tiistai 10. huhtikuuta 2012

Laskemattomat

Virossa päättyi maaliskuun lopussa väestönlaskenta. Kuulostaa minun suomalaiseen väestökirjanpitoon tottuneisiin korviini aikamoiselta kehitysmaatouhulta. Suomen edellinen väestönlaskenta taisi sijoittua jonnekin viisikymmentäluvulle, ja sen jälkeen (ja itse asiassa jo ennen sitä) olemme pitäneet luterilaisella kurinalaisuudella kirjaa syntyneistä ja kuolleista. Ainakaan en muista, että meidän ovellamme olisi koskaan väestönlaskijaa käynyt, tylsiä jehovantodistajia ja imurikauppiaita vain. Väestönlaskentaa on voinut suorittaa kirkonkirjoista ja siviilirekisteristä. Täällä kuitenkin kiersi ihan ovelta ovelle väestönlaskijoita. Meille ei sellaista koskaan kuitenkaan ilmestynyt. Ehkä meitä ei sitten laskettu.

Pettymysten pettymys! Olisihan se nyt ollut hienoa keittää virkamiehelle kahveet ja jutustella mukavia. Niin ilmeisesti oli moni tehnyt, vanhuksille rahvaloendajan käynti oli ollut monissa paikoissa juhlahetki. Tosin ilmeisesti laskijoita olivat olleet vastassa myös ei-niin-lämpimät vastaanottokomiteat, purevia koiria ja väkivaltaiseksi käyneitä isäntiä ja emäntiä. Ei hääviä hommaa kierrellä kyselemässä ihmisiltä kiperiäkin kysymyksiä. Väestönlaskijat olivat kyselleet mm. syntymäaikaa, -paikkaa, vanhempien kansallisuuksia, asuntojen omistussuhteita, sairauksia ym. Ei siis pelkkää päiden laskemista, vaan myös kysymyksiä, joihin kaikki eivät ehkä halunneet vastata niin mieluusti.

Totta puhuen uskon, että meidät on laskettu siinä vaiheessa, kun haimme itsellemme isikukoodeja ja ilmoittauduimme tallinnalaisiksi. Tämä kun sattui väestönlaskennan ajalle. Kovin kliinistä ja tylsää. Toki viron tekniikkaorientoituneessa hengessä oli mahdollista laskettaa itse itsensä sähköpostin avulla myös, ja ilmeisesti moni tekikin niin. Lopullisia tuloksia odotellessa siis.

Laskennasta aasinsiltana aikakäsitykseen. Suomessa tuntuu välillä, että yhteiskunta on edelleen suunniteltu navetassa kävijöiden aikatauluihin sopivaksi. Täällä ei niin lasketa. Me elämme kuitenkin täälläkin varsin suomalaisessa rytmissä, siis heräämme aikaisin ja touhuamme virka-aikaan enemmän kuin monet paikalliset. Aamut alkavat ilmeisen joustavasti, vaikka aamuruuhkia onkin. Alueellamme on varsin monta koulua, mikä osaltaan lisää ruuhkaa, kun vanhemmat tuovat jälkikasvuaan kouluun autolla. Moni lapsi käy lähikoulua, mutta kauempaakin tuodaan koululaisia, koska kilometrin säteellä meistä on mm. suomalainen, venäläinen ja saksalainen koulu, sekä ainakin yksi vironkielinen koulu, jota vanhemmat ilmeisesti suosivat sen hyvän maineen vuoksi.

Aamupäivisin tapaan lähteä lapsen kanssa ulos siinä klo 10 maissa, silloin leikkipuistot ovat tavallisesti vielä melko tyhjiä. Leikkipuistosesonki alkaa vasta siinä puolen päivän aikaan. Kaupat avaavat klo 8,9 tai 10, sulkemisajat ovat pääsääntöisesti myöhemmät kuin Suomessa (tähän vaikuttaa tietenkin myös se, että työvoima on halvempaa, voi pitää kauemmin auki kun myyjän palkka on puolet suomalaisesta). Ruokakaupat ovat auki klo 23 saakka. Joka päivä, iga päev. Myös sunnuntaisin, pyhäpäivinä ja aattoina, no, ehkä jouluna tai uutenavuotena voidaan laittaa kiinni jo klo 21. Käyn yleensä ruokakaupassa aamupäivisin, ja mielestäni siellä on silloinkin kohtuullisen paljon asiakkaita, ei nyt jonoksi asti mutta kuitenkin, minä ja mummot. Nyt kävin poikkeuksellisesti iltapäivällä kaupassa, ja tajusin miksi Selverissä on niin monta kassapistettä: jokaikiselle oli vähintään kymmenen asiakkaan jono klo 17. Yleisöä näyttää myös riittävän ihan sulkeimisaikaan asti.

Monet virastot ja etenkin niiden palvelupisteet avaavat ovensa vasta klo 9 ja ovat auki klo 18 saakka, mikä on aika mukavaa, saisi olla niin myös lahden pohjoispuolella.

Yhdessä asiassa olemme olleet tietämättämme kuin virolaiset jo pidemmän aikaa: Suomessa koirankusetussesonki sijoittuu aikaan ennen Salkkareita, täällä paremminkin siinä kympin uutisten maissa ihmiset laittavat koiran narun päähän (tai sitten ei, pitää olla koko ajan silmät selässäkin, ettei jostain säntää joku irti juokseva) ja lähtevät ulos. Me lenkkeilimme jo Suomessa asuessamme myöhään, lähinnä siksi, ettei silloin ole juuri vastaantulijoita, ja lisäksi siksi, että neiti on mennyt jo nukkumaan, jolloin toinen vanhemmista voi hyvin ottaa sen tunnin-puolitoista ulkoiluaikaa. Täällä ei myöskään ole tavatonta, että koiranlenkitysaikaan mennään myös pienten lasten kanssa ulos leikkimään. Suomessa sellaisesta saisi osakseen varsin varmasti paheksuntaa, joku kukkahattu soittaisi ehkä lastensuojeluun, jos alle kouluikäisten kanssa kiikkuisi puistossa siinä yhdentoista aikaan. Ei täällä.

Ps. Nyt tuli mieleen Kari Suomalaisen pilapiirros, jossa väestönlaskija vierailee Hiski ja Elma Kutiaisella! Sen on täytynyt siis olla ehkä 1960-1970 -lukua... Vai muistanko ihan väärin. Pitänee tarkistaa asia, ettei jää vaivaamaan yön pimeinä unteina.

1 kommentti:

Ompo kirjoitti...

No juu, meilläpäin leikkipuistosta lähti kaverit klo 11 maissa kotio lounaalle. Tyhjää oli keskipäivällä, sehän on päiväuniaika! Tänään juuri mietittiin, tohtiiko mennä ulos leikkimään vielä seitsemän jälkeen illalla :D