keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kuri koer!

Kun puhutaan Virosta ja koirista, aika monelle tulee ensimmäiseksi mieleen esim. Tallinnan ja Rakveren koiratarhat, niiden löytökoirien surkeat kohtalot ja olot. Siihen sen enempää puuttumatta, on Virossa ihan kunnollistakin koiranpitoa ja lemmikeistään hyvin huolehtivia koiranomistajia.

Maaseudulla koirat saattavat edelleen juosta vapaina ja olla vähän huonommin hoidettuja, mutta kaupungissa koira on lähinnä lemmikki siinä kuin Suomessakin. Yhteenkään ns. vartiokoiraan en ole vielä törmännyt, jos sellasiksi ei lasketa saman kadun varressa asuvia saksanpaimenkoiria, jotka ainakin pitävät pahaa meteliä. Tallinnassa näkee aika paljon koiria, ei tosin ehkä yhtä paljon kuin Suomessa. Suuntaus rotujen suhteen näyttäisi olevan samanlainen kuin Suomessakin, eli kaupungissa suositaan pieniä koiria enemmän kuin suuria. Erilaisia terriereitä, mäyräkoiria ja pieniä kääpiökoiria kuten chihuja näkee päivittäin. Rotukoiria on paljon, mutta myös selkeästi sekarotuisia, etenkin pieniä valkoisia hassunnäköisiä. Ns. munanjatkeitakin on toki aina joskus liikenteessä, ja ainakin dobermannit typistetään täällä edelleen, sekä hännät että korvat, mikä on mielestäni aika järkkyä.

Koiria pidetään enemmän irti kuin Suomessa, mikä oli pieni järkytys meidän ei-niin-sosiaaliselle koiraherrallemme. Nyt se alkaa jo tottua irti juokseviin lajitovereihin, ja yleensä ne irti olevat ovat myös kilttejä tai sitten ignooraavat toiset koirat täysin. Hihnassa kulkevatkin vaikuttaisivat olevan sosiaalisempia kuin suomalaiskoirat, melkein kaikkia vastaantulijoita voi moikata ja pidetään vähän omituisena, jos haluaa aina kiertää toiset koirat kaukaa. Toiset isot urokset kierrämme kuitenkin edelleen, en usko että herrakoira olisi muutamassa viikossa sosiaalistunut riittävästi tykätäkseen toisista pojista.

Koirien suosion kasvusta kertoo sekin, että jokaisessa ostoskeskuksessa on ainakin yksi lemmikloomapood. Niitä on enemmän kuin lastentarvikeliikkeitä, ainakin siltä tuntuu... Koiratarvikkeiden hankinta on ihan helppoa, Hinnat ovat Suomen luokkaa, joitain löytöjä saattaa toki tehdä. Ainoastaan koirankakkapusseja saimme vähän metsästää, ja ne olivat sikahintaisia. Kuitenkin vaikuttaisi siltä, että aika suuri osa kaupungin koiranomistajista kerää koiriensa jätökset, sillä en ole vielä onnistunut astumaan yhteenkään miinaan...

Mistä päästäänkin koirankakan kautta koiranvihaajiin. Suomessa tulee aina vastaan joku, joka ottaa asiakseen kertoa kuinka paljon parempi paikka tämäkin kaupunginosa/puisto/katu olisi, jos täällä ei olisi koiria. Kevään tulon tietää viimeistään lehtien yleisönosastojen koirankakkakeskusteluista. Kevättä täällä emme vielä ole eläneet, eikä kielitaitoni ole huippuluokkaa, mutta tähänastiset kommentit koirastani ovat olleet lähinnä positiivisia. Tosin täällä on myös paljon avoimesti koiria pelkääviä ihmisiä, jotka kavahtavat ja väistävät koiran kanssa kulkijaa. Viimeksi eilen hississä naapuri sanoi pelkäävänsä koiria kuollakseen, mutta matkusti silti urheasti minun ja karvapehvan kanssa samalla hissillä.

Suomessa tuntuu siltä, että koiria pelkäävät naamioivat pelkonsa joko inhoksi tai pyhäksi allergiaksi, jolla tunnetusti saa Suomessa kaiken anteeksi, ruuasta nirsoilusta toisten hajuveden arvosteluun. Ei millään pahalla, oikeat allergikot, mutta tunnen ehkä kaksi ihmistä, jotka saavat oikeasti hengenvaarallisia, tai ainakin hyvin epämiellyttäviä, oireita koirista jo lyhyellä altistuksella. Muut välttelevät varmuuden vuoksi tai eivät vaan kehtaa sanoa pelkäävänsä koiria. Ravintolatyön pohjalta voisin taas kertoa hauskoja tarinoita esim. sipuliallergikoista, joille sitten iskeekin kauhea annoskateus, kun naapurin sipulillinen kastike näyttää paremmalta kuin oma, ja allergia unohtuu... Tiedän, että esim. pähkinäallergikolle pienikin määrä pähkinää voi olla hengenvaarallinen juttu, ja siksikin toivoisin, ettei henkisiä allergioita väitettäisi oikeiksi. Henkisten allergioiden lisääntyminen näet aiheuttaa oikeidenkin allergioiden vähättelyä, mikä taas ei ole hyvä juttu. Tästä lisää, kun jaksan kirjoittaa jotain ruokakulttuurista!

Tuntui muuten kivalta, kun eräs toinen naapuri (hyvin venäjänkielinen), joka myös selvästi pelkäsi koiraani, antoi kuitenkin lapsensa tulla taputtamaan koiraa. Suomessa koirapelkoiset vanhemmat yleensä yrittävät tartuttaa Asenteensa lapsiinsakin kaikin tavoin.

Ei kommentteja: