torstai 12. syyskuuta 2013

Ahtaita aikoja

Niin, minulta on tainnut jäädä kaiken muun ohella kertomatta se, että meille muuttaa yksi pieni tyyppi lisää. Tai oikeastaan hän asuu meillä jo, mutta läsnäolo on vielä kovin vaitonaista ainakin ulkopuolisille. Tilan vuokraajana olen kyllä hyvin tietoinen siitä, että hän on jo mukana kaikessa... Näillä näkymin marraskuun puolelle menee saapuminen. Olen jo aloitellut säälittävän pienten vaatteiden lajittelun ja pyykkäyksen (raukkaparka ei varmaan saa yhtään mitään uutena, niin paljon kaikkea omaa ja muiden käytettyä vaatetta ja tavaraa meillä jo on...). Yllättävän paljon tavaraa sellainen arviolta puolimetrinen henkilö muuten tarvitsee. Toisaalta, mikäli oikein muistan, esimerkiksi vaatteiden suhteen ongelma on ensimmäiset puoli vuotta se, että niitä kaikkia ehtii käyttää edes kerran ennen pieneksi jäämistä. 

Hyvin on mennyt, eipä siinä. Olen se raivostuttava luonnonoikku, joka ei raskausaikanaan voi pahoin, nukkuu yönsä hyvin, ei turpoa eikä kärsi mistään suuremmista säryistä. Esikoisen kanssa tässä vaiheessa alkoi selkä olla jokseenkin kipeä, mutta nyt ei ole sitäkään. Ehkä osansa on elintavoilla. Vaikka olen aina liikkunut paljon, myös raskausaikana, viimeksi olin kuitenkin töissä, jossa istuin suurimman osan päivästä. Nykyiseen elämänrytmiin ei juuri istuskelua kuulu, siitä pitää huolen energinen neiti ja osaltaan myös karvainen ystävä (joka kyllä ensimmäiselläkin kerralla lenkitti minua kiitettävästi). Lisäksi lähtöpainoissa ennen raskautta oli eroa reilut 10 kiloa, esikoista odottaessani olin siis paljon tuhdimmassa kunnossa kuin nyt. Ahdasta alkaa toki jo olla, ja vaatekaapissa osasto "mahtuu ehkä taas joskus" on paljon suurempi kuin se, mikä nyt mahtuu päälle.

Raskaana olo Virossa ei sinänsä poikkea kovin paljon suomalaisesta käytännöstä. Neuvolassa käydään, samat tutkimukset tehdään jne. Ansiokkaasti virolaisesta äitiyden seurannasta kirjoitteli aikanaan Lahden takana-blogissa S, tosin tästä on jo aikaa melkein neljä vuotta.

Meno ei ole S:n kertomasta suuresti muuttunut. Neuvolansa saa valita itse, halutessaan saa valita myös synnytykseen tulevan lääkärin ja kätilön, lisämaksusta, myös julkisessa terveydenhuollossa. Valitsin itse neuvolaksi yksityisen Fertilitas -nimisen lääkärikeskuksen, jolla on Viimsin kunnan puolella myös oma sairaala, muttei enää valitettavasti synnytysmahdollisuutta. 

Suomalaiseen neuvolaan verrattuna tarkistuksia on harvemmin (loppuaikana ravasin muistaakseni ainakin joka toinen viikko neuvolassa, täällä se on "soittele kuukauden päästä" -meininki), mutta niiden kulku on ihan sama: pissanäyte, verenpaineen mittaus, sydänäänien kuuntelu jne. Sen sijaan mielestäni paljon vähemmän on kiinnitetty huomiota valistamiseen. Suomesta muistan, että moneen kertaan tentattiin alkoholin tai tupakan kulutuksesta ja toisaalta vitamiinien riittävästä nappaamisesta, tarkkailtiin painoa suunnilleen grammalleen, annettiin ruokaohjeita ym. Täällä ei mitään. Lääkäri kertaalleen kysäisi alkoholinkäytöstä, samoin tupakasta, siinä se. Asiaan saattaa tosin vaikuttaa myös se, että äitiysneuvola-aikana Suomessa ehdin tavata kymmenkunta eri terveydenhoitajaa ja opiskelijat päälle, aina piti selittää samat asiat uudelle ihmiselle. Kahdesti minua hoiti sama ihminen. Täällä olen käynyt koko aikana yhdellä terveydenhoitajalla ja kahdella lääkärillä (gyne ja ultraäänet tehnyt lääkäri). 

Oman mielenkiintonsa prosessiin tekee se, että kuulumme edelleen Suomen sairasvakuutuksen piiriin ja siten "pääsen" taas leikkimään Kelan kanssa äitiysetuuksien ym. tiimoilta. Kaikki on senkin suhteen mennyt aika mutkattomasti. Kirjoitin itse (!) tarvittavan lääkärintodistuksen suomeksi, lääkäri allekirjoitti sen ja Kela hyväksyi. Jos olemme täällä vielä jälkitarkastuksien aikaan, pääsen ehkä taas leikkimään lääkäriä. Koulutus ei ole mennyt hukkaan: vaikken ole päivääkään käynyt lääkistä, osaan sentään asiallisen virkamieslatinan perusteet. Olin ihan varma, että hakemukseni vaatii jotain lisäselvittelyä, mutta sehän meni kirkkaasti läpi. Viron valtiolta en ole hakemassa mitään, sillä nyt ainakin näyttäisi siltä, että olomme täällä päättyy hieman vuodenvaihteen jälkeen ja palaamme Suomeen, eli suurimman osan äitiyslomasta olen kuitenkin Suomessa. Sinänsä virolainen äitiysraha on hyvä, suhteessa parempi kuin Suomessa, ja sen maksaa valtio eikä työnantaja. 

Isoa eroa suomalaisessa ja virolaisessa suhtautumisessa raskauteen ei ole. Ehkä paremmin saa istumapaikan ruuhkaratikasta, jos nyt jotain pitää keksiä. Syntyvän vauvan sukupuolen määritys tuntuu täällä olevan kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus, ja ihan tuntemattomatkin kyselevät tulokkaan sukupuolesta ensimmäisenä. Ehkä tämä on osittain käytännön pakko, täällä kun lastenvaatteet ja -tavarat ovat kovin sukupuolikoodattuja ihan alusta alkaen. Sellaista molemmille sopivaa neutraalia "starttipakettia", jollaista esikoiselle aikanaan koostin, ei virolaiskaupoista oikein löytyisi. Vaihtoehdot ovat lähes aina sininen tai pinkki, auto tai rusetti. Esikoisen kohdalla emme edes halunneet tietää sukupuolta, nyt meillä on lääkäriltä valistunut arvaus aiheesta. Kaikilla ennustajaeukoilla on 50% mahdollisuus onnistua tässäkin tapauksessa, joten jääköön jännitettäväksi.

Seuraavaksi jännäillään viimeiset tarkastukset ja katsellaan. Moni tuttu on kysellyt, aionko synnyttää Virossa, ja kyllä aion. Sairaalat ovat Tallinnassa hyvässä mallissa, en näe syytä miksi lähtisin Suomeen. 

Ei kommentteja: