Suomen vieraat ottivat ja ostivat auton täältä. Muutenkin oli kiva vierailu! Käytiin parissa ravintolassakin, joten ehkä muutama sana niistä myös. Olemme yrittäneet käydä testaamassa jokusen ravintolan täällä ollessamme, niissä syöminen kun on vielä suht edullista Suomeen verrattuna. Tässä lähiravintoloistamme muutama, joita voin suositella. Monella voi olla ennakkoluuloja virolaisen palvelun suhteen, mutta ainakin Tallinnassa pahimmista hapannaamoista on jo päästy eroon ja kielitaitokin on kohtuullinen. Kokeilemaan siis!
Faeton on Azeri köök eli Azerbaižanilainen ravintola. Ei ehkä kuulosta houkuttelevalta, mutta mitä mainioin paikka. Hinta-laatusuhde kohdallaan jos näin voi sanoa. Kävimme täällä ensin appivanhempien kanssa ja toisen kerran ihan omalla porukalla. Ravintola sijaitsee Narva maanteen varressa, kohtuullisen kävelymatkan päässä keskikaupungilta, vanhan talon kellarissa, yläkerrassa on jokin toinen ravintola, jota emme vielä ole testanneet. Listalla on aika paljon erilaisia lihavaihtoehtoja, hyviä šaslikkeja jne. Hinnat hyvin kohtuulliset. Tosin miinuksena pakkassäällä ravintolassa on jäätävän kylmä!
NOP sijaitsee edellä mainitun ravintolan vieressä, vähän pienemmällä kadulla Kölerillä, vanhassa ja tunnelmallisessa talossa. Erityisenä plussana kiva lasten leikkinurkka! NOP on vähän trendikkään slow-food-luomupaikka, saman katon alla on myös luomutuotteita myyvä puoti, jossa hinnat ovat aika korkeat mutta valikoima mukava. Listalla on erilaisia wrappeja, hampurilaisia, keittoja jne, maukkaita sapuskoja ainakin meidän kokemuksemme mukaan. Hinnat vähän korkeammat kuin ehkä vastaavassa ei- luomuravintolassa olisi, muttei mikään törkeän kallis paikka kuitenkaan. Voisin poiketa tänne myös vaikka pikkusintin kanssa kaksin kahville joskus, mutta rattaiden kanssa ei pääse yksin sisälle, pitää olla toinen auttamassa.
Kolmas hyvin lähellä meitä sijaitseva mesta on Lost Continent, australialainen ravintola-baari. Se on ihan Tallinnan yliopiston kupeessa Narva maanteellä, ja listalla onkin esim. opiskelijoille suunnattuja, vähän halvempia annoksia. Söimme täällä presidentinvaali-iltana burgeria, fondueta ja keittoa, lista on siis varsin monipuolinen. Täällä olisi voinut myös katsoa screeniltä englantilaista jalkapalloa ja muuta urheilua, pubityyppinen ratkaisu. Ihan jees. Lasten leikkipaikka oli tehty entisestä vip-aitiosta, se oli ikään kuin parvella. Tosi hauska, voisin kuvitella vähän isompien viihtyvän siellä tosi kivasti! Meidän pientä piti koko ajan olla siellä vahtimassa, joten syömisen kannalta vähän hankala ratkaisu meille. Tosin meidän kaameiden natsivanhempien lapsi joutuu ruokailun ajan istumaan pöydässä ja syömään vieläpä usein samaa ruokaa kuin me, lapsiparka :D Lapsi tosin on anti-nirso, eli nauravat nakit menevät siinä kuin brie-juusto ja valkosipulietanatkin, ehkä juuri siksi että hän joutuu/pääsee maistamaan ihan kaikkea. Sen ainoan kerran, kun kävimme täällä Rossossa pizzalla, lapsi pettyi kun lupaavannäköinen salaatti ei ollutkaan hapankaalia, vaan tavallista kaaliraastetta. Raasupieni. Ilahduttavaa on, että lähes aina lapselle saa ns. aikuisten annoksen pienennettynä, näin ei läheskään aina Suomessa ole.
Myös meitä lähellä sijaitsee Ewa, joka on paikka, josta matkaoppaat ehkä käyttäisivät termiä authentic. Paikallisten suosima pieni ravintola, josta saa paikallista ruokaa. Ulkoisesti ei houkuttele, mutta ruoka oli todella hyvää, palvelu myös. Tämäkin on kellariravintola, sijaitsee jokseenkin Stockmannin takana Pronksi-kadulla, vähän vaikeasti löydettävissä tosin, mutta kannattaa.
Huomionarvoista on, että usein annokseen ei sisälly perunaa tai muuta lisäkettä, vaan se tilataan erikseen ja siitä myös peritään lisähinta. Annoskoot ovat aika suuria! Noin yleisesti ottaen esim. keitto on täällä lähes aina hyvä sijoitus, lounaalla ei muuta ruokaa välttämättä edes tarvitse. Ruoka saattaa olla tarjolla hieman "perinteikkäämmin" kuin Suomessa (lämpimällä lautasella aina vakiona salaatinlehti, kurkkua ja tomaattia...), mutta ruoka on hyvää! Ehdottomasti täällä kannattaa tilata jotain paikallista tai ravintolan omaa erikoisuutta. Amarillot sun muut kannattaa kiertää kaukaa, jos ei sitten välttämättä halua suomihintaista ruokaa à la osuuskauppaväki.
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
lauantai 25. helmikuuta 2012
Muutama vinkki turisteille
Tänä viikonloppuna saimme vieraita Suomesta, kivaa! Saa meille tulla muutkin, ja siksi ajattelinkin kirjoittaa muutaman vinkin turisteille, meille tuleville ja ehkä muutenkin.
Ensinnäkin, Tallinna on tätä nykyä aika turvallinen kaupunki. Toki, jos ympäripäissään lähtee lompakko takataskussa harhailemaan Aikuista Naista hoilaten yksin baarista hotellille, niin ryöstetyksi tulee. Mutta niin tulee Helsingissä, Vaasassa tai Sahalahdellakin. Täällä uskaltaa hyvin liikkua kaikkina vuorokaudenaikoina, isoin riski ovat taskuvarkaat, joita kannattaa varoa etenkin massatapahtumissa ja muutenkin tungoksessa liikkuessa. Minulta ei vielä ole viety mitään, mutta olen kuullut aika etevistä pitkäkynsistä täällä. Jos tulee autolla, ei autoon kannata jättää mitään varastamisen arvoista ainakaan näkösälle (navigaattorit, levyt, elektroniikka, lastenistuimet jne). Liikenne Virossa on ripeämpää kuin Suomessa, muttei täällä mitenkään reikä päässä kannata kaahata. Liikennesäännöt ovat kuin Suomessa, oikealta tulevaa väistetään jne. Suomalaisiin suhtaudutaan vähän vaihtelevasti, tämä näkyy liikenteessäkin: suomen kilvissä olevalle autolle ei niin helposti ehkä anneta tietä kin Virolaiselle, ainakin omien empiiristen tutkimustemme mukaan...
Lasten kanssa reissatessa suosittelen lämpimästi ottamaan kärryttelyikäisille mukaan ne ihan kunnon vaunut, ei matkarattaita, jos aikoo liikkua muuallakin kuin ostoskeskusympäristössä. Tämä on talvella ihan pakollista, pienillä pyörillä täällä ei liikuta yhtään minnekään. Kesäaikaankin jalkakäytävät ovat paljon huonommassa kunnossa kuin Suomessa, kunnon rattaat on oltava. Tallinnan vanha kaupunki on kaunis ja kiva kohde monenikäisille, mutta itku tulee jos siellä mukulakivillä pitää tuuppia kapearenkaisia matkarattaita.
Lastenruokia ja muuta lastentavaraa saa täältä kuin Suomestakin. Valmisruuat ovat vaan melkein kaksi kertaa kalliimpia, jotkut jopa yli sen. Jos muksu siis syö purkkiruokaa, suosittelen ottamaan ainakin jonkin verran purkkeja mukaan.
Taksit ovat suomalaisittain halpoja, niitä kannattaa suosia. Etukäteen tilattaessa voi esim. pyytää autoon lastenistuimen, tai taksin joka ottaa kyytiin myös koiran. Takseissa tulee olla hinnasto ulkopuolella näkyvissä, jos ei ole, älä mene kyytiin... Kuskit puhuvat vaihtelevasti kieliä, kannattaa kokeilla ainakin suomea, englantia, viroa tai venäjää jos osaa. Hintaa voi kysellä hieman etukäteen, jotta ei joudu maksamaan ihan kohtuutonta porolisää matkastaan. Tippiä voi myös jättää vähän, mutta se ei ole pakollista. Hyviä taksifirmoja ovat esim. Tallink takso ja Tulika takso, muitakin hyviä toki on. Julkisilla kulkeminenkin onnistuu, kun katsoo reittejä vähän etukäteen. Ratikoiden, rollikoiden ja bussien kunto vaihtelee suuresti, osa on ihan uusia ja osa brezhnevin ajoilta. Hinta ei päätä huimaa, ja ilmeisesti tänne on jatkossa tulossa ilmainen paikallisliikenne, tästä tosin keskustellaan vielä. Tallinnan keskusta on sinänsä aika kompakti, mutta jos tahtoo esim. isompiin ostoskeskuksiin, voi kävelymatkasta tulla pitkä. Satamasta pääsee ilmaisella bussilla ainakin Rocca al Maren ostoskeskukseen, joka on ihan järkyttävän suuri! Sen vieressä ovat myös ulkoilmamuseo ja eläintarha, kummassakaan ei olla vielä käyty, odotellaan vähän parempia kelejä.
Shoppailu täällä kannattaa suunnata juuri noihin ostoskeskuksiin, valikoima on parempi kuin keskustassa ja hinnat ihan ok, ei mitenkään erityisen halpaa kuitenkaan. Jos haluaa jotain käsitöitä tms, ne saa kyllä paremmin keskustasta. Keskustasta ja vanhasta kaupungista löytyvät paremmat ruokapaikat, ostareilta saa lähinnä ketjumättöjä ja ylihintaista italialaista ruokaa. Ruoka on halvempaa kuin Suomessa, suosittelen tippaamaan ravintoloissa käydessä, palkat ovat alalla tosi alhaiset. Hyväkin ravintola saattaa näyttää ulospäin kauhealta räkälältä, ei kannata antaa ulkonäön pettää.
Vielä koiravieraille huomauttaisin ekinokokkimadotuksen pakollisuudesta, rokotusten on myös oltava kunnossa. Eläinlääkärit tietävät yleensä, mitä rokotuksia koira matkalle tarvitsee.
Tässä muutama pieni vinkki, kirjoitan lisää kun jaksan ja muistan. Nyt vaan odotellaan, kuinka meidän vieraiden autokaupoissa mahtaa käydä...
Ensinnäkin, Tallinna on tätä nykyä aika turvallinen kaupunki. Toki, jos ympäripäissään lähtee lompakko takataskussa harhailemaan Aikuista Naista hoilaten yksin baarista hotellille, niin ryöstetyksi tulee. Mutta niin tulee Helsingissä, Vaasassa tai Sahalahdellakin. Täällä uskaltaa hyvin liikkua kaikkina vuorokaudenaikoina, isoin riski ovat taskuvarkaat, joita kannattaa varoa etenkin massatapahtumissa ja muutenkin tungoksessa liikkuessa. Minulta ei vielä ole viety mitään, mutta olen kuullut aika etevistä pitkäkynsistä täällä. Jos tulee autolla, ei autoon kannata jättää mitään varastamisen arvoista ainakaan näkösälle (navigaattorit, levyt, elektroniikka, lastenistuimet jne). Liikenne Virossa on ripeämpää kuin Suomessa, muttei täällä mitenkään reikä päässä kannata kaahata. Liikennesäännöt ovat kuin Suomessa, oikealta tulevaa väistetään jne. Suomalaisiin suhtaudutaan vähän vaihtelevasti, tämä näkyy liikenteessäkin: suomen kilvissä olevalle autolle ei niin helposti ehkä anneta tietä kin Virolaiselle, ainakin omien empiiristen tutkimustemme mukaan...
Lasten kanssa reissatessa suosittelen lämpimästi ottamaan kärryttelyikäisille mukaan ne ihan kunnon vaunut, ei matkarattaita, jos aikoo liikkua muuallakin kuin ostoskeskusympäristössä. Tämä on talvella ihan pakollista, pienillä pyörillä täällä ei liikuta yhtään minnekään. Kesäaikaankin jalkakäytävät ovat paljon huonommassa kunnossa kuin Suomessa, kunnon rattaat on oltava. Tallinnan vanha kaupunki on kaunis ja kiva kohde monenikäisille, mutta itku tulee jos siellä mukulakivillä pitää tuuppia kapearenkaisia matkarattaita.
Lastenruokia ja muuta lastentavaraa saa täältä kuin Suomestakin. Valmisruuat ovat vaan melkein kaksi kertaa kalliimpia, jotkut jopa yli sen. Jos muksu siis syö purkkiruokaa, suosittelen ottamaan ainakin jonkin verran purkkeja mukaan.
Taksit ovat suomalaisittain halpoja, niitä kannattaa suosia. Etukäteen tilattaessa voi esim. pyytää autoon lastenistuimen, tai taksin joka ottaa kyytiin myös koiran. Takseissa tulee olla hinnasto ulkopuolella näkyvissä, jos ei ole, älä mene kyytiin... Kuskit puhuvat vaihtelevasti kieliä, kannattaa kokeilla ainakin suomea, englantia, viroa tai venäjää jos osaa. Hintaa voi kysellä hieman etukäteen, jotta ei joudu maksamaan ihan kohtuutonta porolisää matkastaan. Tippiä voi myös jättää vähän, mutta se ei ole pakollista. Hyviä taksifirmoja ovat esim. Tallink takso ja Tulika takso, muitakin hyviä toki on. Julkisilla kulkeminenkin onnistuu, kun katsoo reittejä vähän etukäteen. Ratikoiden, rollikoiden ja bussien kunto vaihtelee suuresti, osa on ihan uusia ja osa brezhnevin ajoilta. Hinta ei päätä huimaa, ja ilmeisesti tänne on jatkossa tulossa ilmainen paikallisliikenne, tästä tosin keskustellaan vielä. Tallinnan keskusta on sinänsä aika kompakti, mutta jos tahtoo esim. isompiin ostoskeskuksiin, voi kävelymatkasta tulla pitkä. Satamasta pääsee ilmaisella bussilla ainakin Rocca al Maren ostoskeskukseen, joka on ihan järkyttävän suuri! Sen vieressä ovat myös ulkoilmamuseo ja eläintarha, kummassakaan ei olla vielä käyty, odotellaan vähän parempia kelejä.
Shoppailu täällä kannattaa suunnata juuri noihin ostoskeskuksiin, valikoima on parempi kuin keskustassa ja hinnat ihan ok, ei mitenkään erityisen halpaa kuitenkaan. Jos haluaa jotain käsitöitä tms, ne saa kyllä paremmin keskustasta. Keskustasta ja vanhasta kaupungista löytyvät paremmat ruokapaikat, ostareilta saa lähinnä ketjumättöjä ja ylihintaista italialaista ruokaa. Ruoka on halvempaa kuin Suomessa, suosittelen tippaamaan ravintoloissa käydessä, palkat ovat alalla tosi alhaiset. Hyväkin ravintola saattaa näyttää ulospäin kauhealta räkälältä, ei kannata antaa ulkonäön pettää.
Vielä koiravieraille huomauttaisin ekinokokkimadotuksen pakollisuudesta, rokotusten on myös oltava kunnossa. Eläinlääkärit tietävät yleensä, mitä rokotuksia koira matkalle tarvitsee.
Tässä muutama pieni vinkki, kirjoitan lisää kun jaksan ja muistan. Nyt vaan odotellaan, kuinka meidän vieraiden autokaupoissa mahtaa käydä...
tiistai 7. helmikuuta 2012
Kuvapäivitys, vol.1
Kaiken kaikkiaan olen kämppään kovin tyytyväinen.
Shoppailua lähikaupassa
Kotiäidin maailmassa lähikauppareissut ovat aika jokapäiväistä kauraa, joten niistäkin pitää kirjoittaa. Muutenkin Virolainen kauppasysteemi on hieman erilainen kuin Suomessa, joten siitä muutama sana.
Jos täällä haluaisi elää suomalaisilla elintarvikkeilla ja tuotteilla, se melkein onnistuisi. Ihan suomalaisilla etiketeillä varustettua kamaa myy lähes joka kauppa, samat Serlan vessapaperit löytyvät niin Viron kuin Suomen marketeista. Yllättävän monessa tuotteessa on tosiaan suomenkielinen etiketti, jonka päälle on vain liimattu tuotetiedot viroksi. Venäjänkielen virallisesta asemasta Virossa minulla ei ole tietoa, mutta läheskään joka purkissa ei venäjäksi tekstejä ole. Aika moni suomalainen elintarvikealan firma on vahvasti edustettuna myös täällä, kuten Valio tai Fazer. Kun Virossa kuitenkin ollaan, olemme pyrkineet suosimaan virolaisia tuotteita niin paljon kuin mahdollista. Suomesta emme ole kaivanneet oikeastaan kuin hapankorppuja ja vauvojen maissinaksuja (joita täältä kyllä saa, mutta sokeroituina, omg). Niitä onneksi on helppo tuoda Suomesta ja pyytää tuliaisiksi :)
Perusruoka on täällä hieman halvempaa kuin Suomessa. Maitoa, perunoita ja leipää saa varsin sopuhintaan. Vihannestiskeillä ilahduttaa irtonaisena ja multaisena myytävän perunan ja porkkanan osuus. Mitään en niin inhoa kuin pestyjä muovipussiperunoita, niljakkeet pilaantuvatkin hurjaa vauhtia, kun multaperuna säilyy hyvin ja maistuu paremmalle mielestäni.
Edullisesti saa kaikkea sellaista, jossa työn hinnalla on suuri osuus, kuten leipomotuotteita. Erilaisia pasteijoita ja kakkuja onkin tullut maisteltua, hyviä ovat! Muutenkin mielestäni leipä on täällä parempaa kuin Suomessa noin yleensä. Jos Rimistä ostaa ciabatta-leivän 60 sentillä, se on tuore ja herkullinen, mielestäni kauppareissu on ollut ihan onnistunut. Sen sijaan esim. sokeri ja kahvi ovat kalliimpia kuin pohjoisessa naapurissa, ja yleisesti ottaen hintataso on noussut roimasti muutamassa vuodessa. Valion virolainen tytäryhtiö Alma mainosti juuri hyväntekeväisyyskampanjaansa, jossa he lahjoittavat ruokapankille jokaisesta ostetusta kohupiimäpurkista neljänneksen verran paikalliselle ruokapankille. Köyhyys on täällä ongelma, pahempi ongelma kuin Suomessa. Jos kuukauden keskipalkka Tallinnassa on jotain 1500 euron luokkaa ja muualla Virossa vielä matalampi (alle 1000 euroa) ja ruokakassin hinta on ehkä kolmanneksen halvempi kuin Suomessa, olen miettinyt, miten paikallisilla on oikein varaa asua täällä.
Lähikauppamme on jo aiemmin mainitsemani Selver, joka on ihan virolainen yritys, samaa konsernia Kaubamajan tavaratalon kanssa. Isommista marketeista suurin osa on S-ryhmän Prismoja, joiden suosiota täällä en suoraan sanoen ymmärrä. Valikoima on mielestäni samaa luokkaa vähän pienempien Rimien ja Selvereiden kanssa, ja hintataso selvästi kalliimpi. Täällä ei käsittääkseni ole samanlaista osuuskauppajärjestelmää kuin Suomessa, eli myös voitot kuittaa suomalainen osuuskauppaväki, eikä vihreitä S-bonuskortteja ole kuin meillä poroilla.
Pakkauksista huomioni herätti ensimmäisenä pussimaito. Suomessakin maitoa on myyty pussissa joskus maailmanaikaan, meilläkin on mökillä mummun maitopusseista virkkaama muovinen matto. Pussimaito kaadetaan joko kannuun, tai sille saa myös nerokkaita, kokoon taitettavia maitopussipidike-kannuja nimeltä Foldy. Ihan paras keksintö! Pussissa myydään myös hapankermaa (hapukoor) ja tavallista kermaa, jotka ovat vahvasti edustettuna paikallisessa ruuanlaitossa. Ruokakulttuurissa on selviä venäläisvaikutteita, sen verran paljon tuota hapukooria lotrataan joka paikkaan. Ei sillä, hyvää se on!
Toinen hassu pakkausmuoto ovat pötköt. Sellaiset, joissa Suomessa myydään koiranmakkaraa ja joskus Balkania tai Lauantaimakkaraa. Niissä myydään mm. jauhelihaa ja maitotuotteita.
Muutama ruoka ansaitsee erityiskiitokset mielestäni. Virolainen kohupiim on taivaallista. Rasvaa säästämättä. Se on jotain jogurtin ja rahkan välimaastosta, ei niin hapanta kuin rahka, mutta pehmeää ja ihanaa. Sitä saa pienissä purkeissa maustettuna, "koiranmakkarapötköissä", pusseissa, you name it. Sitä voi syödä sinällään tai tehdä siitä kakkua, jotka nekin ovat ihania. Olen varma, että minä ja etenkin pikkuneiti saamme vieroitusoireita kohupiimästä, kun muutamme takaisin Suomeen. Aika makeita nuo kohupiim-jutut ovat kyllä, samoin paikalliset jogurtit ovat makeampia kuin Suomessa. Suosikiksemme on muodostunut Farmi-merkin kerrosjogurtit, jotka eivät ole ihan niin makeita, ja niissä on paljon hilloa, jossa on paljon ihan oikeita marjoja. Nam.
Lihanleikkaajat saisivat kyllä käydä Suomessa opintomatkalla. Melkein mikä tahansa kokoliha, jota olen ostanut, on yritetty tehokkaasti pilata leikkaamalla se väärin. Koskee niin nautaa, kanaa kuin sikaakin. En voi kehua lihankäsittelytaidoillani, mutta joka palan joutuu renssaamaan, jotta siitä saa syömäkelpoista. Koira kiittää, sillä se saa kaikki ylimääräiset roiskeet :) Sinänsä liha on hyvää, mutta tästä syystä en myöskään juuri ole ravintoloissa tilaillut kokolihaa. Muutama vuosi sitten Saarenmaalla paikallisessa luomuravintolassa sain elämäni huonoiten leikattua porsasta, ja sama trendi jatkuu ruokakauppojen tiskilläkin. No, jauheliha on jauhelihaa täälläkin, ja sitä lapsi (ja nirsokoira-)perheissä eniten kuluu. Teema "rakkaudella ja rasvalla" toistuu myös jauhelihan suhteen, juuri tuossa ostin koiralle (ihan ihmisille tarkoitettua) pötköjauhelihaa, jonka rasvaprosentiksi ilmoitettiin 25-30. Karppaajat tervetuloa! Täällä ei kevyttuotteet jyrää.
