Hei, taas herätään

Kuten jo taisin aiemmin uhkailla, blogi on viettänyt hiljaiseloa kesän ajan. Tämä mm. siksi, että olemme olleet varsin vähän kotosalla, ainakaan vain omalla porukalla, ja kotona tuntuu olevan koko ajan kaiken sortin rästihommaa. Kesävieraita on käynyt, mikä on oikein positiivista, ja me olemme vierailleet ja lomailleet, lähinnä Suomessa toki. Viron-matkailua olemme harrastaneet parin Saarenmaan matkan verran. Jospa aloitetaan niistä, kun Viro-aiheissa yritetään pysyä.

Kävimme viikonloppureissulla Saarenmaalla ensimmäisen kerran kesäkuussa ja toistamiseen heinäkuun puolella. Onhan se nähtävä, kun niin moni suomalainen sitä hypettää. Edellisestä visiitistä olikin kulunut lähemmäs kuusi vuotta, silloin kävimme muutaman yön verran tuttujen mökillä saaren keski-pohjoisosissa. Häpeäkseni en enää muista paikan nimeä, jossain Järisen kylän nurkilla, mutta luonnonkaunis paikka oli, ja kavereiden kanssa oli silloinkin rattoisaa.

Nyt varasimme ensimmäisen reissun ajaksi huoneen Kuressaaresta, Kuursaalin eli kylpylaitoksen külalistemajasta. Hinta ei päätä huimannut, 68 eurolla sai yöpymiset ja aamiaiset kolmelle keskellä Kuressaaren kaupunkia, ihan piispanlinnan vierestä. Paljon olisi ollut tarjolla kylpylämajoitusta, mutta emme ole erityisemmin kylpyläihmisiä (pikkuneiti voisi ollakin, mutta jätimme toistaiseksi väliin). Kuursaal tarjoaa majoitusta vain kesäaikaan, ja kovin aikaisin keväällä tai myöhään syksyllä menijöitä voi odottaa vähän viileät huoneet, mutta muuten voin kyllä suositella. Huone oli iso, tai oikeastaan käytössämme oli kaksi huonetta. Aamiainen oli erittäin maistuva ja tarjoiltiin pöytiin, tykkäsimme. Sijainti on varsin keskeinen, ja kävimmekin kävellen katselemassa kaupunkia lauantai-illalla. Kaunista ja rauhallista oli. Päästyään miehityksestä Kuressaaressa on tehty isosti remppaa, ns. Vanhan kaupungin alue muistuttaa jälleen enemmänkin jotain pientä ruotsalaiskaupunkia puutaloineen, puutarhoineen ja mukulakivikatuineen. Ilmeisesti kesäkuu ei vielä ole erityistä sesonkiaikaa turisteille, sen verran hiljaista oli kaikkialla.

Kuressaaren piispanlinnassa kävimme jälkimmäisellä reissulla. Sinne oli avattu sitten viime näkemän suuri näyttely Viron, etenkin tietysti Saarenmaan, lähihistoriasta, suosittelen hyväjalkaisille. Huonoilla polvilla ei monikerroksiseen näyttelyyn linnan torniin kiipeillä, ja hissiä ei todellakaan ole. Linna on toki muutenkin näkemisen arvoinen ja hienosti entisöity. Kellarikerroksessa on myös näyttely Viron luonnosta, mielenkiintoinen sekin.

Matkalla Kuressaareen (kesäkuun reissulla) aioimme käväistä ihmettelemässä Pädasten kartanoa ja ehkä syödä sen rantaravintolassa lounasta. Kartanon rantaravintola on auki vain kesäisin, ympäri vuoden sen sijaan on kestona Viron parhaiden ravintoloiden listan kärkisijoilla oleva Alexander-ravintola. Se pitänee joskus vielä testata, mutta ei kokoonpanolla, johon kuuluu lapsi ja koira. Lapsia ei nimittäin kyseiseen ravintolaan oikein mielellään oteta lainkaan. Ymmärrän tämän kyllä täysin, kun katson melkein kolmivuotiaamme touhuamista ravintolassa käydessä. Vaikka neiti osaakin käyttäytyä varsin hyvin ikäisekseen, ei meteliltä ja sotkulta ihan täysin voi välttyä. Alexanderissa tarjotaan sen luokan (ja hinnan) illallisia, etten minäkään sinne lapsia haluaisi mukaan. Ne on eri paikat ne. Kartanovisiittimme jäi kuitenkin väliin tällä kertaa koirateknisistä syistä. Kartanon portilla ystävällinen porttivahti tarkisti, että alueelle olisi saanut tuoda koiran, jopa rantaravintolaan. Onneksi hän ystävällisesti kertoi myös, että kartanon oma koira on alueella irti, ja lisäksi uros. Kiitimme ja jatkoimme matkaa. Lasten, myös karvaisten, vuoksi pitää tehdä välillä myönnytyksiä, emmekä halunneet karvapehvan alkavan haastaa riitaa paikallisten kanssa...

Kuressaaressa valitsimme perinteikkään Veski Kõrts- eli myllyn majatalo-ravintolan. Miljöö oli mitä viihtyisin, ruoka kohtuuhintaista, mutta ei erityinen elämys. Pelkään pahoin, että virolaiselle perinneruualle on käymässä suomalaisittain: maistuvaa ja aidosti perinteistä ruokaa ei saanut edes tuosta itseään perivirolaiseksi mainostavasta ravintolasta. Tai no, savukalaa juu, mutta muuten. Tilaamani villisikapata olisi voinut olla toisessa ravintolassa myynnissä nimellä Chili con carne, miehen kala-annoksessa oli parasta kuulemma perunamuusi. Älkää nyt alkako häpeillä mulgipuderia, verimakkaroita ja hapankaalikeittoa, ne ovat mitä mainiointa ruokaa turisteillekin tarjottuna, kunhan ne valmistetaan oikein.( Tämän voi todistaa mm. käymällä manner-Viron puolella Palmsen kartanon mailla sijaitsevassa Palmse Kõrts-ravintolassa. Suosittelen lämpimästi aidoista elämyksistä kiinnostuneille.)

Ajelimme jo ensimmäisellä, ja myös toisella reissullamme Saarenmaan eteläkärkeen Sõrven niemelle, jossa maisemat ovat aika huikeat. Kun niemeltä jatkaa saaren länsirantaa seurailevaa tietä, eikä pelästy hiekkatienpätkiä, löytää mielestäni juuri sen Saarenmaan kauneuden, josta kaikki haaveilevat. Niittyjä, kalkkikivirantoja, idyllisiä maalaiskyliä, lehtipuumetsiä. Jälkimmäisellä reissulla törmäsimme myös paikallisasukkaisiin, onneksi emme ihan kirjaimellisesti: ajelimme pikkutiellä laidunta vaihtavan lehmälauman seassa! Saaren länsirannikko voisi olla oivallinen reitti myös fillarilla ajeltavaksi, me nyt ajelemme lähinnä autolla... Ikääntyvä karvainen perheenjäsen hidastaisi fillarointimatkaa, eikä tuo melkein-kolmivuotiaskaan ehkä kovin pitkiä etappeja jaksaisi takaritsillä istuskella. 

Toisella Saarenmaan reissullamme yövyimme ensimmäisen yön Muhun saarella. Tavallisin reitti saarille kulkee juuri Muhun kautta, ja aika moni suomalainen tuntuu huomanneen Muhun olemassaolon myös. Majoitustakin olisi tarjonnut parikin suomalaisomisteista yritystä, mutta päädyimme paikalliseen Vanatoa turismitalu-nimiseen matkailuyritykseen. Aika hyvä valinta mielestäni. Talo on oikeasti vanha ja perinteinen, palvelu oli hyvää, mutta ravintola valitettavasti suljettu jo saapuessamme illalla aika myöhään. Rauhaa ja hiljaisuutta oli kyllä tarjolla yllin kyllin, ja onneksi oli vähän eväitä mukana. Muhulle voisi tosiaan mennä ihan vain nauttimaan luonnon rauhasta ja perinteikkäistä maisemista, Vanatoan ympärillä oleva Koguvan kylä on säilynyt hämmästyttävän alkuperäisen oloisena, ja silti (ilmeisesti) vakituisesti asuttuna. Kaislakattoja, kiviaitoja, takapihoilla kanoja ja Belaruksen raatoja sekä itse itseään ulkoiluttavia piharakkeja. Minä tykkään. Vielä joskus lähden ratsastusretkelle Muhulle, niitä siellä tarjoaa useampikin firma. 

Toisen yön olimmekin sitten Kuressaaressa Mardi-nimisessä hotellissa, joka pyörii paikallisen matkailualan oppilaitoksen ohella. Havaittavissa oli opiskelija-asuntolahenkeä... Ja vanhana ravintola-alan duunarina olisin voinut kyllä huomauttaa myös aamiaisella asiasta jos toisestakin, mutta perusilme oli siisti. Enpä tosin muista, että mikään majoitusliike olisi aiemmin veloittanut 16 euroa koiran majoituksesta! Pakko myöntää, että toiste emme tätä hotellia suosi. Muutenkin Kuressaaressa ja sen ympäristössä on niin paljon erilaisia mökki- ja muita majoitusvaihtoehtoja, etten ehkä jatkossa ole hotellimajoituksen kannalla, ellei ole jotain erityistä syytä. Googlaamalla puhkemaja, turismitalu tai ihan vaan b&b Saaremaal löytyy jo kymmeniä vaihtoehtoja.

Söimme iltasella Kuressaaren vanhaan paloasemaan rempatussa ravintolassa, joka vaikutti olevan (kömpelösti käännetyst ruokalistastaan huolimatta) suomalaisturistienkin suosiossa. Mukava paikka, iso terassi, muttei mitään erikoista. Kuressaaren tunnelmassa oli aistittavissa piristymistä sitten kesäkuun, mutta ei mitään ruuhkaa silti. Bile-eläimet älkööt vaivautuko.

Sujuu se kesä toki Tallinnassakin. Oman kotimajoitusliikkeemme sesonki on ajoittunut jokseenkin elokuulle (varmaan siksi, että olimme äytännössä koko heinäkuun Suomessa), joten paikallisiakin nähtävyyksiä on vieraiden kanssa koluttu. Ja pakko mainostaa, että Tallinna on mitä parhain biitsilomakohde! Ainakin Piritan, Stroomin ja Kakumäen rantoja voin suositella, etenkin Kakumäessä on matalaa hiekkarantaa lasten kanssa lutraaville, eikä tuule niin kovasti kuin Piritan puolella. Lintubongarin voisin viedä Paljassaaren niemelle, jossa on myös uimaranta. On käy eri kokoonpanoilla uudelleen mm. Lentosatama, tv-torni, Viimsin ulkoilmamuseo, Patarein linnoitus, Toompean mäki jne. Edelleen to do-listalla on kuitenkin esim Olevisten kirkon torni, uudelleen avattu Neitsitorni museoineen ja luonnontieteellinen museo. Että tervetuloa vaan, melkein-paikallisopas avartaa Tallinna-tietämystään kanssanne enemmän kuin mielellään!

Tukka ojennukseen

Blogissa on ollut hieman hiljaiseloa, ei ole ollut mitään erityisempää päivitettävää tai päiviteltävää. Otetaan siis jotain pientä ja arkista, mutta pientä luksusta kuitenkin.

Kävin tänään parturissa, tai kuuluisi kai sanoa kampaajalla. Valitsin lähistöltä Õnnepesa-nimisen kampaamon, jota voin kyllä suositella, mutta vain jos asiakas puhuu viroa (tai englantia, kai, ainakin nettisivut ovat myös englanniksi). Suomenkielistä (hyvää) palvelua olen saanut ainakin Sinine Salong -nimisessä kauneushoitolassa, jossa etenkin kesäaikaan varmasti yli puolet asiakaskunnasta tulee Suomesta. Sinne olen varaillut aikoja niin itselleni kuin vieraillemme, hiushoitojen lisäksi ainakin käsi- ja jalkahoitoihin ja hierontaan. Hyvätasoinen paikka, ei kaupungin halvin muttei varmasti kalleinkaan.

Minua on paiskattu varsin tavallisella suomalaisella hiuslaadulla: suorat, liukkaat ja maantienvaaleat, kiitos hyvien geenien kuitenkin myös paksut, eikä harmaita haituvia ole vielä ilmestynyt. Hiustyylini on sitten teinivuosien pysynyt aika samanlaisena; erimittaisten ja aika hurjanväristen kokeilujeni jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että helpointa on pitää hiukset pitkinä ja vaaleahkoina. Pikaponnari on helppo ratkaisu melkein päivään kuin päivään, ja hiukset ovat (ainakin omasta mielestäni) keskivertojuhlavat jo siten, että ne harjaa suoriksi. Parturikäyntien välin venyminenkään ei suuremmin haittaa, kun juurikasvu ei juuri erotu. Tämän tyyppiselle kampaukselle on Tallinnasta varsin helppo löytää kampaaja, sillä täällä suositaan varsin klassista tyyliä naisten hiuksissa. Harvemmin näkee virolaisnaista, jolla olisi jotenkin silmiinpistävän erikoisesti leikatut tai värjätyt hiukset, ja vanhemmillakin naisilla näkee pitkiä hiuksia hyvin paljon.

Suomalaisen tunnistaa usein hiuksista katukuvassa. Suomessa tuntuu, että kampaajilla on joku salaliitto naisten hiuksiin: viimeistään kun asiakkaalla on 30 vuotta mittarissa, parturi alkaa vihjailla hiusten lyhentämisestä ja "muodikkaammiksi" leikkaamisesta, mikä tarkoittaa tietenkin sitä, että parturissa pitää käydä kerran kuussa näyttääkseen edes aavistuksen verran siistiltä. Viimeistään lasten saamisen jälkeen parturi melkein vaatii, että tukka on leikattava, kun sitä irtoaa niin paljon. Irtosi minultakin, mutta sinnikkäästi pidin kiinni pitkistä kutreistani (okei, vähän lyhensin jossain vaiheessa). Pitkää tukkaa voi tasailla kun muistaa, itse taisin viimeksi käydä leikkuuttamassa ja värjäämässä kuontaloni helmikuussa. Olen siis huono asiakas kampaamolle! Suomalaisnaisten hiukset on usein leikattu erikoisemmin muotoon kuin virolaisilla kanssasisarilla. Naisten lyhyiden hiusten hyvää leikkaajaa täältä saakin kuulemma hakea jos haluaa muuta kuin peruspolkkatukan, kovin moni kampaaja ei oikein osaa tai uskalla lähteä kovin rohkeita kokeiluja tekemään. Kuulemani mukaan hyvää palvelua lyhyemmille kutreille saa ainakin miehenikin suosimasta Hair Express -kampaamosta Maakri-kadulta, Stockmannin takana. Siellä käy jopa presidentiskä Evelin Ilves hiuksensa laittamassa, näin ainakin väittävät...

Myös suomalaismiehen tunnistaa usein hiustyylistä. Virolaispartureiden, tai asiakkaiden maun, vuoksi täkäläisillä miehillä näkee lähinnä kolmenlaista tukkatyyliä: kalju, päältä vähän pidemmäksi jätetty ja sivuilta siistitty sekä sellainen aika tasapitkä 1,5 sentin tukka. Ilman mitään muotoiluaineita, tietty. Mieheni, joka käyttää mm. hiuslakkaa ja vahaa päivittäin, saa osakseen ajoittain kulmien kohottelua paikallisilta. Virolaismiehelle riittänee hiusten pesu samalla Axella, jolla muutenkin peseytyvät. Miesten hiusten leikkuuseen en siis välttämättä täällä luottaisi, jos mies on vähänkään tarkka ulkonäöstään... Hyviäkin miesten hiusten leikkaajia täällä toki on.

Halvalla pääsee ainakin, jos herra haluaa tukastaan eroon: lähin kampaamomme mainostaa ikkunassa miesten tukanleikkuuta 7 eurolla, ja läheisellä kampaamokoululla oli keväämmällä miehille tarjous leikkauksesta 1,5 euron hintaan. Naisten hiustenleikkuusta käypäinen hinta Tallinnassa on jotain 15-20 euron välillä, eli sekin halvempi kuin Suomessa. Oman tukkani olen leikkuuttanut ja värjäyttänyt aina alle 60 eurolla, mikä on aika vähän ottaen huomioon, että kuontaloa on kuitenkin puoleen selkään saakka (Suomessa vähänkään trendikkäämpi laitos ottaa nauramatta vähintään 120 euroa samasta käsittelystä, lähiökampaajakin satasen). Halvemmallakin voi päästä, etenkin jos tietää paikan etukäteen ja puhuu paikallista kieltä. Kampaamokoulut tarjoavat palveluita hyvin sopuisaan hintaan. Omakohtaista kokemusta niistä ei ole, mutta serkkutyttö kävi kauneusalan oppilaitoksessa hieronnassa ja tykkäsi. Hintakin oli opiskelijan kukkarolle varsin sopiva. Halvempia hintoja tässäkin selittää suurimmalta osin matalampi palkkataso.

Suomalaisia kauneusturisteja täällä riittää, moni on havainnut Tallinnan halvemmat hinnat ja hyvän tarjonnan. Tarjontaa tosiaan on, kauneuttaan voi hoitaa monin tavoin päästä varpaisiin, aina aromaterapiasta kirurgisiin toimenpiteisiin saakka. Tuntuu, että joka talossa on vähintään yksi ilusalong tai ainakin juuksur, eli kauneushoitola tai kampaamo. Vaikka tallinnalaiset itsekin ovat tarkkoja ulkonäöstään ja käyttävät palveluita suht paljon, kaikilla yrityksillä ei pyyhi yhtä hyvin. Miten voisikaan, kun kilpailua tosiaan on valtavasti. Tänään käymääni paikkaan varasin ajan eilen ja tilaa oli. Tuolissa istuessani kaksi sisään kävellyttä asiakasta sai vielä ajan samalle päivälle, eli varsinaista ruuhkaa ei ollut. Tämä onkin ainakin viikolla se yleisin tilanne monessa paikassa, eli työntekijät pyörittävät peukaloitaan arkipäivisin, mutta ilta-aikaan ja etenkin viikonloppuisin asiakkaita piisaa paremmin.

Lasten hiusten leikkuuseen suosittelen muuten Kaubamajan lastenosaston lasten kampaamoa! Neiti 2,5-vuotiaan hiusten tasauksessa meni ehkä 10 minuuttia korkeintaan, tulos oli hyvä ja hinta edullinen. Ei taida neljällä eurolla lapselta saada hiuksia leikattua ainakaan Helsingissä... Lasten kampaamossa oli myös peiliin kiinnitetty pieni kosketusnäyttö, jossa pyöri piirrettyjä, mikä auttoi pienen prinsessan paikallaan pitämisessä huomattavasti (samoin kuin lupaus jäätelöstä yläkerran jäätelökahvilassa). Ihan vain lapsiin erikoistunutta kampaamoa en ole Suomessa muuten nähnytkään, Kaubamajassa tuntuivat osaavan asiansa.

Päivittelen blogia kesän mittaan kun asiaa tulee, Suomessa ja mahdollisesti muuallakin lomamatkoilla ollaan kesän mittaan. Niistä ja muustakin sitten myöhemmin lisää!

Not your piece of cake

Huomasin tilastoja vilkaistessani, että jostain syystä blogiini on eksytty toistuvasti sivustolta nimeltä topblogstories. Piti katsoa, millainen sivu se oikein on. No, ei varsinainen blogisivu... Eli jatkossakaan täältä EI löydy hottista deittiseuraa Tallinnassa. Toki tämä kaupunki tarjoaa varmasti sitäkin, jos sitä on vailla...

Viimeistä (ja toivottavasti-ei-viimeistä) matkaa seuraamassa

Tulihan se kesä sieltä. Tallinnassa on ollut ilahduttavan lämmintä noin viikon verran. Aika vaikea enää muistaa, että kuukausi sitten jännitettiin, sulavatko lumet vappupiknikkiin mennessä kokonaan. Kadriorgin puisto on muuten meidän osaltamme taas pari viikkoa käyttökiellossa, ainakin päiväsaikaan. Leikkipuiston ovat vallanneet koululaisryhmät kevätretkillään, ja joillakin tuntuu olevan kevättä rinnassa vään turhankin kanssa. Ja ei, en ole sellainen hysteerikkoäiti, joka soittaa poliisille jokaisesta lapseen kohdistuvasta tönäisystä. Tyttäreni ei myöskään ole joka kolhusta pillittävä vinkuiita, vaan ennemminkin ottaa liiankin rajut törmäykset vastaan olankohautuksella. Mutta viekääpä oma 2,5-vuotiaanne leikkipuistoon, jossa iloisesti telmii parikymmentä 8-vuotiasta venäjää puhuvaa muksua, niin tiedätte mistä puhun. Turisteja piisaa muutenkin, sillä ilmeisesti Tallinnan rannassa käväisevät risteilymatkustajat roudataan busseilla ihmettelemään mm. Kadriorgia. Siltä se saksalaisten eläkeläisten määrä tänään ainakin vaikutti. Huomaan itsessäni alkavia kantakaupunkilaisen snobiutumisen merkkejä: minua harmittaa hiukan, kun kaikki ne turistijoukot valtaavat MEIDÄN puistomme. Mitä ne täällä tekevät? Tulisivat lokakuussakin sitten, kun sataa räntää, penteleet! Poimivat rusinat pullasta! En kestäisi asumista Vanhankaupungin alueella, siellä kun turistivirrat kiihtyvät kesäisin ihan hillittömiksi. Jokainen asukas on potentiaalinen turistiopas. Toisaalta, minusta on ihan kiva neuvoa maanmiehiä oikeaan paikkaan ja suomennella kaupassa leivosrasioiden sisällysluetteloita heille. Viimeksi kaverimme myöhästyivät seurakunnan kerhosta, koska olivat joutuneet neuvomaan niin paljon turisteja matkallaan Vanhankaupungin halki.

Käväisimme pikapikaa Suomessa hautajaisissa pari viikkoa takaperin. Hautajaiset muodostuivat lopulta tuplahautajaisiksi. Kerroinkin jo aiemmin mieheni isoisän kuolleen, ja mieheni isoäiti kuoli hyvin pian miehensä perään. Surullista tietenkin, mutta toisaalta helpottavaa. Oikeastaan aika kaunis tapa lähteä, kuitenkin yli 60 vuotta yhteistä taivalta tallattuna, niin voi sen viimeisenkin matkan taittaa yhtä jalkaa, näin sanoakseni. Hautajaiset menivät niin hyvin kuin nyt hautajaiset voivat mennä.

