tiistai 24. tammikuuta 2012

Viinaa R-kioskeihin!

Ai niin, sehän on siellä jo, ainakin Virossa. Virolainen alkoholikulttuuri ansaitsee mielestäni muutaman rivin.

Ei Ärrältä ihan kirkasta taida saada, mutta viiniä ainakin. Lähikaupoissa on hyvinkin pientä Alkon myymälää vastaavat valikoimat oluita, viinejä ja väkeviä, ainoastaan ulkomaisten oluiden tarjonta on ehkä hieman kapeampaa kuin Suomessa.  Laatuviinejä saa alkoholikaupoista ja esim. Stokkalta. Yleisesti ottaen tuntuu siltä, että Virossa suhtaudutaan vapaammin alkoholiin kuin Suomessa. Täällä vallitsee enemmänkin eurooppalainen juomakulttuuri, niin paljon kuin sitä sanaparia vihaankin (sillä yhtä lailla Suomi on Eurooppaa kuin Ranska tai Italiakin, ja kaikissa maissa asuu alkoholisteja myös. Mikä siis on eurooppalainen tapa juoda, kysyn vaan.) Suomalaisten hyssälöitsijöiden mukaan varmasti virolaisten olisi pitänyt kuolla viinaan jo ajat sitten, sen verran vapaata täällä alkoholipolitiikka on. Pari esimerkkiä:

1. Eräänä perjantai-iltana olin koiran kanssa kävelyllä, ja sain päähäni, että olisi kiva tehdä lauantaina lounaalle risottoa. Valkoviiniä ei meillä kuitenkaan ollut, enkä ollut ajatellut mennä kauppaan lauantaina. Niinpä kävelin koiran kanssa paikalliseen viinakauppaan, ostin pullon valkkaria ja kävelin kotiin. Suomessa tämä ei olisi onnistunut, koska a) kävelin tosiaan puotiin sisälle koiran kanssa, ai kauheeta, eihän se nyt käy, joku allergikko voi tykätä huonoa ja b) kävin viiniostoksilla pe-iltana klo 21.30. Täällä lyödään hanat kaupoissa kiinni klo 22. Ei näkynyt jonoa, eikä minkäänlaisia häiriökäyttäytyjiä.Ja kyseessä oli siis ihan puhdas viinakauppa.

2. Viime viikonloppuna taas vanhempani olivat käymässä. Lähdimme mieheni ja isäni kanssa käymään paikallisessa supermarketissa. Siellä oli lauantain tapaan kaikenlaisia tuotemaistiaisia, oli suklaata, suolaista piirakkaa ja juustoa, alkoholiosastolla maistatettiin paria uutuuslikööriä. Kyllä, ilmaista viinaa supermarketissa, eikä taaskaan yhtään häiriöksi käyttäytyvää humalikkoa missään. Isäukko nauroi, että "Suomessa tuohon olisi ollut kilometrin jono". Varmaan olisikin, mutta täällä tuohon on totuttu.

Kyllä Virossakin on alkoholiongelmaisia, ja muitakin päihteiden väärinkäyttäjiä.Tähän mennessä heihin olen törmännyt aika vähän. Roskiksiamme oli dyykkaamassa joku paikallinen geologi, kuten paikalliset heitä kutsuvat, tässä viime viikolla. Kodittomia on Tallinnassa aika paljon, osa alkoholiongelmaisia, osa ilmeisesti ei. Paikallinen sosiaaliturva on aika olematonta, ja työttömäksi jääminen voi helposti tarkoittaa myös kadulle joutumista valitettavasti. Liikun varmaankin väärissä puistoissa, koska yhteenkään pultsariporukkaan en ole vielä törmännyt missään. Toki, kaikessa täytyy muistaa, että asumme ns. parempien ihmisten asuinalueella. Ei tarvitsisi ylittää kuin Laagna tee, ja olisi Lasnamäen puolella, siellä asiat ovat ehkä hieman toisin.

Eilen kävin Kadriorun puistossa ihmettelemässä kiinalaista uudenvuodenjuhlaa pikkuneidin kanssa. Porukkaa oli kuin pipoa, varmasti tuhansia ihmisiä pakkautuneena puistoon, joka tosin on aika suuri. Itse esiintymislavan lähelle (siinä presidentinlinnan takana) en uskaltanut neidin kanssa mennä, koska luminen puisto oli tallautunut sohjoksi ja eteneminen vaunujen kanssa oli hankalaa. Jo silkka väenpaljous oli hauskaa katseltavaa, vaikka varsinaiset esitykset menivätkin meiltä vähän sivu suun. Yleisesti ottaen aika rauhallisesti sujui, pari poliisia oli valvomassa tilannetta, ja lisäksi pari järjestyksenvalvojaa. Suomessa joku turvallisuusbyrokraatti olisi saanut paskahalvauksen tilaisuuden turvallisuuden laiminlyönnistä, mutta kaikki vaikutti sujuvan kivasti. Tästä iltajuhlasta loistivat poissaolollaan humalaiset, yhtään kaljatelttaakaan en nähnyt missään. Tai no joo, yhden rouvan näin taluttavan kännistä miestään, ja kävikin sitten ilmi että suomalaisia olivat... Vaikka pahin viinaralli Suomesta onkin taittunut, on edelleen niitä, joille Viro merkitsee maata, jossa viina on puoli-ilmaista ja kaikki naiset myytävänä. Näitä ihmisiä saamme kiittää kivasta lempinimestämme, pohjoisesta tulee poroja. Jos joku paikallinen tiedustelee olenko virolainen, käytän ice-breaker-ilmaisuna tavallisesti lausetta "ei, ma olen poro". Yleensä paikalliset nauravat itseironialleni.

Jatkona vielä byrokratiaosastoon: saimme isikukoodit, eli paikalliset henkilötunnukset, ja kävimme poliisiasemalla hakemassa ID-kortteja. Sitä varten piti käydä kuvauskopissa, joka kuului homman hintaan, ja josta kuvat menivät sähköisinä suoraan virkailijan koneelle, mikä sinänsä on ihan loistohomma. Kuvaus oli aika mielenkiintoista neiti vähän päälle yksivuotiaan kanssa... Kuvissa kun pitäisi olla kuin passikuvissa: katsoa suoraan kameraan, ei hymyillä, silmät auki ja samalla tasolla. No, jonkin aikaa ähellettyämme saimme kuin saimmekin koko perheen kuvattua, ja menimme tiskille tekemään hakemukset loppuun. Kaikki tähän asti melko OK. Otimme kaksi jonotusnumeroa, ajattelimme mieheni kanssa että homma menee nopeammin, kun asioimme kahdella tiskillä. No joo, voisi sen niinkin sanoa.

Minun kohdalleni osunut virkailija ei puhunut juurikaan muuta kuin viroa, vaikka oli muuten varsin ystävällinen. Mukanamme ollut mieheni virolainen työkaveri ihaili, kuinka hienosti osasin tälle vastailla ja kuinka paljon ymmärsin... Käytännössä hoidin homman kokonaan viroksi! Periaatteeni on ollut, että puhun niin pitkälle viroa kuin kielitaito riittää, vaihdan englantiin jos ei riitä ja vasta viimeisenä yritän suomeksi. Kotirouvan elämässä runsaahkossa telkkarin katsomisessa on puolensa, sillä tekstityksistä sanasto tarttuu :) Mieheni kohdalla ei käynyt virkailijan suhteen yhtä hyvä tuuri. Mies sääti jotain tyttäremme kanssa, joten hän ei singahtanut tiskille samalla sekunnilla, kun virkailija painoi nappia. Tämän vuoksi virkailija olisi ottanut heti saman tien seuraavan numeron, odotteli oikeasti ehkä 10 sekuntia ennen kuin vaihtoi numeroa. Mies kuitenkin meni tiskille, ja tiedusteli (englanniksi), miksi tämä vaihtoi numeron niin äkkiä. "You took so fucking long" oli vastaus, sanatarkasti. Että sellainen palvelu. Hommassa kesti myös varsin kauan, minkä seurauksena väsynyt ja nälkäinen pikkuneiti sai täysimittaisen itkupotkuraivarin, kun aloin pukea hänelle vaatteita päälle lähtiessä. Tosin mieheni työkaverikin sanoi, että hänenkin teki mieli heittäytyä lattialle huutamaan, sen verran tahmeaa oli palvelu. Toivotaan siis, ettei virolaisissa virastoissa kovin paljon tarvitse asioida enää.  

Ps. piti muuten kaivaa viimeisiään vetelevä läppäri blogin kirjoittamista varten. Ihqutrendikkäällä I-lelulla kirjoittaessa ei kappalejakoja saa näkyviin, oi miten kivaa. Muutenkin läppärillä kirjoittaessa on puolensa, kuten nuolinäppäimien käytön mahdollisuus, tekstin korjaaminen kosketusnäytöltä on nakkisormilla aina välillä hankalaa. En myöskään ole keksinyt, kuinka kuvia lisätään blogiin I-lelulla, joten pitänee asentaa kamerasta kuvat myös läpsykkään ja latailla tännekin jokunen.


2 kommenttia:

Lahja kirjoitti...

Tykkään tälläsistä kulttuurieroja havainnoivista blogeista, asioita kun ei havainnoi samalla tavoin, jos ei asu vieraassa kulttuurissa. Ei sillä, että tulisi Virossa juuri edes käytyä eli ei oo oikein mitään näkemystä siitä, millaista siellä on.

Hannu Jaatinen kirjoitti...

Pitänee hauskan kirjoituksesi viimeiseen tekniseen havaintoosi kommentoida törmänneeni pädillä kirjoittaessani samaan ongelmaan. "Lisää kuva" nappi pysyy sitkeästi harmaana enkä ole myöskään löytänyt keinoa kuvittaa muutoin tekstejä. Ehkäpä asiaan tulee joskus muutos.