sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Nägemist, aga ei hüvasti

Täytynee laittaa tälle blogille jonkinlainen piste. Viron aika on ohi, muutimme takaisin Suomeen helmikuun alussa eli jo yli kaksi kuukautta on asuttu taas pohjoisessa. Pahin kulttuurishokki alkaa olla takana päin, joka kerta kaupan kassalla silti hirvittää ja politiikkaa seuratessa aika ajoin vuorotellen itkettää ja naurattaa. Isompi shokki takaisin muutto oli kuitenkin kuin Tallinnaan muutto, myönnetään.

Miksi? No, muutama esimerkki:
- lähikauppa. Ennen meillä oli mm. Selver ja Stockmann kävelyetäisyydellä, nyt saatiin just Siwa auki pari viikkoa takaperin. Sekin on Siwojen maailmankaikkeudessa vähiten auki oleva yksilö. Ei naurata. Yleisesti ottaen se, että kauppojen on mentävä kiinni esim. lauantaisin klo 18 on aivan naurettavaa.
- lääkäri. Tallinnassa pääsi sentään yksityiselle, täällä niillekin on monen päivän, ellei viikkojen jono. Hammaslääkäriin voisi päästä puolen vuoden päähän jos tuuri käy, vuodenkaan odotus ei ole tavaton. Sairaiden lasten kanssa jonotellaan päivystyksessä vähintään yhtä kauan kuin Tallinnassa. Niin, ja lähiterveyskeskus sulkee kokonaan kesäksi.
- yhteisöllisyys asuinympäristössä. Ei hemmetti, ei täällä omakotilähiössä kukaan käy edes leikkipuistossa. Omalla pihalla hypätään trampalla ja leikitään omalla hiekkiksella omilla lapioilla. Kun ne muut lapsethan saattaa vaikka puhua väärää kieltä.
- rikkominen ja sotkeminen. Aina kun joku talo keskustassa saadaan hyvään kuntoon, joku töhrii sen. Torin nurkat lainehtii viikonloppujen jälkeen roskaa, lasinsiruja ja eritteitä. Pahvimukit nakataan tienposkeen. Jne.
- aidat. Kuinka hitossa nämä ihmiset pitävät kakaransa ja koiransa siellä omien tramppojensa ääressä, kun kukaan ei aitaa pihaansa?

Ja yleisesti ottaen palveluiden saatavuus tietenkin heikkeni, kun muutettiin pääkaupungista tänne pikkukylään, jonka asukkaat kuvittelevat olevansa suurestakin citystä. Ei nämä osaa edes jonottaa ruuhkassa, vilkun käytöstä tai suojatien kunnioittamisesta puhumattakaan.

Onhan täällä tietenkin tutut ihmiset ja nurkat, duunipaikka odottamassa (toivottavasti) äitiyslomalta palaavaa ja muuta sellaista, mutta silti. Tallinna-ikävä iskee melkein päivittäin, vieläkin. Pikkuneidiltä pääsi tänään melkein itku, kun tuli niin ikävä parasta Tallinnan-kaveria. Se on asunut kuitenkin elämästään suurimman osan siellä, siellä on koti. Enää ei kuitenkaan ihan päivittäin kysele, mennäänkö me takaisin Tallinnaan ja kuka meidän kodissa nyt asuu. Olisihan se ihanaa taas tallata Kadriorun keväässä lehmuksenkukkia haistellen ja odottaa kilpaa lapsen kanssa, koska jätskikiskat avataan.

Ulkomaankomennuksesta voisin sen verran sanoa, että menkää jos tulee tilaisuus! Avoimin mielin ja seikkailuhengellä, niin siitä saa eniten irti. Ehkä mekin joskus vielä, ei sitä koskaan tiedä. Kriteerini ovat edelleen samat, eli lähden sivistyneeseen länsimaahan, jossa edes jollain tavalla pärjää englannilla alkuun.

Kiitos kaikille blogia seuranneille, Kodulinn hiljenee minun osaltani. Tallinna-aiheisia hyviä blogeja onneksi on tarjolla, koitan pysyä kärryillä tarjonnasta ja pistäydyn taas etelänaapurissa kun tulee tilaisuus. Blogirintamalla jotain uutta myöhemmin, ehkä. Aitäh kõigile, Tallinn on mu südames.

1 kommentti:

mummeli kirjoitti...

Kiitos paljon blogistasi, siitä oli paljon iloa ja hyötyä Tallinnaan lyhyeksi aikaa muuttaneelle eläkeläiselle. MUmmi