Viime viikon huonoin uutinen oli se, että lapsenhoitajamme rouva K on saanut töitä. Hyvä tietenkin rouva K:lle, huonompi meille. K aloittaa tällä viikolla jossakin suomalaisomisteisessa firmassa toimistohommissa, eikä ollut kovin innostunut työstään, palkka kun ei ole kummoinen ja työmatkoihin kaupungin halki palaa joka päivä aikaa ja bensaa aika tavalla. Hän nyt kuitenkin menee katsomaan, millainen paikka se on. Lupasi kuitenkin tulla tarvittaessa iltaisin ja viikonloppuisin pikkuneitiä vahtimaan, hyvä niin. Onneksi tuli hammaslääkärit hoidettua ajallaan! Lapsi on nyt jo kysellyt, koska rouva K taas tulee leikkimään, aika vaikea selittää, ettei hän nyt ole tulossa.
Käytin viimeisen vapaapäiväni, siis sen muutaman tunnin kun rouva K oli meillä, turistina hengaamiseen. Kävin Kiek in de Kök -museossa ja Bastionikäytävissä. Ihan mielenkiintoinen kokemus. Menin kokeilemaan kepillä jäätä, jos museolla sattuisi olemaan opaskierroksilla tilaa kyseisenä päivänä, ja oli! Kiertelin puolisen tuntia ensin Kiek in de Kökin tornimuseossa, sitten suuntasin käytävien kierrokselle. Sinne pääsee vain oppaan kanssa, mikä on ihan hyvä juttu. Ennen opastettua kierrosta katsoimme Tallinnan historiasta kertoneen lyhytelokuvan, josta opin ainakin sen, että tarinan mukaan Ülemiste-järvessä asuu Vanamees, jonkinlainen henkiolento, joka hukuttaa koko kaupungin jos meno ei sitä miellytä. Sen jälkeen lähdimme kierrokselle, minä ja kymmenkunta muuta turistia, kierros oli englanninkielinen ja mukana ainakin pari japanilaista, hollantilaista ja venäläistä (jotka kielloista huolimatta kuvasivat jatkuvasti salamavalon kanssa ja yksi heistä tulkkasi toiselle, joka ei ilmeisesti osannut englantia). Kierros vei kaikkiaan vajaan tunnin, matka käytävissä ei ollut pitkä. Aika mielenkiintoinen historia noilla käytävillä, keskiajan salakäytävien kautta toisen maailmansodan pommisuojiksi, kodittomien ja punkkareiden turvapaikaksi (virolainen underground-scene oli todella under ground neukkuaikoina), ja lopulta museoksi. Itse kierros käytävissä olisi ollut varmasti mukavampi, jos oppaalla olisi ollut vähänkään enemmän kiinnostusta hommaansa. Veti rundin läpi ihan leipäpappina, eikä englannin kieli ollut sekään kovin häävi, mutta selvää sai. Kierroksen lopussa olleesta "tulevaisuuden junasta" ja sen pääteasemalla olleesta "tulevaisuuden museosta" esimerkiksi hän ei puhellut yhtään mitään. Ehkä turnausväsymys vaivasi turistisesongin jälkeen, tiedä häntä. Pääsisiköhän tuonne vapaaehtoiseksi oppaaksi? Aika nopeasti mä oppisin muutamia juttuja juttelemaan aiheesta, jos niillä olisi suomen-, ruotsin- tai englanninkieliselle oppaalle tarvetta...
En muuten voi suositella ko. museota pienten lasten kanssa liikkuville. Museon sivuilla ei suositella Bastionikäytäviin menoa alle kouluikäisten kanssa, ja ihan pienten koululaistenkaan kanssa en menisi. Torniin kiipeäminenkin liki 15-kiloinen kaksivuotias sylissä hengästyttää jo ajatuksen tasolla. Huonojalkaisille tai kovin huonosti näkeville en myöskään voi suositella, paikka on hämärä ja täynnä korkeuseroja ja hankalia portaikkoja, eikä hissejä ymmärrettävästi ole. Paremmin liikkuville ja näkeville suosittelen lämpimästi!
Mies ja pikkuneiti lähtivät sunnuntaina omalle turistikierrokselleen. Ajoin perheen ulos, jotta sain siivota rauhassa. Mies vei lapsen ensin leikkipuistoon Kadriorussa, siitä lastenmuseo Miia-Milla-Mandaan. Molemmilla oli ollut mukavaa, neiti muisteli vielä kotonakin nukketaloa, jonka katolta sai laskea liukumäkeä.(neiti on jo pidemmän aikaa ilmoittanut, että "joulupukki tuo minulle nukketalon", toivottavasti nyt ei ole odotukset liian korkealla...) Paikka on jotain sisäleikkipaikan ja museon väliltä, ideana on se, että kaikella saa leikkiä ja kaikkeen koskea. Mä en ole siellä vielä käynytkään, vaikka viereisessä leikkipuistossa käymmekin ainakin viikoittain. Museo kun aukeaa vasta klo 12, ja me olemme tavallisesti silloin jo matkalla kotiin syömään. Ehkä joskus vielä uskaltaudun museon tarjoamiin perheaamuihin viron kieltä petraamaan.
Viime viikon toinen huono uutinen oli se, että talossamme on hissi rikki. Onneksi emme asu neljättä kerrosta ylempänä... Eipä käy kateeksi sitä seitsemännen kerroksen lapsiperhettä, joilla on pieni vauva. Lauantaina tullessamme kaupasta (onneksi vain kaksi ruokakassia mukana) hissi ei vastannut kutsuun autohallissa, kokeilimme vielä kerrosta ylempää, ei mitään. Ulko-ovella törmäsimme hissinkorjaajaan, joka ilmoitti hissin moottorin kärähtäneen, eikä hän uskaltanut antaa tarkempaa aikataulua korjaamiselle. Isompi remppa kuitenkin on tiedossa. Eipä tässä muuten mitään, mutta iltapäivisin pitäisi saada ulos yhtä aikaa lapsi ja koira., koiraa kun ei voi pitää sisällä koko miehen työpäivän ajan (eikä rouva K:stakaan nyt ole tosiaan apua). Niin ja lapselle joku kulkuväline, kuten rattaat tai kolmipyörä, sillä ulkoilu vapaana juoksevan lapsen ja hihnassa olevan koiran kanssa ei minua kiehdo. Tänään ratkaisimme ongelman siten, että vein miehen töihin ja jätin auton autotalliin, jotta sain hakea rattaat auton perästä ja rullailla kävelylle. Mitään varastoa, jonne rattaat voisi jättää, meillä ei ole. Aikamoista urheilua portaiden kulkeminen tämän seurakunnan kanssa on, mutta selvittiin. Se lumikin meni sulamaan, pulkan saisin vielä kuljetettua aika vaivattomasti mukana koiran ja lapsen kanssa, rattaiden raahaaminen neljä kerrosta alaspäin taas ei tällä kombinaatiolla onnistu. Toivottavasti hissi tulee pian kuntoon.
Eipä Tallinnassa sen kummempia tällä kertaa. Joulusesonki muuten lähestyy, varaathan majoitusliikkeestämme ajoissa paikkasi joulumarkkinoiden aikaan, vink vink. Kyselyitä on tullut, ei vielä varauksia. Eli tervetuloa hansakaupungin joulutunnelmaa haistelemaan ystävät ja kylänmiehet!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti