Kävimme viikonloppuna ensimmäistä kertaa lähitorilla. Lähin torimme on Keskturg, suomeksi keskustori, jonne kävelee meiltä kymmenessä minuutissa. Mitä olinkaan missannut, kun en ollut aiemmin käynyt!
Virolaisesta torista tulee ehkä ensimmäisenä mieleen Mustamäen legendaarinen tori, josta suomalaiset roudasivat piraattilevyjä, -verkkareita ja venäläistä tupakkaa villillä 90-luvulla. (Nykyään torista on rempattu kuulemma ihan asiallinen ostoskeskus, ei ole tullut vielä poikettua.) Myös Keskturgin valikoima on laaja, mutta piraattituotteita näkyi vähemmän. Sen sijaan käytettyjä vaatteita olisi ollut tarjolla, samoin uusia, matkamuistoja, leluja, laukkuja, käsitöitä jne. Mutta se ruoka! Jos haluaa tuoretta ja laadukasta halvalla, pitää mennä nähtävästi torille. Kauden vihanneksia oli laajasti myynnissä, samoin esim. leivonnaisia. Ostimme symppikseltä venäläismummolta pussin uusiaperunoita parilla eurolla, kaupan päälle saimme suolakurkut (tai pikkuneiti sai, tosin isi sen taisi lopulta syödä). Toiselta symppismummolta ostimme pilkkahintaan neidille käsin kudotut villasukat. Katselin ensin, että onpa hieman tyyriit, 16 euroa pari (Suomessakaan ei ehkä lasten sukista pyydettäisi kuin kymppi, kai). Sitten totesin, että siinähän on PILKKU. Hinta sukista siis 1,60 euroa. Ostimme. Mummolle jäi vielä kymmenen senttiä tippiäkin, kun emme huolineet 1,70 eurosta rahaa takaisin. Ystäväpiirille on syntynyt, ja syntyy lähitulevaisuudessakin, aika monta vauvaa, joten tämä kutomistaidoton asiakas kiittää ja tulee varmasti takaisin.
Sisällä kauppahallissa oli tarjolla jos jonkinlaista juustoa, leipää, makkaraa, munia, voita jne. Ahkera kaupantekijä myi meille puolikkaan sulguni-juuston, jota olimme aiemmi maistaneet Pirosmani-ravintolassa ja hyväksi todenneet. Georgialaisperäinen herkku, jota voi syödä raakana tai halloumin tapaan paistettuna. Sitä sitten paistoimme "kevyehköksi" iltapalaksi. Niin hyvää. Kalahallissa kävimme tällä kertaa vain vilkaisemassa, mutta palaan saaliin toivossa apajille varmasti myöhemmin. Pitää vain ensin tarkistaa kalalajien vironkieliset nimet. Heik näytti olevan suosittua, mitä sitten onkaan.
Mutta se lihaosasto! Melkein tippa linssissä katselin kaikkia niitä ihania tuoreita possunkylkiä, kinkkuja, naudanpaisteja ja jauhelihalaareja. Unohtamatta niskaa, potkaa, etuvarttia, luita jne. Lihakirves heilui ja siivutuskone soi. Ah. Mukaan lähti noin puoliska naudan sisäfile, josta mies paistoi taivaalliset pihvit uusienperunoiden kaveriksi. Nautimme hartaina, ja päätimme, ettemme täällä enää koskaan osta kaupasta lihaa, paitsi ehkä koiralle, jonka mielestä ei ole pötköjauhelihan voittanutta. Tosin siitäkin tulee varmasti torin ystävä, kun tuon sille seuraavalta keikalta tuliaisiksi muutaman maukkaan siansorkan tai -hännän. Torishoppailu vie ehkä vähän enemmän aikaa kuin markettikierros, mutta kannattaa. Tällä viikolla käväisin jo toistamiseenkin paikalla, hain leipää, miehelle synttärikakun, kylästelyä varten tuliaispullat, mansikoita ja kilon luomujauhelihaa, josta tuli petohyvä mureke.
Ja vielä random-havainto torimatkalta: virolaiset naisethan ovat ainakin Suomessa tunnettuja kauniista pukeutumisestaan, johon kuuluu lähes aina korkeat korot. Samaa tavoittelevien kannattaa vilkaista alaspäin liikkuessaan mummotiheydeltään korkeissa paikoissa, kuten torilla. Virolaisten vanhojen naisten jalat eivät ole lasten katsottavaa. Oman mummuvainaani varsin huomiotaherättäneet vaivaisenluut olisivat olleet porukassa kevyttä kamaa. Huh. Tosin tähän saattaa vaikuttaa myös se, ettei nykyisten mummojen nuoruudessa aina ollut saatavilla sopivia kenkiä, ja liian isoilla tai pienillä kengillä pilaa jalkansa myös helposti. Lisäksi nykysukupolvi joutuu harvemmin niin raskaisiin ruumiillisiin töihin kuin mummot ovat joutuneet nuoruudessaan.
Toinen random-havainto: ainakin tältä torilta loistivat poissaolollaan kerjäläiset, jos sellaisiksi ei lasketa torille vievien katujen varsilla päivystäneitä, kukkakimppuja kaupanneita mummoja. Enkä minä laske, voisin hyvinkin ostaa sellaiselta kukkakimpun, jos niissä ei olisi (käsittääkseni) vaarantuneita tai uhanalaisia luonnonkukkia. Saunavihtakauppiasta jäin kaipaamaan, citysaunaankin olisi kiva saada aitoa koivun tuoksua joskus kesän kunniaksi. En tosin tunne virolaista vihtakulttuuria, ties vaikka eivät vihtoisi ollenkaan.
Ensi viikosta alkaen blogini oletettavasti hiljenee noin kuukaudeksi. Vietämme kesälomaa akselilla Viro-Suomi-Puola, kovin tarkkoja aikatauluja kaikille siirtymille emme ole vielä tehneet. Törmäillään siis lomien merkeissä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ruoka. Näytä kaikki tekstit
torstai 5. heinäkuuta 2012
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Vappua Tallinnassa
Vappu tuli vietettyä kotioloissa. Anoppi ja appiukko tulivat perjantaina ja lähtivät maanantaina, ja miehellä oli poikkeuksellisen pitkä yhteensä nelipäiväinen vapaa, joten olo on kuin olisin ollut lomalla viikon.
Käväistiin viikonloppuna vieraiden kanssa Rakveressä, joka on kaupunki Tallinnasta itään, n. tunnin ajomatkan päässä. Ihan kiva paikka, pieni kaupnki jota selvästi kovin ahkeraan remontoidaan ja laitetaan kuntoon. Vierailimme paikallisessa linnassa, joka on kyllä ihan näkemisen arvoinen, mutta huonojalkaisille ei voi suositella. Linnaan kun ei varsinaisesti saa ajaa autolla perille, vaan mäen päälle pitää kiivetä ihan itse... Tosin rikoimme vähän sääntöjä ja mies haki meidät autolla pois, säästimme pikkuneidin ja ennen kaikkea nivelrikkoisen polvia. Lisäksi tuli todistettua taas, kuinka ylihintainen paikka Tallinna onkaan Viron mittakaavassa, vaikka suomalaisittain onkin edullinen. Käytiin kahvilassa, ostettiin koko porukalle kahvit, paakelsit ja kotipakettiin vielä 6 suolaista pasteijaa ja kokonainen täytekakku. Hintaa vähän päälle 20 eur koko setillä yhteensä. Rakveressä on mm. kylpylä, jonka voisi joskus testata. Vaikutti aika suositulta ainakin noin viikonloppuna, parkkipaikka oli ihan täynnä.
Vappuperinteisiin ei täällä, varsin ymmärrettävästi, kuulu juurikaan työväen marssimista, punaisia lippuja ja palopuheita toreilla. Tuossa välillä kun täkäläisten oli pakko (poissaolo sallittu vain lääkärintodistuksella tai omien hautajaisten merkeissä) osallistua marssimiseen, niin ilmeisesti pitävät vähän taukoa aiheesta nyt. Myöskään suomalainen karnevaalivappu ei ole tänne juuri vielä rantautunut. Aika moni oli vapaalla 1.5. mutta moni vaikutti olevan töisssäkin: koiran aamulenkin aikaan läheisellä raksatyömaalla vasara lauloi ja saha soitti työväen laulua, niin kuin minä tahansa tiistaiaamuna. Lähikauppa pahoitteli, kun oli auki vain klo 9-19. Me olimme kuitenkin Tallinnan suomalaisyhteisön extempore-vappupiknikillä Kadriorussa koko perheen voimin. Sää suosi, oli mukava tavata tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Kaiken kaikkiaan loistopäivä! Paikallisia ei juuri piknikillä näkynyt, itse asiassa meidän suomalaisten lisäksi ei ketään. Lapsiperheitä puistoilemassa toki oli, leikkipaikalla oli vilinää.
Tulin siinä suomalaiskuplassani lilluessa miettineeksi, mitä oikeastaan Suomesta kaipaan. Tuttuja, rakkaita ihmisiä toki, työpaikkaanikin aika usein, mutta muuten en juuri mitään. Mielessäni laadin lyhyen listan pienistä, hassuista asioista, joita kaipaan ainakin joskus:
- Lidliä. Sen piti rantautua Viroonkin, mutta paikallinen Säästumarket on kuulemma niin suora plagiaatti, ettei kannata. Sieltä ei kuitenkaan saa hyviä germaanialaisia siivousmyrkkyjä, joita ennen kaikkea kotiäitinä N-Siwasta kaipaan.
-Kunnollisia hantaakillisia koirankakkapusseja joka marketissa. Ei mitään biohajoavia, ne kun hajoavat jo taskussa.
-Ruotsin kieltä. Piknikillä pääsin ihan pikkuisen puhumaan ruotsia, ja se tuntui jotenkin kotoisalta. Käyhän täälläkin aika paljon ruotsalaisia turisteja (joita muuten on hauska salakuunnnella, kun kuvittelevat ettei kukaan täällä ymmärrä kieltä...). Jotenkin se vaan lämmittää mieltä, kun joku sanoo hej då.
-Madallettuja rotvallin reunoja. Kärryjä on ajoittain ärsyttävä nostella korkeiden rotvallien yli, madalluksia on täällä aika harvassa.
-Itsepalvelukirppiksiä! Niitä täällä ei ole tullut vastaan. Normikirppiksien lastenvaatetarjonta on aika huonoa, Suomessa ostin aika suuren osan lapsen vaatteista kirpparilta. Neidin pienet vaatteet lahjoitin juuri hyväntekeväisyyteen, Suomessa olisin tehnyt samoin tai vuokrannut kirppikseltä pöydän ja myynyt pois.
Pieniä juttuja siis. Laitan lisää, jos tulee mieleen.
Käväistiin viikonloppuna vieraiden kanssa Rakveressä, joka on kaupunki Tallinnasta itään, n. tunnin ajomatkan päässä. Ihan kiva paikka, pieni kaupnki jota selvästi kovin ahkeraan remontoidaan ja laitetaan kuntoon. Vierailimme paikallisessa linnassa, joka on kyllä ihan näkemisen arvoinen, mutta huonojalkaisille ei voi suositella. Linnaan kun ei varsinaisesti saa ajaa autolla perille, vaan mäen päälle pitää kiivetä ihan itse... Tosin rikoimme vähän sääntöjä ja mies haki meidät autolla pois, säästimme pikkuneidin ja ennen kaikkea nivelrikkoisen polvia. Lisäksi tuli todistettua taas, kuinka ylihintainen paikka Tallinna onkaan Viron mittakaavassa, vaikka suomalaisittain onkin edullinen. Käytiin kahvilassa, ostettiin koko porukalle kahvit, paakelsit ja kotipakettiin vielä 6 suolaista pasteijaa ja kokonainen täytekakku. Hintaa vähän päälle 20 eur koko setillä yhteensä. Rakveressä on mm. kylpylä, jonka voisi joskus testata. Vaikutti aika suositulta ainakin noin viikonloppuna, parkkipaikka oli ihan täynnä.
Vappuperinteisiin ei täällä, varsin ymmärrettävästi, kuulu juurikaan työväen marssimista, punaisia lippuja ja palopuheita toreilla. Tuossa välillä kun täkäläisten oli pakko (poissaolo sallittu vain lääkärintodistuksella tai omien hautajaisten merkeissä) osallistua marssimiseen, niin ilmeisesti pitävät vähän taukoa aiheesta nyt. Myöskään suomalainen karnevaalivappu ei ole tänne juuri vielä rantautunut. Aika moni oli vapaalla 1.5. mutta moni vaikutti olevan töisssäkin: koiran aamulenkin aikaan läheisellä raksatyömaalla vasara lauloi ja saha soitti työväen laulua, niin kuin minä tahansa tiistaiaamuna. Lähikauppa pahoitteli, kun oli auki vain klo 9-19. Me olimme kuitenkin Tallinnan suomalaisyhteisön extempore-vappupiknikillä Kadriorussa koko perheen voimin. Sää suosi, oli mukava tavata tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin. Kaiken kaikkiaan loistopäivä! Paikallisia ei juuri piknikillä näkynyt, itse asiassa meidän suomalaisten lisäksi ei ketään. Lapsiperheitä puistoilemassa toki oli, leikkipaikalla oli vilinää.
Tulin siinä suomalaiskuplassani lilluessa miettineeksi, mitä oikeastaan Suomesta kaipaan. Tuttuja, rakkaita ihmisiä toki, työpaikkaanikin aika usein, mutta muuten en juuri mitään. Mielessäni laadin lyhyen listan pienistä, hassuista asioista, joita kaipaan ainakin joskus:
- Lidliä. Sen piti rantautua Viroonkin, mutta paikallinen Säästumarket on kuulemma niin suora plagiaatti, ettei kannata. Sieltä ei kuitenkaan saa hyviä germaanialaisia siivousmyrkkyjä, joita ennen kaikkea kotiäitinä N-Siwasta kaipaan.
-Kunnollisia hantaakillisia koirankakkapusseja joka marketissa. Ei mitään biohajoavia, ne kun hajoavat jo taskussa.
-Ruotsin kieltä. Piknikillä pääsin ihan pikkuisen puhumaan ruotsia, ja se tuntui jotenkin kotoisalta. Käyhän täälläkin aika paljon ruotsalaisia turisteja (joita muuten on hauska salakuunnnella, kun kuvittelevat ettei kukaan täällä ymmärrä kieltä...). Jotenkin se vaan lämmittää mieltä, kun joku sanoo hej då.
-Madallettuja rotvallin reunoja. Kärryjä on ajoittain ärsyttävä nostella korkeiden rotvallien yli, madalluksia on täällä aika harvassa.
-Itsepalvelukirppiksiä! Niitä täällä ei ole tullut vastaan. Normikirppiksien lastenvaatetarjonta on aika huonoa, Suomessa ostin aika suuren osan lapsen vaatteista kirpparilta. Neidin pienet vaatteet lahjoitin juuri hyväntekeväisyyteen, Suomessa olisin tehnyt samoin tai vuokrannut kirppikseltä pöydän ja myynyt pois.
Pieniä juttuja siis. Laitan lisää, jos tulee mieleen.
lauantai 17. maaliskuuta 2012
Laivamatkailu ei avarra
Tallinnassa asumisen nurja puoli on se, että kätevin tapa käydä Suomessa on matkustaa laivalla. Toki voisi lentääkin, mutta karvaisen perheenjäsenen kanssa se olisi hankalaa ja kallista. Laivaan saa myös auton, joten ei tarvitse miettiä kulkemisia satamasta porukoille/mökille tms, sen kun höräyttää Toyotan käyntiin. Laivassa oleminen on se tuskaisin osa.
En ole vähääkään risteilyihminen. Laivalla olosta totisesti karisee hohto, jos sitä joutuu tekemään usein. Sain laivassa istumisesta tarpeekseni jo vuonna kivi ja keppi, kun asuin jonkin aikaa Maarianhaminassa. Kännisten katselu viihteenä ei ole mun juttuni (mulle maksettiin siitä kun olin ravintola-alalla, ilmaiseksi en sitä tee), eikä aina jaksa syödä samaa buffet-ruokaakaan. En juuri juo, enkä harrasta lainkaan uhkapelejä. Aiemmin ratkaisuni yksin matkustaessa oli musiikin kuuntelu ja kirjaan tai lehteen uppoutuminen. Näissä aktiviteeteissahan ei missään vaiheessa saa nostaa päätään tai katsella maisemia, muuten saa seuraansa laivaääliön (junaääliölle sukua), siis sen vähän onnellisen kanssamatkustajan, joka haluaa avautua uskoontulostaan/ex-puolisostaan/peräpukamistaan tms intresantista seikasta ah niin mielenkiintoisessa elämässään. Ei silti, Ahvenanmaan-lautalla kävin ehkä yhden elämäni kummallisimmista keskusteluista, naisten moottoripyöräkypäriä suunnittelevan intialaisen kanssa...
Pienen lapsen kanssa matkustaessa ei tarvitse keksiä aktiviteetteja, lapsi kyllä keksii niitä minulle puolestani. Onneksi tai harmiksi laivoissa on lapsille leikkipaikat. Sellaisen reunalla istuessa ja puolitoistavuotiasta haukan lailla vahtiessa vierähtää kyllä se pari tuntia, minkä matka välillä Tallinna-Helsinki vie. Lasta pitää tosiaan vahtia aivan tauotta, koska lapseni on vielä puolustuskyvyttömän pieni ja osa vanhemmista ei vahdi omiaan. Ei olisi kivaa, jos seitsemänvuotias janipetteri loikkaisi pallomeressä lapseni niskaan tai heittäisi häntä nukenrattailla, kuten viimeksi meinasi käydä. Olen se natsiäiti, joka viimeksi kävi pariin otteeseen ärjymässä väkivaltaiseksi käyneen poikaporukan hiljaiseksi touhunurkassa, kun kultapienien omia vanhempia ei näkynyt mailla halmeilla (pojat on poikia, heh heh?). Lapset voivat olla vielä niin pieniä, etteivät itse osaa vielä ottaa muita huomioon, mutta vanhempien pitäisi tajuta opettaa tätä lapsilleen. No, onpahan omalla lapsellani terapeutille kertomista sitten isona siitä kuinka äiti oli kauhea kurinpitäjä ja aina sitä sai hävetä.
Puolitoistavuotias myös liikkuu varsin liukkaasti, ja laivassahan on ihania käytäviä, joissa juosta. Tämän vuoksi ostin lapsiparalle repuksi naamioidut valjaat, ettei pääse kovin kauas karkuun. Taas tulee terapeutille asiaa! Shoppailu neidin kanssa on välillä tuskaista, koska laivan kaupoissa ei ole sitä vaihtoehtoa, että saisi kävellä itse (irti juokseva 1,5 vee ja lavatolkulla lasipulloja samassa tilassa, ei kiitos). Huutohan siitä tulee, kun joutuu kärryyn istumaan. Kärrystäkin on tosin kiva kurotella hyllyistä kivan näköisiä esineitä, ja täytyy myöntää, että aika usein jotain pientä tulee neidille ostettua... Syntilistaani siis lisättäköön lahjonta. Jos lapsi hiljenee ja on tyytyväinen rapistellessaan karkkipussia tai pientä lelua, se on sen arvoista.
Ruokailu laivalla on aika ankeaa. Viimeksi kävimme tapojemme vastaisesti buffassa syömässä itsemme ähkyyn. Ruoka oli ihan ok, ja ennen kaikkea sitä oli riittävästi... Tosin luulisi Itämeressä seilaavan aluksen tarjoilevan muutakin kalaa kuin pangasiusta! Yleensä olemme saitoja ja otamme laivaan eväät. Tämä siksi, että kahvioiden yms tarjonta on mielestäni ylihintaista ja pahaa. Ei houkuta maksaa Helsingin keskustahintoja muutaman tunnin vitriinissä seisseestä hampurilaisesta. A la carte-paikkoja emme ole vielä testanneet, kuulemani kokemukset niistä vaihtelevat suuresti, pitänee testailla, aikaa on.
Koira viihtyy autossa matkan ajan. Tai viihtyy ja viihtyy, muttei ole valittanutkaan (koirasta haistaa, jos se stressaa, alkaa ns. haista koiralle tosi voimakkaasti). Laiva keinuu aina jonkin verran, ja aina on niitä valopäitä, jotka jättävät autoihinsa varashälyttimet huutamaan. Kuinka vaikea niitä on kytkeä äänettömälle? Pelkääkö joku tosiaan, että auto tulee matkan aikana varastetuksi, jos hälytin ei ole päällä? Matkan aikana kukaan ei kuule auton avunhuutoja, jos murtoveikko iskee matkan aikana, sillä käsittääkseni edes laivan henkilökuntaa ei normaalitilanteissa juuri autokannella hengaile. Ei varmaan ole koiralle kivaa, kun vieressä katumaasturi huutaa apua sen pari tuntia säännöllisen epäsäännöllisesti. Tätähän ei koiraton kanssamatkaaja tule tietenkään ajatelleeksi.
Paras hetki matkasta on se, kun saa ajaa auton ulos laivasta. Olis se tunneli Tallinna-Helsinki vaan niin kiva! Alan kaivaa heti täällä, jos joku toinen aloittaa Helsingin päästä.
En ole vähääkään risteilyihminen. Laivalla olosta totisesti karisee hohto, jos sitä joutuu tekemään usein. Sain laivassa istumisesta tarpeekseni jo vuonna kivi ja keppi, kun asuin jonkin aikaa Maarianhaminassa. Kännisten katselu viihteenä ei ole mun juttuni (mulle maksettiin siitä kun olin ravintola-alalla, ilmaiseksi en sitä tee), eikä aina jaksa syödä samaa buffet-ruokaakaan. En juuri juo, enkä harrasta lainkaan uhkapelejä. Aiemmin ratkaisuni yksin matkustaessa oli musiikin kuuntelu ja kirjaan tai lehteen uppoutuminen. Näissä aktiviteeteissahan ei missään vaiheessa saa nostaa päätään tai katsella maisemia, muuten saa seuraansa laivaääliön (junaääliölle sukua), siis sen vähän onnellisen kanssamatkustajan, joka haluaa avautua uskoontulostaan/ex-puolisostaan/peräpukamistaan tms intresantista seikasta ah niin mielenkiintoisessa elämässään. Ei silti, Ahvenanmaan-lautalla kävin ehkä yhden elämäni kummallisimmista keskusteluista, naisten moottoripyöräkypäriä suunnittelevan intialaisen kanssa...
Pienen lapsen kanssa matkustaessa ei tarvitse keksiä aktiviteetteja, lapsi kyllä keksii niitä minulle puolestani. Onneksi tai harmiksi laivoissa on lapsille leikkipaikat. Sellaisen reunalla istuessa ja puolitoistavuotiasta haukan lailla vahtiessa vierähtää kyllä se pari tuntia, minkä matka välillä Tallinna-Helsinki vie. Lasta pitää tosiaan vahtia aivan tauotta, koska lapseni on vielä puolustuskyvyttömän pieni ja osa vanhemmista ei vahdi omiaan. Ei olisi kivaa, jos seitsemänvuotias janipetteri loikkaisi pallomeressä lapseni niskaan tai heittäisi häntä nukenrattailla, kuten viimeksi meinasi käydä. Olen se natsiäiti, joka viimeksi kävi pariin otteeseen ärjymässä väkivaltaiseksi käyneen poikaporukan hiljaiseksi touhunurkassa, kun kultapienien omia vanhempia ei näkynyt mailla halmeilla (pojat on poikia, heh heh?). Lapset voivat olla vielä niin pieniä, etteivät itse osaa vielä ottaa muita huomioon, mutta vanhempien pitäisi tajuta opettaa tätä lapsilleen. No, onpahan omalla lapsellani terapeutille kertomista sitten isona siitä kuinka äiti oli kauhea kurinpitäjä ja aina sitä sai hävetä.
Puolitoistavuotias myös liikkuu varsin liukkaasti, ja laivassahan on ihania käytäviä, joissa juosta. Tämän vuoksi ostin lapsiparalle repuksi naamioidut valjaat, ettei pääse kovin kauas karkuun. Taas tulee terapeutille asiaa! Shoppailu neidin kanssa on välillä tuskaista, koska laivan kaupoissa ei ole sitä vaihtoehtoa, että saisi kävellä itse (irti juokseva 1,5 vee ja lavatolkulla lasipulloja samassa tilassa, ei kiitos). Huutohan siitä tulee, kun joutuu kärryyn istumaan. Kärrystäkin on tosin kiva kurotella hyllyistä kivan näköisiä esineitä, ja täytyy myöntää, että aika usein jotain pientä tulee neidille ostettua... Syntilistaani siis lisättäköön lahjonta. Jos lapsi hiljenee ja on tyytyväinen rapistellessaan karkkipussia tai pientä lelua, se on sen arvoista.
Ruokailu laivalla on aika ankeaa. Viimeksi kävimme tapojemme vastaisesti buffassa syömässä itsemme ähkyyn. Ruoka oli ihan ok, ja ennen kaikkea sitä oli riittävästi... Tosin luulisi Itämeressä seilaavan aluksen tarjoilevan muutakin kalaa kuin pangasiusta! Yleensä olemme saitoja ja otamme laivaan eväät. Tämä siksi, että kahvioiden yms tarjonta on mielestäni ylihintaista ja pahaa. Ei houkuta maksaa Helsingin keskustahintoja muutaman tunnin vitriinissä seisseestä hampurilaisesta. A la carte-paikkoja emme ole vielä testanneet, kuulemani kokemukset niistä vaihtelevat suuresti, pitänee testailla, aikaa on.
Koira viihtyy autossa matkan ajan. Tai viihtyy ja viihtyy, muttei ole valittanutkaan (koirasta haistaa, jos se stressaa, alkaa ns. haista koiralle tosi voimakkaasti). Laiva keinuu aina jonkin verran, ja aina on niitä valopäitä, jotka jättävät autoihinsa varashälyttimet huutamaan. Kuinka vaikea niitä on kytkeä äänettömälle? Pelkääkö joku tosiaan, että auto tulee matkan aikana varastetuksi, jos hälytin ei ole päällä? Matkan aikana kukaan ei kuule auton avunhuutoja, jos murtoveikko iskee matkan aikana, sillä käsittääkseni edes laivan henkilökuntaa ei normaalitilanteissa juuri autokannella hengaile. Ei varmaan ole koiralle kivaa, kun vieressä katumaasturi huutaa apua sen pari tuntia säännöllisen epäsäännöllisesti. Tätähän ei koiraton kanssamatkaaja tule tietenkään ajatelleeksi.
Paras hetki matkasta on se, kun saa ajaa auton ulos laivasta. Olis se tunneli Tallinna-Helsinki vaan niin kiva! Alan kaivaa heti täällä, jos joku toinen aloittaa Helsingin päästä.
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
Head isu!
Suomen vieraat ottivat ja ostivat auton täältä. Muutenkin oli kiva vierailu! Käytiin parissa ravintolassakin, joten ehkä muutama sana niistä myös. Olemme yrittäneet käydä testaamassa jokusen ravintolan täällä ollessamme, niissä syöminen kun on vielä suht edullista Suomeen verrattuna. Tässä lähiravintoloistamme muutama, joita voin suositella. Monella voi olla ennakkoluuloja virolaisen palvelun suhteen, mutta ainakin Tallinnassa pahimmista hapannaamoista on jo päästy eroon ja kielitaitokin on kohtuullinen. Kokeilemaan siis!
Faeton on Azeri köök eli Azerbaižanilainen ravintola. Ei ehkä kuulosta houkuttelevalta, mutta mitä mainioin paikka. Hinta-laatusuhde kohdallaan jos näin voi sanoa. Kävimme täällä ensin appivanhempien kanssa ja toisen kerran ihan omalla porukalla. Ravintola sijaitsee Narva maanteen varressa, kohtuullisen kävelymatkan päässä keskikaupungilta, vanhan talon kellarissa, yläkerrassa on jokin toinen ravintola, jota emme vielä ole testanneet. Listalla on aika paljon erilaisia lihavaihtoehtoja, hyviä šaslikkeja jne. Hinnat hyvin kohtuulliset. Tosin miinuksena pakkassäällä ravintolassa on jäätävän kylmä!
NOP sijaitsee edellä mainitun ravintolan vieressä, vähän pienemmällä kadulla Kölerillä, vanhassa ja tunnelmallisessa talossa. Erityisenä plussana kiva lasten leikkinurkka! NOP on vähän trendikkään slow-food-luomupaikka, saman katon alla on myös luomutuotteita myyvä puoti, jossa hinnat ovat aika korkeat mutta valikoima mukava. Listalla on erilaisia wrappeja, hampurilaisia, keittoja jne, maukkaita sapuskoja ainakin meidän kokemuksemme mukaan. Hinnat vähän korkeammat kuin ehkä vastaavassa ei- luomuravintolassa olisi, muttei mikään törkeän kallis paikka kuitenkaan. Voisin poiketa tänne myös vaikka pikkusintin kanssa kaksin kahville joskus, mutta rattaiden kanssa ei pääse yksin sisälle, pitää olla toinen auttamassa.
Kolmas hyvin lähellä meitä sijaitseva mesta on Lost Continent, australialainen ravintola-baari. Se on ihan Tallinnan yliopiston kupeessa Narva maanteellä, ja listalla onkin esim. opiskelijoille suunnattuja, vähän halvempia annoksia. Söimme täällä presidentinvaali-iltana burgeria, fondueta ja keittoa, lista on siis varsin monipuolinen. Täällä olisi voinut myös katsoa screeniltä englantilaista jalkapalloa ja muuta urheilua, pubityyppinen ratkaisu. Ihan jees. Lasten leikkipaikka oli tehty entisestä vip-aitiosta, se oli ikään kuin parvella. Tosi hauska, voisin kuvitella vähän isompien viihtyvän siellä tosi kivasti! Meidän pientä piti koko ajan olla siellä vahtimassa, joten syömisen kannalta vähän hankala ratkaisu meille. Tosin meidän kaameiden natsivanhempien lapsi joutuu ruokailun ajan istumaan pöydässä ja syömään vieläpä usein samaa ruokaa kuin me, lapsiparka :D Lapsi tosin on anti-nirso, eli nauravat nakit menevät siinä kuin brie-juusto ja valkosipulietanatkin, ehkä juuri siksi että hän joutuu/pääsee maistamaan ihan kaikkea. Sen ainoan kerran, kun kävimme täällä Rossossa pizzalla, lapsi pettyi kun lupaavannäköinen salaatti ei ollutkaan hapankaalia, vaan tavallista kaaliraastetta. Raasupieni. Ilahduttavaa on, että lähes aina lapselle saa ns. aikuisten annoksen pienennettynä, näin ei läheskään aina Suomessa ole.
Myös meitä lähellä sijaitsee Ewa, joka on paikka, josta matkaoppaat ehkä käyttäisivät termiä authentic. Paikallisten suosima pieni ravintola, josta saa paikallista ruokaa. Ulkoisesti ei houkuttele, mutta ruoka oli todella hyvää, palvelu myös. Tämäkin on kellariravintola, sijaitsee jokseenkin Stockmannin takana Pronksi-kadulla, vähän vaikeasti löydettävissä tosin, mutta kannattaa.
Huomionarvoista on, että usein annokseen ei sisälly perunaa tai muuta lisäkettä, vaan se tilataan erikseen ja siitä myös peritään lisähinta. Annoskoot ovat aika suuria! Noin yleisesti ottaen esim. keitto on täällä lähes aina hyvä sijoitus, lounaalla ei muuta ruokaa välttämättä edes tarvitse. Ruoka saattaa olla tarjolla hieman "perinteikkäämmin" kuin Suomessa (lämpimällä lautasella aina vakiona salaatinlehti, kurkkua ja tomaattia...), mutta ruoka on hyvää! Ehdottomasti täällä kannattaa tilata jotain paikallista tai ravintolan omaa erikoisuutta. Amarillot sun muut kannattaa kiertää kaukaa, jos ei sitten välttämättä halua suomihintaista ruokaa à la osuuskauppaväki.
Faeton on Azeri köök eli Azerbaižanilainen ravintola. Ei ehkä kuulosta houkuttelevalta, mutta mitä mainioin paikka. Hinta-laatusuhde kohdallaan jos näin voi sanoa. Kävimme täällä ensin appivanhempien kanssa ja toisen kerran ihan omalla porukalla. Ravintola sijaitsee Narva maanteen varressa, kohtuullisen kävelymatkan päässä keskikaupungilta, vanhan talon kellarissa, yläkerrassa on jokin toinen ravintola, jota emme vielä ole testanneet. Listalla on aika paljon erilaisia lihavaihtoehtoja, hyviä šaslikkeja jne. Hinnat hyvin kohtuulliset. Tosin miinuksena pakkassäällä ravintolassa on jäätävän kylmä!
