Viimeistä (ja toivottavasti-ei-viimeistä) matkaa seuraamassa

Tulihan se kesä sieltä. Tallinnassa on ollut ilahduttavan lämmintä noin viikon verran. Aika vaikea enää muistaa, että kuukausi sitten jännitettiin, sulavatko lumet vappupiknikkiin mennessä kokonaan. Kadriorgin puisto on muuten meidän osaltamme taas pari viikkoa käyttökiellossa, ainakin päiväsaikaan. Leikkipuiston ovat vallanneet koululaisryhmät kevätretkillään, ja joillakin tuntuu olevan kevättä rinnassa vään turhankin kanssa. Ja ei, en ole sellainen hysteerikkoäiti, joka soittaa poliisille jokaisesta lapseen kohdistuvasta tönäisystä. Tyttäreni ei myöskään ole joka kolhusta pillittävä vinkuiita, vaan ennemminkin ottaa liiankin rajut törmäykset vastaan olankohautuksella. Mutta viekääpä oma 2,5-vuotiaanne leikkipuistoon, jossa iloisesti telmii parikymmentä 8-vuotiasta venäjää puhuvaa muksua, niin tiedätte mistä puhun. Turisteja piisaa muutenkin, sillä ilmeisesti Tallinnan rannassa käväisevät risteilymatkustajat roudataan busseilla ihmettelemään mm. Kadriorgia. Siltä se saksalaisten eläkeläisten määrä tänään ainakin vaikutti. Huomaan itsessäni alkavia kantakaupunkilaisen snobiutumisen merkkejä: minua harmittaa hiukan, kun kaikki ne turistijoukot valtaavat MEIDÄN puistomme. Mitä ne täällä tekevät? Tulisivat lokakuussakin sitten, kun sataa räntää, penteleet! Poimivat rusinat pullasta! En kestäisi asumista Vanhankaupungin alueella, siellä kun turistivirrat kiihtyvät kesäisin ihan hillittömiksi. Jokainen asukas on potentiaalinen turistiopas. Toisaalta, minusta on ihan kiva neuvoa maanmiehiä oikeaan paikkaan ja suomennella kaupassa leivosrasioiden sisällysluetteloita heille. Viimeksi kaverimme myöhästyivät seurakunnan kerhosta, koska olivat joutuneet neuvomaan niin paljon turisteja matkallaan Vanhankaupungin halki.

Käväisimme pikapikaa Suomessa hautajaisissa pari viikkoa takaperin. Hautajaiset muodostuivat lopulta tuplahautajaisiksi. Kerroinkin jo aiemmin mieheni isoisän kuolleen, ja mieheni isoäiti kuoli hyvin pian miehensä perään. Surullista tietenkin, mutta toisaalta helpottavaa. Oikeastaan aika kaunis tapa lähteä, kuitenkin yli 60 vuotta yhteistä taivalta tallattuna, niin voi sen viimeisenkin matkan taittaa yhtä jalkaa, näin sanoakseni. Hautajaiset menivät niin hyvin kuin nyt hautajaiset voivat mennä.

Täällä kerroin hautajaisreissusta naapurin lastenhoitaja-Sirjelle, joka kovasti otti osaa ja oli kiinnostunut suomalaisista hautajaisista. Selitin, että vainajat siunattiin kirkossa, haudattiin hautausmaalle (arkussa, ei polttohautausta, joka täällä on ilmeisen yleinen tätä nykyä) ja päälle oli muistotilaisuus, jossa syötiin ja pidettiin puheita jne. Katsoin parhaaksi kertoa myös, että Suomessa ei tavata juoda lainkaan viinaa hautajaisissa (poikkeuksiakin on, kuten isäni kummisedän hautajaisten jatkot, joissa edesmenneen toiveen mukaisesti tyhjennettiin hänen viinakaappinsa viimeiseen tippaan). Sirje-täti hämmästeli, kohteliaaseen sävyyn toki. "Ai, ei lainkaan viinaa? No, kai ne voi viettää niinkin." Alkoholittomuuden muistin mainita siksi, että muistin suomalais-virolaisen tuttuni kertomuksen kuskikeikastaan. Hän oli ollut työkaverilleen hautajaiskuskina. Ihan normaali käytäntö täällä, ettei hautajaistilaisuudesta omin autoin lähdetä. En tiedä, juovatko virolaiset viinaa ristiäisissäkin, Suomessa ristiäiset ja hautajaiset ovat varmaan ainoita juhlia, jotka pääsääntöisesti vietetään täysin kuivin suin. Toisaalta, niin harva virolainen edes kuuluu kirkkoon, etten tiedä kuinka yleisiä kastejuhlatkaan ovat.