Entä sitten se viina. Sitä tosiaan saa ruokakaupoista, ja se on halvempaa kuin Suomessa. Isompia kekkereitä järjestäessä kannattaisi vierailla esim. sataman SuperAlkossa (joiden nettisivu sijaitsee loogisesti osoitteessa www.viinarannasta.ee) tai Liviko Alcostoressa, siellä on hyviä tarjouksia isommista satseista. Lähikaupan valikoima riittää kuitenkin hyvin tällaiselle perjantaijuopolle, mistään laatuviinivalikoimista ei kannata haaveilla mutta perushyvää punkkkua ja valkkaria saa kohtuuhintaan. Mistään älyttömän halvoista hinnoista ei kuitenkaan enää voi puhua.
Jos täällä haluaisi elää suomalaisilla elintarvikkeilla ja tuotteilla, se melkein onnistuisi. Ihan suomalaisilla etiketeillä varustettua kamaa myy lähes joka kauppa, samat Serlan vessapaperit löytyvät niin Viron kuin Suomen marketeista. Yllättävän monessa tuotteessa on tosiaan suomenkielinen etiketti, jonka päälle on vain liimattu tuotetiedot viroksi. Venäjänkielen virallisesta asemasta Virossa minulla ei ole tietoa, mutta läheskään joka purkissa ei venäjäksi tekstejä ole. Aika moni suomalainen elintarvikealan firma on vahvasti edustettuna myös täällä, kuten Valio tai Fazer. Kun Virossa kuitenkin ollaan, olemme pyrkineet suosimaan virolaisia tuotteita niin paljon kuin mahdollista. Suomesta emme ole kaivanneet oikeastaan kuin hapankorppuja ja vauvojen maissinaksuja (joita täältä kyllä saa, mutta sokeroituina, omg). Niitä onneksi on helppo tuoda Suomesta ja pyytää tuliaisiksi :)
Perusruoka on täällä hieman halvempaa kuin Suomessa. Maitoa, perunoita ja leipää saa varsin sopuhintaan. Vihannestiskeillä ilahduttaa irtonaisena ja multaisena myytävän perunan ja porkkanan osuus. Mitään en niin inhoa kuin pestyjä muovipussiperunoita, niljakkeet pilaantuvatkin hurjaa vauhtia, kun multaperuna säilyy hyvin ja maistuu paremmalle mielestäni.
Edullisesti saa kaikkea sellaista, jossa työn hinnalla on suuri osuus, kuten leipomotuotteita. Erilaisia pasteijoita ja kakkuja onkin tullut maisteltua, hyviä ovat! Muutenkin mielestäni leipä on täällä parempaa kuin Suomessa noin yleensä. Jos Rimistä ostaa ciabatta-leivän 60 sentillä, se on tuore ja herkullinen, mielestäni kauppareissu on ollut ihan onnistunut. Sen sijaan esim. sokeri ja kahvi ovat kalliimpia kuin pohjoisessa naapurissa, ja yleisesti ottaen hintataso on noussut roimasti muutamassa vuodessa. Valion virolainen tytäryhtiö Alma mainosti juuri hyväntekeväisyyskampanjaansa, jossa he lahjoittavat ruokapankille jokaisesta ostetusta kohupiimäpurkista neljänneksen verran paikalliselle ruokapankille. Köyhyys on täällä ongelma, pahempi ongelma kuin Suomessa. Jos kuukauden keskipalkka Tallinnassa on jotain 1500 euron luokkaa ja muualla Virossa vielä matalampi (alle 1000 euroa) ja ruokakassin hinta on ehkä kolmanneksen halvempi kuin Suomessa, olen miettinyt, miten paikallisilla on oikein varaa asua täällä.
Lähikauppamme on jo aiemmin mainitsemani Selver, joka on ihan virolainen yritys, samaa konsernia Kaubamajan tavaratalon kanssa. Isommista marketeista suurin osa on S-ryhmän Prismoja, joiden suosiota täällä en suoraan sanoen ymmärrä. Valikoima on mielestäni samaa luokkaa vähän pienempien Rimien ja Selvereiden kanssa, ja hintataso selvästi kalliimpi. Täällä ei käsittääkseni ole samanlaista osuuskauppajärjestelmää kuin Suomessa, eli myös voitot kuittaa suomalainen osuuskauppaväki, eikä vihreitä S-bonuskortteja ole kuin meillä poroilla.
Pakkauksista huomioni herätti ensimmäisenä pussimaito. Suomessakin maitoa on myyty pussissa joskus maailmanaikaan, meilläkin on mökillä mummun maitopusseista virkkaama muovinen matto. Pussimaito kaadetaan joko kannuun, tai sille saa myös nerokkaita, kokoon taitettavia maitopussipidike-kannuja nimeltä Foldy. Ihan paras keksintö! Pussissa myydään myös hapankermaa (hapukoor) ja tavallista kermaa, jotka ovat vahvasti edustettuna paikallisessa ruuanlaitossa. Ruokakulttuurissa on selviä venäläisvaikutteita, sen verran paljon tuota hapukooria lotrataan joka paikkaan. Ei sillä, hyvää se on!
Toinen hassu pakkausmuoto ovat pötköt. Sellaiset, joissa Suomessa myydään koiranmakkaraa ja joskus Balkania tai Lauantaimakkaraa. Niissä myydään mm. jauhelihaa ja maitotuotteita.
Muutama ruoka ansaitsee erityiskiitokset mielestäni. Virolainen kohupiim on taivaallista. Rasvaa säästämättä. Se on jotain jogurtin ja rahkan välimaastosta, ei niin hapanta kuin rahka, mutta pehmeää ja ihanaa. Sitä saa pienissä purkeissa maustettuna, "koiranmakkarapötköissä", pusseissa, you name it. Sitä voi syödä sinällään tai tehdä siitä kakkua, jotka nekin ovat ihania. Olen varma, että minä ja etenkin pikkuneiti saamme vieroitusoireita kohupiimästä, kun muutamme takaisin Suomeen. Aika makeita nuo kohupiim-jutut ovat kyllä, samoin paikalliset jogurtit ovat makeampia kuin Suomessa. Suosikiksemme on muodostunut Farmi-merkin kerrosjogurtit, jotka eivät ole ihan niin makeita, ja niissä on paljon hilloa, jossa on paljon ihan oikeita marjoja. Nam.
Lihanleikkaajat saisivat kyllä käydä Suomessa opintomatkalla. Melkein mikä tahansa kokoliha, jota olen ostanut, on yritetty tehokkaasti pilata leikkaamalla se väärin. Koskee niin nautaa, kanaa kuin sikaakin. En voi kehua lihankäsittelytaidoillani, mutta joka palan joutuu renssaamaan, jotta siitä saa syömäkelpoista. Koira kiittää, sillä se saa kaikki ylimääräiset roiskeet :) Sinänsä liha on hyvää, mutta tästä syystä en myöskään juuri ole ravintoloissa tilaillut kokolihaa. Muutama vuosi sitten Saarenmaalla paikallisessa luomuravintolassa sain elämäni huonoiten leikattua porsasta, ja sama trendi jatkuu ruokakauppojen tiskilläkin. No, jauheliha on jauhelihaa täälläkin, ja sitä lapsi (ja nirsokoira-)perheissä eniten kuluu. Teema "rakkaudella ja rasvalla" toistuu myös jauhelihan suhteen, juuri tuossa ostin koiralle (ihan ihmisille tarkoitettua) pötköjauhelihaa, jonka rasvaprosentiksi ilmoitettiin 25-30. Karppaajat tervetuloa! Täällä ei kevyttuotteet jyrää.
Entä sitten se viina. Sitä tosiaan saa ruokakaupoista, ja se on halvempaa kuin Suomessa. Isompia kekkereitä järjestäessä kannattaisi vierailla esim. sataman SuperAlkossa (joiden nettisivu sijaitsee loogisesti osoitteessa www.viinarannasta.ee) tai Liviko Alcostoressa, siellä on hyviä tarjouksia isommista satseista. Lähikaupan valikoima riittää kuitenkin hyvin tällaiselle perjantaijuopolle, mistään laatuviinivalikoimista ei kannata haaveilla mutta perushyvää punkkkua ja valkkaria saa kohtuuhintaan. Mistään älyttömän halvoista hinnoista ei kuitenkaan enää voi puhua.
torstai 2. helmikuuta 2012
Korttikaupoilla
Tämän viikon teemana ovat olleet kortit. Aloitetaan ID-korteista, jotka saimme alkuviikosta. Kävimme samalla poliisiasemalla, josta aiemmin kerroin, saatuamme sähköpostiin ilmoitukset korttien saapumisesta. Vain yhdellä munauksella selvittiin tällä kertaa: otimme aluksi väärän vuoronumeron, koska valintamasiinan vaihtoehtojen käännökset eivät olleet kovin selkeät. Pääsimme aika nopeasti oikealle tiskille, jossa meitä palveli, yllätys yllätys, se sama hapannaamainen virkailija, joka miestäni palveli ensimmäisellä kerralla. Tällä kertaa rouvalta irtosi jopa hymy, sinnikkäästi päätin taas että vironkielellä selvitään tästäkin, mikä ehkä teki rouvaan vaikutuksen. Hän jutteli tyttärellemme, ja jaksoi jopa kehua ID-korttikuvaani, kun itse repesin nauramaan sen nähtyäni. (Mistä sellainen vanha väsynyt akka on mun korttiini eksynytkin?) Kortti nro 1 plakkarissa siis.
Kävimme paikallisessa Sampo Pankissa avaamassa tilin jo ensimmäisellä Viron-viikollamme. Tällöin meille luvatiin pankkikortit parin viikon sisällä, mutta kortteja ei kuulunut lupauksista huolimatta. Lisäksi emme olleet kertaakaan saaneet kirjauduttua nettipankkiin oikein, joten emme olleet kovinkaan tyytyväisiä pankin toimintaan. Lisäksi eilinen päivä oli deadline parkkimaksun maksamiselle, ja se käy näppärimmin nettipankin kautta, väittävät paikalliset... Marssin siis pankkin pikkuneidin kanssa, miehen ollessa vielä töissä. No, tiskillä kävi ilmi, että miehen pankkikortti oli ollut pankissa jo 11.1... Kukaan ei vaan ollut viitsinyt ilmoittaa asiasta meille. Lisäksi kävi ilmi,että miehen pitää käydä tilaamassa kortti minulle erikseen, sitä ei voinut tilata ennen kuin mies oli saanut oman korttinsa. Nettipankki oli mennyt jotenkin lukkoon, tähän mies tarvitsi uuden salasanan. Tämä oli liikaa minun vironkielentaidolleni, samoin virkailijan englannintaidolle, joten hän kutsui paikalle sen saman virkailijan, joka palveli meitä, kun avasimme tilin (ei häävi englanti tälläkään, mutta jollain tavalla riittävä kuitenkin). Virkailijan mielestä kaikki asiat olisi pitänyt hoitaa mieheni kanssa, mutta mies pääsee yleensä töistä vasta aikaisintaan klo 18 maissa ja pankki menee kiinni jo tuntia aiemmin, aika mahdoton yhtälö.
Saimme asiaa selvitettyä, kun ensin minä selvitin asian virkailijalle, joka varmuuden vuoksi vielä soitti miehelleni töihin. Palvelualttius lisääntyi kuitenkin vasta, kun mieheni uhkasi vaihtaa pankkia saman tien, jos asiat eivät ala selvitä. Ei ole mielestäni kivaa, että vasta olemalla inhottava saa tarvitsemaansa palvelua, mutta niin se täällä(kin) ilmeisesti vain usein on. Sain mukaani sekä uuden salasanan että pankkikortin. Päällimmäiseksi minulle jäi kuitenkin tunne siitä, että vastuun välttely oli näiden pankkivirkailijoiden tehtävä numero uno. Ei ole minun vikani, minulle ei ilmoitettu, minä en tiennyt. Oivoi. Ärsyttävää jos mikä. Mieheni mukaan sama asenne on yleistä muutenkin Virolaisessa työelämässä: virheiden välttelyn vuoksi kukaan ei uskalla tehdä tai ehdottaa mitään, pyritään vain siihen, ettei mokata, eikä toisten virheisiinkään puututa, ettei vaan itse jouduttaisi korjaamaan niitä. Mielestäni tämä haiskahtaa johtamisongelmalta, jonka korjaamiseen tarvittaisiin isompaa muutosta ajattelutavassa noin laajemminkin. Tästä huomaa, kuinka erilainen mentaliteetti Suomessa sitten lopulta onkin, vaikka päälle päin näytämmekin aika samanlaisilta kuin etelänaapuritkin.
No, kortti nro 2 mukana siis. Jos keikasta jotain hyvää haetaan, niin pikkuneiti onneksi nukkui koko toimituksen ajan. Minun hermoilleni olisi ollut ehkä hieman liikaa venkoilevien virkailijoiden lisämausteeksi vielä venkoileva ja hihkuva yksivuotias...
Korttia numero kolme lähti metsästämään mieheni yksin. Tai itse fyysinen kortti meillä jo onkin, eli netin ja TV:n kortti piti muuttaa meidän nimellemme. Vuokraemäntämme oli käynyt irtisanomassa sopimuksen omalta osaltaan, joten meidän piti mennä tekemään uusi sopimus. Mies meni Elionin myymälään yksin päästyään töistä, emme enää lähteneet mukaan ostoskeskukseen riehumaan. Elionin palvelu oli huomattavasti sähäkämpää kuin pankin, kaikki sujui kuten pitääkin ja asiakaspalvelun englanninkielentaito riitti paremmin. Otimme vähän isomman kanavapaketin kuin mitä meillä aiemmin oli, ja lisäksi netin nopeutta nostettiin vähän. Kanavat tulivat käyttöön sovitusti jo tänään, nyt näkyy Discoveryt ja National Geographicit yms. Hintaa tuli entiseen verrattuna alle kymppi lisää, joten ei paha diili. Siinä siis kolmas kortti.
Neljännen kortin kävin nappaamassa tänään. Lähikauppamme on Torupillin kaupunginosan Selver, jossa on aina paljon tarjouksia Partnerkaartilla, eli paikallisella kanta-asiakaskortilla, sellainen pitää toki kotiäidillä olla. Sellainen oli vieläpä tarjouksessa, vain eurolla pääsin Selverin kantikseksi, ja siinä sivussa Kaubamajan ja muutaman muunkin kaupan. Täytin lomakkeen tiskillä, asiakaspalvelija naputti isikukoodini koneelle ja tulosti minulle ihan uunituoreen Selver-kortin (jolla sain heti ostoksistani alennusta ainakin kaksi euroa!). Aikaa meni alle viisi minuuttia, siitäkin suurin osa siihen, että sain täytettyä lomakkeen. Minulla oli kyllä jo valmiiksi täytetty lomake kotona, mutta pikkuneiti uitti sen koirankupissa. Kortti nro 4 oli mielestäni näistä kaikkein helpoin hankkia.
Kanta-asiakaskorttiviidakko on täällä muuten vähintään yhtä tiheä kuin Suomessa, ellei jopa pahempi, koska kauppa ei ole niin keskittynyttä kuin Suomessa (mikä on muilta osin ihan hyvä asia mielestäni). Selverin kortin lisäksi voisi hankkia ainakin Rimi-kortin, Prisman kortin (joka meillä Suomi-versiona jo tietysti onkin), Maximan kanta-asiakaskortin, Säästumarket-kortin jne. Lisäksi vielä kaikkien vaatekauppojen, ravintoloiden ym. omat kanta-asiakassysteemit. Korttia kysytään joka kassalla, kuten Suomessakin. Kuitenkaan siitä ei ole täällä kuin parikymmentä vuotta, kun kyseltiin vähän toisenlaisia kortteja kaupan kassalla. Nopeaa kehitystä siis.
Neljä korttia per viikko, ei huono saavutus mielestäni. Tai oikeastaan kuusi, jos lasketaan kaikkien ID-kortit yhteen. Lisäksi liityin paikallisen suomalaisen seurakunnan jäseneksi, siitä tosin ei saanut jäsenkorttia. Käymme pikkuneidin kanssa kerran viikossa seurakunnan järjestämässä muskarissa, eikä siellä oikein kehtaa käydä maksamatta jäsenmaksuaan. Muskaroinnista ja muusta taas lisää jossain vaiheessa.
Kävimme paikallisessa Sampo Pankissa avaamassa tilin jo ensimmäisellä Viron-viikollamme. Tällöin meille luvatiin pankkikortit parin viikon sisällä, mutta kortteja ei kuulunut lupauksista huolimatta. Lisäksi emme olleet kertaakaan saaneet kirjauduttua nettipankkiin oikein, joten emme olleet kovinkaan tyytyväisiä pankin toimintaan. Lisäksi eilinen päivä oli deadline parkkimaksun maksamiselle, ja se käy näppärimmin nettipankin kautta, väittävät paikalliset... Marssin siis pankkin pikkuneidin kanssa, miehen ollessa vielä töissä. No, tiskillä kävi ilmi, että miehen pankkikortti oli ollut pankissa jo 11.1... Kukaan ei vaan ollut viitsinyt ilmoittaa asiasta meille. Lisäksi kävi ilmi,että miehen pitää käydä tilaamassa kortti minulle erikseen, sitä ei voinut tilata ennen kuin mies oli saanut oman korttinsa. Nettipankki oli mennyt jotenkin lukkoon, tähän mies tarvitsi uuden salasanan. Tämä oli liikaa minun vironkielentaidolleni, samoin virkailijan englannintaidolle, joten hän kutsui paikalle sen saman virkailijan, joka palveli meitä, kun avasimme tilin (ei häävi englanti tälläkään, mutta jollain tavalla riittävä kuitenkin). Virkailijan mielestä kaikki asiat olisi pitänyt hoitaa mieheni kanssa, mutta mies pääsee yleensä töistä vasta aikaisintaan klo 18 maissa ja pankki menee kiinni jo tuntia aiemmin, aika mahdoton yhtälö.
Saimme asiaa selvitettyä, kun ensin minä selvitin asian virkailijalle, joka varmuuden vuoksi vielä soitti miehelleni töihin. Palvelualttius lisääntyi kuitenkin vasta, kun mieheni uhkasi vaihtaa pankkia saman tien, jos asiat eivät ala selvitä. Ei ole mielestäni kivaa, että vasta olemalla inhottava saa tarvitsemaansa palvelua, mutta niin se täällä(kin) ilmeisesti vain usein on. Sain mukaani sekä uuden salasanan että pankkikortin. Päällimmäiseksi minulle jäi kuitenkin tunne siitä, että vastuun välttely oli näiden pankkivirkailijoiden tehtävä numero uno. Ei ole minun vikani, minulle ei ilmoitettu, minä en tiennyt. Oivoi. Ärsyttävää jos mikä. Mieheni mukaan sama asenne on yleistä muutenkin Virolaisessa työelämässä: virheiden välttelyn vuoksi kukaan ei uskalla tehdä tai ehdottaa mitään, pyritään vain siihen, ettei mokata, eikä toisten virheisiinkään puututa, ettei vaan itse jouduttaisi korjaamaan niitä. Mielestäni tämä haiskahtaa johtamisongelmalta, jonka korjaamiseen tarvittaisiin isompaa muutosta ajattelutavassa noin laajemminkin. Tästä huomaa, kuinka erilainen mentaliteetti Suomessa sitten lopulta onkin, vaikka päälle päin näytämmekin aika samanlaisilta kuin etelänaapuritkin.
No, kortti nro 2 mukana siis. Jos keikasta jotain hyvää haetaan, niin pikkuneiti onneksi nukkui koko toimituksen ajan. Minun hermoilleni olisi ollut ehkä hieman liikaa venkoilevien virkailijoiden lisämausteeksi vielä venkoileva ja hihkuva yksivuotias...
Korttia numero kolme lähti metsästämään mieheni yksin. Tai itse fyysinen kortti meillä jo onkin, eli netin ja TV:n kortti piti muuttaa meidän nimellemme. Vuokraemäntämme oli käynyt irtisanomassa sopimuksen omalta osaltaan, joten meidän piti mennä tekemään uusi sopimus. Mies meni Elionin myymälään yksin päästyään töistä, emme enää lähteneet mukaan ostoskeskukseen riehumaan. Elionin palvelu oli huomattavasti sähäkämpää kuin pankin, kaikki sujui kuten pitääkin ja asiakaspalvelun englanninkielentaito riitti paremmin. Otimme vähän isomman kanavapaketin kuin mitä meillä aiemmin oli, ja lisäksi netin nopeutta nostettiin vähän. Kanavat tulivat käyttöön sovitusti jo tänään, nyt näkyy Discoveryt ja National Geographicit yms. Hintaa tuli entiseen verrattuna alle kymppi lisää, joten ei paha diili. Siinä siis kolmas kortti.
Neljännen kortin kävin nappaamassa tänään. Lähikauppamme on Torupillin kaupunginosan Selver, jossa on aina paljon tarjouksia Partnerkaartilla, eli paikallisella kanta-asiakaskortilla, sellainen pitää toki kotiäidillä olla. Sellainen oli vieläpä tarjouksessa, vain eurolla pääsin Selverin kantikseksi, ja siinä sivussa Kaubamajan ja muutaman muunkin kaupan. Täytin lomakkeen tiskillä, asiakaspalvelija naputti isikukoodini koneelle ja tulosti minulle ihan uunituoreen Selver-kortin (jolla sain heti ostoksistani alennusta ainakin kaksi euroa!). Aikaa meni alle viisi minuuttia, siitäkin suurin osa siihen, että sain täytettyä lomakkeen. Minulla oli kyllä jo valmiiksi täytetty lomake kotona, mutta pikkuneiti uitti sen koirankupissa. Kortti nro 4 oli mielestäni näistä kaikkein helpoin hankkia.
Kanta-asiakaskorttiviidakko on täällä muuten vähintään yhtä tiheä kuin Suomessa, ellei jopa pahempi, koska kauppa ei ole niin keskittynyttä kuin Suomessa (mikä on muilta osin ihan hyvä asia mielestäni). Selverin kortin lisäksi voisi hankkia ainakin Rimi-kortin, Prisman kortin (joka meillä Suomi-versiona jo tietysti onkin), Maximan kanta-asiakaskortin, Säästumarket-kortin jne. Lisäksi vielä kaikkien vaatekauppojen, ravintoloiden ym. omat kanta-asiakassysteemit. Korttia kysytään joka kassalla, kuten Suomessakin. Kuitenkaan siitä ei ole täällä kuin parikymmentä vuotta, kun kyseltiin vähän toisenlaisia kortteja kaupan kassalla. Nopeaa kehitystä siis.
Neljä korttia per viikko, ei huono saavutus mielestäni. Tai oikeastaan kuusi, jos lasketaan kaikkien ID-kortit yhteen. Lisäksi liityin paikallisen suomalaisen seurakunnan jäseneksi, siitä tosin ei saanut jäsenkorttia. Käymme pikkuneidin kanssa kerran viikossa seurakunnan järjestämässä muskarissa, eikä siellä oikein kehtaa käydä maksamatta jäsenmaksuaan. Muskaroinnista ja muusta taas lisää jossain vaiheessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)