NOP sijaitsee edellä mainitun ravintolan vieressä, vähän pienemmällä kadulla Kölerillä, vanhassa ja tunnelmallisessa talossa. Erityisenä plussana kiva lasten leikkinurkka! NOP on vähän trendikkään slow-food-luomupaikka, saman katon alla on myös luomutuotteita myyvä puoti, jossa hinnat ovat aika korkeat mutta valikoima mukava. Listalla on erilaisia wrappeja, hampurilaisia, keittoja jne, maukkaita sapuskoja ainakin meidän kokemuksemme mukaan. Hinnat vähän korkeammat kuin ehkä vastaavassa ei- luomuravintolassa olisi, muttei mikään törkeän kallis paikka kuitenkaan. Voisin poiketa tänne myös vaikka pikkusintin kanssa kaksin kahville joskus, mutta rattaiden kanssa ei pääse yksin sisälle, pitää olla toinen auttamassa.
Kolmas hyvin lähellä meitä sijaitseva mesta on Lost Continent, australialainen ravintola-baari. Se on ihan Tallinnan yliopiston kupeessa Narva maanteellä, ja listalla onkin esim. opiskelijoille suunnattuja, vähän halvempia annoksia. Söimme täällä presidentinvaali-iltana burgeria, fondueta ja keittoa, lista on siis varsin monipuolinen. Täällä olisi voinut myös katsoa screeniltä englantilaista jalkapalloa ja muuta urheilua, pubityyppinen ratkaisu. Ihan jees. Lasten leikkipaikka oli tehty entisestä vip-aitiosta, se oli ikään kuin parvella. Tosi hauska, voisin kuvitella vähän isompien viihtyvän siellä tosi kivasti! Meidän pientä piti koko ajan olla siellä vahtimassa, joten syömisen kannalta vähän hankala ratkaisu meille. Tosin meidän kaameiden natsivanhempien lapsi joutuu ruokailun ajan istumaan pöydässä ja syömään vieläpä usein samaa ruokaa kuin me, lapsiparka :D Lapsi tosin on anti-nirso, eli nauravat nakit menevät siinä kuin brie-juusto ja valkosipulietanatkin, ehkä juuri siksi että hän joutuu/pääsee maistamaan ihan kaikkea. Sen ainoan kerran, kun kävimme täällä Rossossa pizzalla, lapsi pettyi kun lupaavannäköinen salaatti ei ollutkaan hapankaalia, vaan tavallista kaaliraastetta. Raasupieni. Ilahduttavaa on, että lähes aina lapselle saa ns. aikuisten annoksen pienennettynä, näin ei läheskään aina Suomessa ole.
Myös meitä lähellä sijaitsee Ewa, joka on paikka, josta matkaoppaat ehkä käyttäisivät termiä authentic. Paikallisten suosima pieni ravintola, josta saa paikallista ruokaa. Ulkoisesti ei houkuttele, mutta ruoka oli todella hyvää, palvelu myös. Tämäkin on kellariravintola, sijaitsee jokseenkin Stockmannin takana Pronksi-kadulla, vähän vaikeasti löydettävissä tosin, mutta kannattaa.
Huomionarvoista on, että usein annokseen ei sisälly perunaa tai muuta lisäkettä, vaan se tilataan erikseen ja siitä myös peritään lisähinta. Annoskoot ovat aika suuria! Noin yleisesti ottaen esim. keitto on täällä lähes aina hyvä sijoitus, lounaalla ei muuta ruokaa välttämättä edes tarvitse. Ruoka saattaa olla tarjolla hieman "perinteikkäämmin" kuin Suomessa (lämpimällä lautasella aina vakiona salaatinlehti, kurkkua ja tomaattia...), mutta ruoka on hyvää! Ehdottomasti täällä kannattaa tilata jotain paikallista tai ravintolan omaa erikoisuutta. Amarillot sun muut kannattaa kiertää kaukaa, jos ei sitten välttämättä halua suomihintaista ruokaa à la osuuskauppaväki.
tiistai 7. helmikuuta 2012
Shoppailua lähikaupassa
Kotiäidin maailmassa lähikauppareissut ovat aika jokapäiväistä kauraa, joten niistäkin pitää kirjoittaa. Muutenkin Virolainen kauppasysteemi on hieman erilainen kuin Suomessa, joten siitä muutama sana.
Jos täällä haluaisi elää suomalaisilla elintarvikkeilla ja tuotteilla, se melkein onnistuisi. Ihan suomalaisilla etiketeillä varustettua kamaa myy lähes joka kauppa, samat Serlan vessapaperit löytyvät niin Viron kuin Suomen marketeista. Yllättävän monessa tuotteessa on tosiaan suomenkielinen etiketti, jonka päälle on vain liimattu tuotetiedot viroksi. Venäjänkielen virallisesta asemasta Virossa minulla ei ole tietoa, mutta läheskään joka purkissa ei venäjäksi tekstejä ole. Aika moni suomalainen elintarvikealan firma on vahvasti edustettuna myös täällä, kuten Valio tai Fazer. Kun Virossa kuitenkin ollaan, olemme pyrkineet suosimaan virolaisia tuotteita niin paljon kuin mahdollista. Suomesta emme ole kaivanneet oikeastaan kuin hapankorppuja ja vauvojen maissinaksuja (joita täältä kyllä saa, mutta sokeroituina, omg). Niitä onneksi on helppo tuoda Suomesta ja pyytää tuliaisiksi :)
Perusruoka on täällä hieman halvempaa kuin Suomessa. Maitoa, perunoita ja leipää saa varsin sopuhintaan. Vihannestiskeillä ilahduttaa irtonaisena ja multaisena myytävän perunan ja porkkanan osuus. Mitään en niin inhoa kuin pestyjä muovipussiperunoita, niljakkeet pilaantuvatkin hurjaa vauhtia, kun multaperuna säilyy hyvin ja maistuu paremmalle mielestäni.
Edullisesti saa kaikkea sellaista, jossa työn hinnalla on suuri osuus, kuten leipomotuotteita. Erilaisia pasteijoita ja kakkuja onkin tullut maisteltua, hyviä ovat! Muutenkin mielestäni leipä on täällä parempaa kuin Suomessa noin yleensä. Jos Rimistä ostaa ciabatta-leivän 60 sentillä, se on tuore ja herkullinen, mielestäni kauppareissu on ollut ihan onnistunut. Sen sijaan esim. sokeri ja kahvi ovat kalliimpia kuin pohjoisessa naapurissa, ja yleisesti ottaen hintataso on noussut roimasti muutamassa vuodessa. Valion virolainen tytäryhtiö Alma mainosti juuri hyväntekeväisyyskampanjaansa, jossa he lahjoittavat ruokapankille jokaisesta ostetusta kohupiimäpurkista neljänneksen verran paikalliselle ruokapankille. Köyhyys on täällä ongelma, pahempi ongelma kuin Suomessa. Jos kuukauden keskipalkka Tallinnassa on jotain 1500 euron luokkaa ja muualla Virossa vielä matalampi (alle 1000 euroa) ja ruokakassin hinta on ehkä kolmanneksen halvempi kuin Suomessa, olen miettinyt, miten paikallisilla on oikein varaa asua täällä.
Lähikauppamme on jo aiemmin mainitsemani Selver, joka on ihan virolainen yritys, samaa konsernia Kaubamajan tavaratalon kanssa. Isommista marketeista suurin osa on S-ryhmän Prismoja, joiden suosiota täällä en suoraan sanoen ymmärrä. Valikoima on mielestäni samaa luokkaa vähän pienempien Rimien ja Selvereiden kanssa, ja hintataso selvästi kalliimpi. Täällä ei käsittääkseni ole samanlaista osuuskauppajärjestelmää kuin Suomessa, eli myös voitot kuittaa suomalainen osuuskauppaväki, eikä vihreitä S-bonuskortteja ole kuin meillä poroilla.
Pakkauksista huomioni herätti ensimmäisenä pussimaito. Suomessakin maitoa on myyty pussissa joskus maailmanaikaan, meilläkin on mökillä mummun maitopusseista virkkaama muovinen matto. Pussimaito kaadetaan joko kannuun, tai sille saa myös nerokkaita, kokoon taitettavia maitopussipidike-kannuja nimeltä Foldy. Ihan paras keksintö! Pussissa myydään myös hapankermaa (hapukoor) ja tavallista kermaa, jotka ovat vahvasti edustettuna paikallisessa ruuanlaitossa. Ruokakulttuurissa on selviä venäläisvaikutteita, sen verran paljon tuota hapukooria lotrataan joka paikkaan. Ei sillä, hyvää se on!
Toinen hassu pakkausmuoto ovat pötköt. Sellaiset, joissa Suomessa myydään koiranmakkaraa ja joskus Balkania tai Lauantaimakkaraa. Niissä myydään mm. jauhelihaa ja maitotuotteita.
Muutama ruoka ansaitsee erityiskiitokset mielestäni. Virolainen kohupiim on taivaallista. Rasvaa säästämättä. Se on jotain jogurtin ja rahkan välimaastosta, ei niin hapanta kuin rahka, mutta pehmeää ja ihanaa. Sitä saa pienissä purkeissa maustettuna, "koiranmakkarapötköissä", pusseissa, you name it. Sitä voi syödä sinällään tai tehdä siitä kakkua, jotka nekin ovat ihania. Olen varma, että minä ja etenkin pikkuneiti saamme vieroitusoireita kohupiimästä, kun muutamme takaisin Suomeen. Aika makeita nuo kohupiim-jutut ovat kyllä, samoin paikalliset jogurtit ovat makeampia kuin Suomessa. Suosikiksemme on muodostunut Farmi-merkin kerrosjogurtit, jotka eivät ole ihan niin makeita, ja niissä on paljon hilloa, jossa on paljon ihan oikeita marjoja. Nam.
Lihanleikkaajat saisivat kyllä käydä Suomessa opintomatkalla. Melkein mikä tahansa kokoliha, jota olen ostanut, on yritetty tehokkaasti pilata leikkaamalla se väärin. Koskee niin nautaa, kanaa kuin sikaakin. En voi kehua lihankäsittelytaidoillani, mutta joka palan joutuu renssaamaan, jotta siitä saa syömäkelpoista. Koira kiittää, sillä se saa kaikki ylimääräiset roiskeet :) Sinänsä liha on hyvää, mutta tästä syystä en myöskään juuri ole ravintoloissa tilaillut kokolihaa. Muutama vuosi sitten Saarenmaalla paikallisessa luomuravintolassa sain elämäni huonoiten leikattua porsasta, ja sama trendi jatkuu ruokakauppojen tiskilläkin. No, jauheliha on jauhelihaa täälläkin, ja sitä lapsi (ja nirsokoira-)perheissä eniten kuluu. Teema "rakkaudella ja rasvalla" toistuu myös jauhelihan suhteen, juuri tuossa ostin koiralle (ihan ihmisille tarkoitettua) pötköjauhelihaa, jonka rasvaprosentiksi ilmoitettiin 25-30. Karppaajat tervetuloa! Täällä ei kevyttuotteet jyrää.
Entä sitten se viina. Sitä tosiaan saa ruokakaupoista, ja se on halvempaa kuin Suomessa. Isompia kekkereitä järjestäessä kannattaisi vierailla esim. sataman SuperAlkossa (joiden nettisivu sijaitsee loogisesti osoitteessa www.viinarannasta.ee) tai Liviko Alcostoressa, siellä on hyviä tarjouksia isommista satseista. Lähikaupan valikoima riittää kuitenkin hyvin tällaiselle perjantaijuopolle, mistään laatuviinivalikoimista ei kannata haaveilla mutta perushyvää punkkkua ja valkkaria saa kohtuuhintaan. Mistään älyttömän halvoista hinnoista ei kuitenkaan enää voi puhua.
Jos täällä haluaisi elää suomalaisilla elintarvikkeilla ja tuotteilla, se melkein onnistuisi. Ihan suomalaisilla etiketeillä varustettua kamaa myy lähes joka kauppa, samat Serlan vessapaperit löytyvät niin Viron kuin Suomen marketeista. Yllättävän monessa tuotteessa on tosiaan suomenkielinen etiketti, jonka päälle on vain liimattu tuotetiedot viroksi. Venäjänkielen virallisesta asemasta Virossa minulla ei ole tietoa, mutta läheskään joka purkissa ei venäjäksi tekstejä ole. Aika moni suomalainen elintarvikealan firma on vahvasti edustettuna myös täällä, kuten Valio tai Fazer. Kun Virossa kuitenkin ollaan, olemme pyrkineet suosimaan virolaisia tuotteita niin paljon kuin mahdollista. Suomesta emme ole kaivanneet oikeastaan kuin hapankorppuja ja vauvojen maissinaksuja (joita täältä kyllä saa, mutta sokeroituina, omg). Niitä onneksi on helppo tuoda Suomesta ja pyytää tuliaisiksi :)
Perusruoka on täällä hieman halvempaa kuin Suomessa. Maitoa, perunoita ja leipää saa varsin sopuhintaan. Vihannestiskeillä ilahduttaa irtonaisena ja multaisena myytävän perunan ja porkkanan osuus. Mitään en niin inhoa kuin pestyjä muovipussiperunoita, niljakkeet pilaantuvatkin hurjaa vauhtia, kun multaperuna säilyy hyvin ja maistuu paremmalle mielestäni.
Edullisesti saa kaikkea sellaista, jossa työn hinnalla on suuri osuus, kuten leipomotuotteita. Erilaisia pasteijoita ja kakkuja onkin tullut maisteltua, hyviä ovat! Muutenkin mielestäni leipä on täällä parempaa kuin Suomessa noin yleensä. Jos Rimistä ostaa ciabatta-leivän 60 sentillä, se on tuore ja herkullinen, mielestäni kauppareissu on ollut ihan onnistunut. Sen sijaan esim. sokeri ja kahvi ovat kalliimpia kuin pohjoisessa naapurissa, ja yleisesti ottaen hintataso on noussut roimasti muutamassa vuodessa. Valion virolainen tytäryhtiö Alma mainosti juuri hyväntekeväisyyskampanjaansa, jossa he lahjoittavat ruokapankille jokaisesta ostetusta kohupiimäpurkista neljänneksen verran paikalliselle ruokapankille. Köyhyys on täällä ongelma, pahempi ongelma kuin Suomessa. Jos kuukauden keskipalkka Tallinnassa on jotain 1500 euron luokkaa ja muualla Virossa vielä matalampi (alle 1000 euroa) ja ruokakassin hinta on ehkä kolmanneksen halvempi kuin Suomessa, olen miettinyt, miten paikallisilla on oikein varaa asua täällä.
Lähikauppamme on jo aiemmin mainitsemani Selver, joka on ihan virolainen yritys, samaa konsernia Kaubamajan tavaratalon kanssa. Isommista marketeista suurin osa on S-ryhmän Prismoja, joiden suosiota täällä en suoraan sanoen ymmärrä. Valikoima on mielestäni samaa luokkaa vähän pienempien Rimien ja Selvereiden kanssa, ja hintataso selvästi kalliimpi. Täällä ei käsittääkseni ole samanlaista osuuskauppajärjestelmää kuin Suomessa, eli myös voitot kuittaa suomalainen osuuskauppaväki, eikä vihreitä S-bonuskortteja ole kuin meillä poroilla.
Pakkauksista huomioni herätti ensimmäisenä pussimaito. Suomessakin maitoa on myyty pussissa joskus maailmanaikaan, meilläkin on mökillä mummun maitopusseista virkkaama muovinen matto. Pussimaito kaadetaan joko kannuun, tai sille saa myös nerokkaita, kokoon taitettavia maitopussipidike-kannuja nimeltä Foldy. Ihan paras keksintö! Pussissa myydään myös hapankermaa (hapukoor) ja tavallista kermaa, jotka ovat vahvasti edustettuna paikallisessa ruuanlaitossa. Ruokakulttuurissa on selviä venäläisvaikutteita, sen verran paljon tuota hapukooria lotrataan joka paikkaan. Ei sillä, hyvää se on!
Toinen hassu pakkausmuoto ovat pötköt. Sellaiset, joissa Suomessa myydään koiranmakkaraa ja joskus Balkania tai Lauantaimakkaraa. Niissä myydään mm. jauhelihaa ja maitotuotteita.
Muutama ruoka ansaitsee erityiskiitokset mielestäni. Virolainen kohupiim on taivaallista. Rasvaa säästämättä. Se on jotain jogurtin ja rahkan välimaastosta, ei niin hapanta kuin rahka, mutta pehmeää ja ihanaa. Sitä saa pienissä purkeissa maustettuna, "koiranmakkarapötköissä", pusseissa, you name it. Sitä voi syödä sinällään tai tehdä siitä kakkua, jotka nekin ovat ihania. Olen varma, että minä ja etenkin pikkuneiti saamme vieroitusoireita kohupiimästä, kun muutamme takaisin Suomeen. Aika makeita nuo kohupiim-jutut ovat kyllä, samoin paikalliset jogurtit ovat makeampia kuin Suomessa. Suosikiksemme on muodostunut Farmi-merkin kerrosjogurtit, jotka eivät ole ihan niin makeita, ja niissä on paljon hilloa, jossa on paljon ihan oikeita marjoja. Nam.
Lihanleikkaajat saisivat kyllä käydä Suomessa opintomatkalla. Melkein mikä tahansa kokoliha, jota olen ostanut, on yritetty tehokkaasti pilata leikkaamalla se väärin. Koskee niin nautaa, kanaa kuin sikaakin. En voi kehua lihankäsittelytaidoillani, mutta joka palan joutuu renssaamaan, jotta siitä saa syömäkelpoista. Koira kiittää, sillä se saa kaikki ylimääräiset roiskeet :) Sinänsä liha on hyvää, mutta tästä syystä en myöskään juuri ole ravintoloissa tilaillut kokolihaa. Muutama vuosi sitten Saarenmaalla paikallisessa luomuravintolassa sain elämäni huonoiten leikattua porsasta, ja sama trendi jatkuu ruokakauppojen tiskilläkin. No, jauheliha on jauhelihaa täälläkin, ja sitä lapsi (ja nirsokoira-)perheissä eniten kuluu. Teema "rakkaudella ja rasvalla" toistuu myös jauhelihan suhteen, juuri tuossa ostin koiralle (ihan ihmisille tarkoitettua) pötköjauhelihaa, jonka rasvaprosentiksi ilmoitettiin 25-30. Karppaajat tervetuloa! Täällä ei kevyttuotteet jyrää.
Entä sitten se viina. Sitä tosiaan saa ruokakaupoista, ja se on halvempaa kuin Suomessa. Isompia kekkereitä järjestäessä kannattaisi vierailla esim. sataman SuperAlkossa (joiden nettisivu sijaitsee loogisesti osoitteessa www.viinarannasta.ee) tai Liviko Alcostoressa, siellä on hyviä tarjouksia isommista satseista. Lähikaupan valikoima riittää kuitenkin hyvin tällaiselle perjantaijuopolle, mistään laatuviinivalikoimista ei kannata haaveilla mutta perushyvää punkkkua ja valkkaria saa kohtuuhintaan. Mistään älyttömän halvoista hinnoista ei kuitenkaan enää voi puhua.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)