torstai 2. helmikuuta 2012

Korttikaupoilla

Tämän viikon teemana ovat olleet kortit. Aloitetaan ID-korteista, jotka saimme alkuviikosta. Kävimme samalla poliisiasemalla, josta aiemmin kerroin, saatuamme sähköpostiin ilmoitukset korttien saapumisesta. Vain yhdellä munauksella selvittiin tällä kertaa: otimme aluksi väärän vuoronumeron, koska valintamasiinan vaihtoehtojen käännökset eivät olleet kovin selkeät. Pääsimme aika nopeasti oikealle tiskille, jossa meitä palveli, yllätys yllätys, se sama hapannaamainen virkailija, joka miestäni palveli ensimmäisellä kerralla. Tällä kertaa rouvalta irtosi jopa hymy, sinnikkäästi päätin taas että vironkielellä selvitään tästäkin, mikä ehkä teki rouvaan vaikutuksen. Hän jutteli tyttärellemme, ja jaksoi jopa kehua ID-korttikuvaani, kun itse repesin nauramaan sen nähtyäni. (Mistä sellainen vanha väsynyt akka on mun korttiini eksynytkin?) Kortti nro 1 plakkarissa siis.

Kävimme paikallisessa Sampo Pankissa avaamassa tilin jo ensimmäisellä Viron-viikollamme. Tällöin meille luvatiin pankkikortit parin viikon sisällä, mutta kortteja ei kuulunut lupauksista huolimatta. Lisäksi emme olleet kertaakaan saaneet kirjauduttua nettipankkiin oikein, joten emme olleet kovinkaan tyytyväisiä pankin toimintaan. Lisäksi eilinen päivä oli deadline parkkimaksun maksamiselle, ja se käy näppärimmin nettipankin kautta, väittävät paikalliset... Marssin siis pankkin pikkuneidin kanssa, miehen ollessa vielä  töissä. No, tiskillä kävi ilmi, että miehen pankkikortti oli ollut pankissa jo 11.1... Kukaan ei vaan ollut viitsinyt ilmoittaa asiasta meille. Lisäksi kävi ilmi,että miehen pitää käydä tilaamassa kortti minulle erikseen, sitä ei voinut tilata ennen kuin mies oli saanut oman korttinsa. Nettipankki oli mennyt jotenkin lukkoon, tähän mies tarvitsi uuden salasanan. Tämä oli liikaa minun vironkielentaidolleni, samoin virkailijan englannintaidolle, joten hän kutsui paikalle sen saman virkailijan, joka palveli meitä, kun avasimme tilin (ei häävi englanti tälläkään, mutta jollain tavalla riittävä kuitenkin). Virkailijan mielestä kaikki asiat olisi pitänyt hoitaa mieheni kanssa, mutta mies pääsee yleensä töistä vasta aikaisintaan klo 18 maissa ja pankki menee kiinni jo tuntia aiemmin, aika mahdoton yhtälö.

Saimme asiaa selvitettyä, kun ensin minä selvitin asian virkailijalle, joka varmuuden vuoksi vielä soitti miehelleni töihin. Palvelualttius lisääntyi kuitenkin vasta, kun mieheni uhkasi vaihtaa pankkia saman tien, jos asiat eivät ala selvitä. Ei ole mielestäni kivaa, että vasta olemalla inhottava saa tarvitsemaansa palvelua, mutta niin se täällä(kin) ilmeisesti vain usein on. Sain mukaani sekä uuden salasanan että pankkikortin. Päällimmäiseksi minulle jäi kuitenkin tunne siitä, että vastuun välttely oli näiden pankkivirkailijoiden tehtävä numero uno. Ei ole minun vikani, minulle ei ilmoitettu, minä en tiennyt. Oivoi. Ärsyttävää jos mikä. Mieheni mukaan sama asenne on yleistä muutenkin Virolaisessa työelämässä: virheiden välttelyn vuoksi kukaan ei uskalla tehdä tai ehdottaa mitään, pyritään vain siihen, ettei mokata, eikä toisten virheisiinkään puututa, ettei vaan itse jouduttaisi korjaamaan niitä. Mielestäni tämä haiskahtaa johtamisongelmalta, jonka korjaamiseen tarvittaisiin isompaa muutosta ajattelutavassa noin laajemminkin. Tästä huomaa, kuinka erilainen mentaliteetti Suomessa sitten lopulta onkin, vaikka päälle päin näytämmekin aika samanlaisilta kuin etelänaapuritkin.

No, kortti nro 2 mukana siis.  Jos keikasta jotain hyvää haetaan, niin pikkuneiti onneksi nukkui koko toimituksen ajan. Minun hermoilleni olisi ollut ehkä hieman liikaa venkoilevien virkailijoiden lisämausteeksi vielä venkoileva ja hihkuva yksivuotias...