Täällä kerroin hautajaisreissusta naapurin lastenhoitaja-Sirjelle, joka kovasti otti osaa ja oli kiinnostunut suomalaisista hautajaisista. Selitin, että vainajat siunattiin kirkossa, haudattiin hautausmaalle (arkussa, ei polttohautausta, joka täällä on ilmeisen yleinen tätä nykyä) ja päälle oli muistotilaisuus, jossa syötiin ja pidettiin puheita jne. Katsoin parhaaksi kertoa myös, että Suomessa ei tavata juoda lainkaan viinaa hautajaisissa (poikkeuksiakin on, kuten isäni kummisedän hautajaisten jatkot, joissa edesmenneen toiveen mukaisesti tyhjennettiin hänen viinakaappinsa viimeiseen tippaan). Sirje-täti hämmästeli, kohteliaaseen sävyyn toki. "Ai, ei lainkaan viinaa? No, kai ne voi viettää niinkin." Alkoholittomuuden muistin mainita siksi, että muistin suomalais-virolaisen tuttuni kertomuksen kuskikeikastaan. Hän oli ollut työkaverilleen hautajaiskuskina. Ihan normaali käytäntö täällä, ettei hautajaistilaisuudesta omin autoin lähdetä. En tiedä, juovatko virolaiset viinaa ristiäisissäkin, Suomessa ristiäiset ja hautajaiset ovat varmaan ainoita juhlia, jotka pääsääntöisesti vietetään täysin kuivin suin. Toisaalta, niin harva virolainen edes kuuluu kirkkoon, etten tiedä kuinka yleisiä kastejuhlatkaan ovat.

Matka Suomeen meni todella täydessä laivassa, paluumatkalla oli vähän väljempää jo. Laivayhtiöt ottavat kyllä myös ilon irti turistisesongista, matkamme hinta oli melkein kaksinkertainen verrattuna talvisiin reissuihin. Toki tätäkin pystyisi kiertämään, jos ei matkustaisi perjantain ja sunnuntain sesonkilähdöillä, mutta nyt oli pakko.

Koska autokansi vaikutti varsin täydeltä, haluaisin tallinnalaisessa liikenteessä nyt reilun vuoden suhanneena vielä muistuttaa autoilevia turisteja muutamasta jutusta.
1. Tallinnassa on ratikoita. Ratikka väistää tasan kahta asiaa: toista ratikkaa ja jalankulkijaa. Ei kannata lähteä kokeilemaan, Tatjanalla on Tatrassaan melko varma massaylivoima. Tallinnassa on myös ratikkapysäkkejä mallia vanha, eli ilman varsinaista pysäkkikoroketta, ratikka vaan pysähtyy merkitylle pysäkille keskelle katua. Jos ratikka laittaa vilkun oikealle ja hidastaa, myös viereisen (oikeanpuoleisen) kaistan liikenne pysähtyy, jotta matkustajat pääsevät turvallisesti ratikkaan ja pois. Tämä sääntö on ihan ehdoton! Sama sääntö lienee muuten edelleen voimassa myös Suomessa, noita vanhanmallisia (vaarallisia, myönnän) pysäkkejä ei vain taida enää Helsingissä liiemmin olla.
Ratikoista vielä sen verran, että jos ajat ratikkakiskoilla, ja perässä tulevalle ratikalle syttyy vihreä valo, on myös kiskoilla olevan henkilöauton mentävä edestä pois, vaikka autoille palaisikin punainen.

2. Kannattaa lukea risteyksissä yläpuolisia merkkejä. Jos merkki ei anna lupaa kääntyä, kaistalta ei saa kääntyä, yleensä ei edes oikealle. Virossa on tälläkin kohtaa säästetty liikennemerkeissä, eli kaistaopasteet on yleensä merkitty yhteen tauluun, ei jokaisen kaistan päälle erikseen kuten Suomessa. Tähän tottuu kyllä äkkiä.

3. Tallinnassa jalankulkijoita on syytä varoa. Suomessakin autoilijan pitäisi, huom. PITÄISI, pysähtyä aina, jos jalankulkija on astumassa suojatielle. Käytännössähän tämä ei juuri toteudu. Tallinnalaiset jalankulkijat kuitenkin olettavat, että autot pysähtyvät. Pysähdy siis, ja etenkin silloin, jos viereisen kaistan ajaja on pysähtynyt jo. Tähän puuttuvat myös poliisit täällä aika hanakasti. Kuuluvat olevan huumorintajutonta sakkia, joten kehottaisin olemaan tutustumatta heihin lähemmin.

Nämä neuvot ihan vaan siksi, että näin päivänä muutamana suomalaisfirman bussikuskin rikkovan kaikkia edellämainittuja sääntöjä noin 300 metrin matkalla Narva maanteellä. Kuskin onneksi poliisi ei tätä nähnyt. Kyseisein keskipohjalaisen firman matkustajien kannalta toivoisin kuitenkin, että kuskin työnantaja perehdyttäisi Viron, tai edes Suomen, liikennesääntöihin ennen seuraavaa työkeikkaa etelänaapuriin.

Lihasvienti, aivotuonti

Tallinnan suomalaiset kokoontuivat jo toiselle perinteiselle vapunpäivän piknikilleen Kadriorun puistoon. Mukavaa oli jälleen! Jos viime vuoden ex tempore -happening kokosi kolmisenkymmentä osallistujaa, tänä vuonna määrä oli liki tuplaantunut. Hyvä me!

Juttelin eväiden nauttimisen lomassa monien vanhastaan tuttujen, mutta myös itselleni uusien tuttavuuksien kanssa. Tämä vahvisti entisestään kuvaani vironsuomalaisesta väestöstä. Hyvin suuri osa, oikeastaan kaikki tuntemani suomalaiset Tallinnassa (pois lukien me kotiäidit) ovat johtoasemassa, oman alansa huippuosaajia tai yrittäjiä, usein kaikkia näitä. Ns. tavallisia duunareita on joukossa varsin pieni vähemmistö. Tänne tulee enimmäkseen niitä suomalaisia, jotka on ensin Suomessa korkeasti koulutettu. Toki moni on ehtinyt jo ennen tänne muuttoaankin tehdä pitkän uran Suomessa ja maksaa verojaan sinne. Tuntuu siltä, että aivo- ja yritysvienti Suomesta Viroon ei ole vähenemään päin, päinvastoin. Jos itsekin olisin yrittäjä, siirtäisin firmani Tallinnaan jos se vain olisi mahdollista esim. toimiala huomioiden. Moni asia on täällä yritysmyönteisempi kuin Suomessa. Ihan ensiksi tulee mieleen verotus. Viron kielen opettajani hämmästeli joskus sitä, kuinka ahkeria suomalaiset miehet ovatkaan. Kaikki hänen miespuoliset suomalaisoppilaansa painavat töissä pitkää päivää. Totesin hänelle, ettei niiden vähemmän ahkerien kannata tänne tulla, täällä kun ei ole sossun luukkua.

Suomeen täältä lähtevää työvoimaa on varmasti määrällisesti enemmän kuin Suomesta tänne tulevaa. Tämän voi käydä toteamassa matkustamalla vaikkapa sunnuntai-illan viimeisellä tai maanantaiaamun ensimmäisellä laivalla Tallinnasta Helsinkiin. Suomalaisilla rakennustyömailla puhutaan viroa ja venäjää, ja jos rakentaminen Suomessa vähenee, se näkyy heti Viron työttömyysluvuissa. Moni lähtevä rakennusmies on vähemmän koulutettu, ja usein lähtemisen vaihtoehto olisi työttömyys kotimaassa, joka ei täkäläiset sosiaalietuudet huomioiden oikein ole pidemmän päälle hyväksi, jos aikoo säilyä hengissä.

Lähteehän täältä toki koulutettuakin väkeä, kuten lääkäreitä ja sairaanhoitajia, mutta ei samoissa määrin. Karkeasti yleistäen voisikin sanoa, että Viro vie Suomeen lihaksia ja tuo Suomesta aivoja. Pidemmän päälle uskoisin, että tämä hyödyttää enemmän Viroa kuin Suomea, etenkin, jos virolaiset ymmärtävät hyödyntää tänne muuttavien suomalaisten osaamista oikein. Toki suuri Suomeen virtaava työvoiman määrä tuo tänne ongelmia myös, mutta toisaalta lähtijöissä on tosiaan paljon niitä, joille ei kotimaassa olisi oikeastaan kysyntää. Vähän niin kuin ne suomalaiset, jotka lähtivät aikanaan Ruotsiin kokoamaan Volvoja tai moottorisahoja.

Rokkia veteraaneille

Tänään on Virossakin veteraanipäivä. Suomessa olen tottunut siihen, että veteraanipäivään kuuluvat seppeleenlaskut sankarihaudoille, isänmaallisten laulujen konsertit ja II Maailmansotaa käsittelevät dokumenttielokuvat. Veteraanit miellän edesmenneiden isoisieni ikäpolven miehiksi ja naisiksi, nyt jo 90 vuoden rajapyykkiä kolkuttelevaksi sukupolveksi. Itseäni lähin veteraani viime vuosilta, mieheni isoisä, pääsi Taivaan kotiin viime viikolla.

Virossa järjestetään tänään myös Veteraanipäivän konsertti, iso ilmaistapahtuma Vabaduse väljakilla. Aiemmin itsenäisessä Virossa ei ole veteraanipäivää vietettykään, tämä on nyt ensimmäinen laatuaan. Konsertissa kuullaan mahdollisesti myös isänmaallisia lauluja, mutta ei sotilassoittokunnan esittäminä vaan sähkökitarasäestyksellä. Paikalliset suuruudet Singer Vinger, Ultima Thule ja Terminaator esiintyvät, vaikka onhan siellä toisaalta myös oopperan poikakuoro ja Tallinnan kamariorkesteri. Nato-Virossa veteraaneista suuri osa on rokkisukupolvea: lähinnä Afganistanin-operaatiossa ym. sotineet mielletään veteraaneiksi. Siellä on kaatunutkin virolaisia toistakymmentä, haavoittuneita on vielä enemmän.

On täälläkin toki Toisen Maailmansodan veteraaneja hengissä, juu. Heidän olemassaolostaan ei vaan ole kovin paljon pidetty ääntä, he kun ovat suurelta osin taistelleet jonkun muun kuin Viron asepuvussa. Suomen, Saksan ja Neuvostoliiton rintamilla taistelleita on edelleen elossa täällä jonkin verran. Ns. Suomen pojat ovat saaneetkin osakseen ansaitsemaansa kunnioitusta Suomesta, ainakin jonkin verran, mutta minun olisi vaikea kuvitella Virossa eri armeijoiden veteraaneja kokoontumassa yhteiseen Veteraanikonserttiin. Vaikka olisihan se toisaalta aika kaunis veljeyden ja rauhan ele näin yli 60 vuotta myöhemmin, jakaa maanmiesten kesken kokemuksia samasta sodasta, vaikka sitten rintamalinjojen vastakkaisilta puolilta.

Hyvää veteraanipäivää kuitenkin, kaikki veteraanit ikään ja rintamaan katsomatta. Harvempi teistä itse sinne hinkui, saati tiesi, mihin joutuu.

Terkkuja Jutalle

Se on kevät täällä! Sen tietää ainakin siitä, että lumen alta on paljastunut huonokuntoinen asfaltti, kadut pöllyävät ja spurgut ovat palanneet puistoihin. Yksi tänään näkemäni näytti ihan Üllar Jörbergiltä. Jos ette tiedä, kuka on Üllar Jörberg, laittakaa nimi hakuun vaikka YouTubessa jos uskallatte. Varoitan kuitenkin. Yksi "Su nägu kõlab tuttavalt" -sarjan (Kasvosi kuulostavat tutulta) tuomareista kertoi nähneensä lapsena painajaisia Üllarista. Sarjassa virolaiset laulu- ja näyttelijätähdet esittävät imitointeja ja covereita tunnettujen artistien lauluista, ja Tanel Padarin Kutse tantsule-esitys teki tuomaristoon lähtemättömän vaikutuksen.

Suomessa tuskin autoalan lehti julistaisi kuvakilpailua komeimmasta asfalttivauriosta. Täällä Autoleht julisti kisan, voittajaksi valikoitui kuva sydämenmuotoisesta reiästä Tallinnalaisessa valtatiessä. Pidempään Tallinnassa asuneetkin ihmettelevät teiden huonoa kuntoa, ne ovat nyt mutu-tuntumalla vähintään yhtä huonoja kuin Puolassa. Varoittelen siis myös automatkailijoita, eteensä kannattaa katsoa jos tykkää vanteistaan. Motoristit pitäkää varanne myös, ei varmaan olisi kiva osua moottoripyörän eturenkaalla kolmisenkymmentä senttiä syvään monttuun keskellä risteysaluetta, tai muuallakaan sen puoleen.

Käväisimme pikaisesti sunnuntain ratoksi Viinalinn-nimisessä kaupunginosassa. Siellä, missä suomituristi täyttää autonsa takakonttia oman ja naapurimaan nestemäisillä, omaan käyttöön toki. Iltapäivän auringosta nautti 14 bussilastillista maanmiehiä, siinä sivussa toki myös paketti- ja henkilöautoja, joiden rekkarit olivat suurimmalta osin mallia FIN. Eikä vielä ole edes kesäsesonki. Tämän päivän uutisissa julkaistiin tilastoja, joiden mukaan matkailijoiden viinantuonti on lisääntynyt, nyt lisääntymään päin on ilmeisesti myös karkin ja limujen tuonti makeisveron noston jälkeen.

Että terkkuja vaan valtiovarainministeriöön. Päätös nostaa alkoholiveroa kirvoitti varmasti raikuvat aplodit Livikon, SuperAlkon ja muiden vastaavien yritysten omistajissa ja henkilökunnassa. Kassa kilisee jatkossakin. Eikä Tallink varmaan harmittele myöskään. Shoppasivat uuden laivankin sen kunniaksi. Muistaakseni Suomessa valtiovarainministeri oli veronkorotuspäätöksen jälkeen sitä mieltä, ettei se vaikuta mitenkään yksityishenkilöiden alkoholintuontiin. Rohkenen olla eri mieltä. Luultavasi SuperAlko vaan lisää valikoimiinsa namihyllyt seuraavaksi. Näyttää muuten Prismakin haluavan osansa rannan turistivirrasta, ovat avanneet uuden Prisma expressin muiden viinakauppojen kupeeseen. Baltic Guide -lehden mukaan myymälä keskittyy "juomatarjontaan aikuiseen makuun". Sieltä vaan hakemaan vihreällä kortilla bonarit tuliaisista. (Vaikka minäkin muistan vielä, kuinka hauskalta tuntui höylätä boonusta vodkaostoksista, noin alkuun.)

Mutta ostakaa vaan lisää, ehkä niillä verorahoilla saadaan vaikka muutama reikä tiestössä korjattua.