Matka Suomeen meni todella täydessä laivassa, paluumatkalla oli vähän väljempää jo. Laivayhtiöt ottavat kyllä myös ilon irti turistisesongista, matkamme hinta oli melkein kaksinkertainen verrattuna talvisiin reissuihin. Toki tätäkin pystyisi kiertämään, jos ei matkustaisi perjantain ja sunnuntain sesonkilähdöillä, mutta nyt oli pakko.

Koska autokansi vaikutti varsin täydeltä, haluaisin tallinnalaisessa liikenteessä nyt reilun vuoden suhanneena vielä muistuttaa autoilevia turisteja muutamasta jutusta.
1. Tallinnassa on ratikoita. Ratikka väistää tasan kahta asiaa: toista ratikkaa ja jalankulkijaa. Ei kannata lähteä kokeilemaan, Tatjanalla on Tatrassaan melko varma massaylivoima. Tallinnassa on myös ratikkapysäkkejä mallia vanha, eli ilman varsinaista pysäkkikoroketta, ratikka vaan pysähtyy merkitylle pysäkille keskelle katua. Jos ratikka laittaa vilkun oikealle ja hidastaa, myös viereisen (oikeanpuoleisen) kaistan liikenne pysähtyy, jotta matkustajat pääsevät turvallisesti ratikkaan ja pois. Tämä sääntö on ihan ehdoton! Sama sääntö lienee muuten edelleen voimassa myös Suomessa, noita vanhanmallisia (vaarallisia, myönnän) pysäkkejä ei vain taida enää Helsingissä liiemmin olla.
Ratikoista vielä sen verran, että jos ajat ratikkakiskoilla, ja perässä tulevalle ratikalle syttyy vihreä valo, on myös kiskoilla olevan henkilöauton mentävä edestä pois, vaikka autoille palaisikin punainen.

2. Kannattaa lukea risteyksissä yläpuolisia merkkejä. Jos merkki ei anna lupaa kääntyä, kaistalta ei saa kääntyä, yleensä ei edes oikealle. Virossa on tälläkin kohtaa säästetty liikennemerkeissä, eli kaistaopasteet on yleensä merkitty yhteen tauluun, ei jokaisen kaistan päälle erikseen kuten Suomessa. Tähän tottuu kyllä äkkiä.

3. Tallinnassa jalankulkijoita on syytä varoa. Suomessakin autoilijan pitäisi, huom. PITÄISI, pysähtyä aina, jos jalankulkija on astumassa suojatielle. Käytännössähän tämä ei juuri toteudu. Tallinnalaiset jalankulkijat kuitenkin olettavat, että autot pysähtyvät. Pysähdy siis, ja etenkin silloin, jos viereisen kaistan ajaja on pysähtynyt jo. Tähän puuttuvat myös poliisit täällä aika hanakasti. Kuuluvat olevan huumorintajutonta sakkia, joten kehottaisin olemaan tutustumatta heihin lähemmin.

Nämä neuvot ihan vaan siksi, että näin päivänä muutamana suomalaisfirman bussikuskin rikkovan kaikkia edellämainittuja sääntöjä noin 300 metrin matkalla Narva maanteellä. Kuskin onneksi poliisi ei tätä nähnyt. Kyseisein keskipohjalaisen firman matkustajien kannalta toivoisin kuitenkin, että kuskin työnantaja perehdyttäisi Viron, tai edes Suomen, liikennesääntöihin ennen seuraavaa työkeikkaa etelänaapuriin.