoonpanoilla uudelleen mm. Lentosatama, tv-torni, Viimsin ulkoilmamuseo, Patarein linnoitus, Toompean mäki jne. Edelleen to do-listalla on kuitenkin esim Olevisten kirkon torni, uudelleen avattu Neitsitorni museoineen ja luonnontieteellinen museo. Että tervetuloa vaan, melkein-paikallisopas avartaa Tallinna-tietämystään kanssanne enemmän kuin mielellään!