Korttia numero kolme lähti metsästämään mieheni yksin. Tai itse fyysinen kortti meillä jo onkin, eli netin ja TV:n kortti piti muuttaa meidän nimellemme. Vuokraemäntämme oli käynyt irtisanomassa sopimuksen omalta osaltaan, joten meidän piti mennä tekemään uusi sopimus. Mies meni Elionin myymälään yksin päästyään töistä, emme enää lähteneet mukaan ostoskeskukseen riehumaan. Elionin palvelu oli huomattavasti sähäkämpää kuin pankin, kaikki sujui kuten pitääkin ja asiakaspalvelun englanninkielentaito riitti paremmin. Otimme vähän isomman kanavapaketin kuin mitä meillä aiemmin oli, ja lisäksi netin nopeutta nostettiin vähän. Kanavat tulivat käyttöön sovitusti jo tänään, nyt näkyy Discoveryt ja National Geographicit yms. Hintaa tuli entiseen verrattuna alle kymppi lisää, joten ei paha diili. Siinä siis kolmas kortti.

Neljännen kortin kävin nappaamassa tänään. Lähikauppamme on Torupillin kaupunginosan Selver, jossa on aina paljon tarjouksia Partnerkaartilla, eli paikallisella kanta-asiakaskortilla, sellainen pitää toki kotiäidillä olla. Sellainen oli vieläpä tarjouksessa, vain eurolla pääsin Selverin kantikseksi, ja siinä sivussa Kaubamajan ja muutaman muunkin kaupan. Täytin lomakkeen tiskillä, asiakaspalvelija naputti isikukoodini koneelle ja tulosti minulle ihan uunituoreen Selver-kortin (jolla sain heti ostoksistani alennusta ainakin kaksi euroa!). Aikaa meni alle viisi minuuttia, siitäkin suurin osa siihen, että sain täytettyä lomakkeen. Minulla oli kyllä jo valmiiksi täytetty lomake kotona, mutta pikkuneiti uitti sen koirankupissa. Kortti nro 4 oli mielestäni näistä kaikkein helpoin hankkia.

Kanta-asiakaskorttiviidakko on täällä muuten vähintään yhtä tiheä kuin Suomessa, ellei jopa pahempi, koska kauppa ei ole niin keskittynyttä kuin Suomessa (mikä on muilta osin ihan hyvä asia mielestäni). Selverin kortin lisäksi voisi hankkia ainakin Rimi-kortin, Prisman kortin (joka meillä Suomi-versiona jo tietysti onkin), Maximan kanta-asiakaskortin, Säästumarket-kortin jne. Lisäksi vielä kaikkien vaatekauppojen, ravintoloiden ym. omat kanta-asiakassysteemit. Korttia kysytään joka kassalla, kuten Suomessakin. Kuitenkaan siitä ei ole täällä kuin parikymmentä vuotta, kun kyseltiin vähän toisenlaisia kortteja kaupan kassalla. Nopeaa kehitystä siis.

Neljä korttia per viikko, ei huono saavutus mielestäni. Tai oikeastaan kuusi, jos lasketaan kaikkien ID-kortit yhteen. Lisäksi liityin paikallisen suomalaisen seurakunnan jäseneksi, siitä tosin ei saanut jäsenkorttia. Käymme pikkuneidin kanssa kerran viikossa seurakunnan järjestämässä muskarissa, eikä siellä oikein kehtaa käydä maksamatta jäsenmaksuaan. Muskaroinnista ja muusta taas lisää jossain vaiheessa.

4 kommenttia:

Lahja kirjoitti...

Michiganissa oli kans joka ruokakauppaketjulle oma kanta-asiakaskortti, mutta jos sellaista ei ollut (/ollut mukana), myyjät ystävällisesti väläyttivät kassalla olevaa korttia joten alennukset sai käytännössä joka tapauksessa - toisin kuin Suomessa.

Johanna P kirjoitti...

No nyt tuli melkoisia flashbackeja ;) Meidän helpoin korttihankinta Slovakiassa oli läheisen videovuokraamon kortti, jossa oli vain käsin kirjoitettuna kortin numero ja nimi (okei, meidän nimien tankkaamiseen meni ihan pikkuhetki).

Ompo kirjoitti...

Se on ilahduttavaa kehitystä, että jotkut liikkeet ovat alkaneet rekisteröidä jäsenkortin tiedot johonkin asiakkaan jo olemassaolevaan kortin viivakoodiin. Näin ei tarvitse lisätä lompakon haitariin uusia kortteja, vaan saa alennukset vilauttamalla ajokorttia tai vaikka kirjastokorttia. :) Ainakin Stadium ja olikohan Po.P ovat näin kehittyneitä.

On muuten tosi mukava lukea tätä blogiasi. Olet tosi hyvä kirjoittaja, tuntuu etten pitkään aikaan ole lukenut näin hyvin kirjoitettua nettitekstiä (mukaan luettuna omat kirjoitukseni).

LK kirjoitti...

Jo nyt on, kun suomenkielen ammattilainen kehuu! Tässähän ihan punastuu, jestas...