Jostain syystä olen pitkään ollut kiinnostunut rakentamisesta, arkkitehtuurista ja asumisesta. En siis niinkään bongaile kuuluisien arkkitehtien luomuksia, vaan olen kiinnostunut rakennusten toimivuudesta, niissä elämisestä ja niiden historiasta yleensä. Joskus pimeinä hetkinäni olen harkinnut kiinteistönvälittäjän uraa, mutta siihen hommaan minusta ei ehkä sittenkään olisi... Liikaa totuutta kaunisteltavana.
Virossa liikkuessa suomalaisena ehkä ensiksi kiinnittää huomiota siihen, että asiat ovat vähän rempallaan. Kaduissa on monttuja, talojen seinistä lohkeilee paloja ja yleisilme voi paikoin olla aika epäsiisti. Itsekin olin sitä mieltä, että täällä on kauhean likaista ja ränsistynyttä, noin aluksi. Jotenkin silmä tottuu, eikä minua häiritse enää vähän vinot rännit. Pitää nähdä metsä puilta ja vähän raaputtaa, tämä arpa nimittäin voittaa. Virossa on mielenkiintoista, eri-ikäistä arkkitehtuuria, jänniä rakennusratkaisuja. Tuntuu, ettei asioita ajatella ihan niin yksiselitteisesti kuin Suomessa rakentamisen suhteen.
Vanhat rakennukset ovat tietysti luku sinänsä. Tallinnan vanha kaupunki on Euroopan parhaiten säilyneitä, koska Tallinnaa ei kovin paljon pommitettu toisessa maailmansodassa. Vetää ihan vertoja Krakovalle, vaikka onkin huomattavasti pienempi. Suurin osa vanhastakaupungista on laitettu Viron uudelleenitsenäistymisen jälkeen loistavaan kuntoon, ja turistille riittää pyydyksiä joka lähtöön. Pitää kuitenkin muistaa, että myös Tallinnan vanhin osa on useiden ihmisten koti. En lähde veikkaamaan, paljonko väkeä siellä vakituisesti asuu, mutta useiden liikerakennusten yläkerrat ja sisäpihojen talot ovat asuttuja. Me emme juuri sieltä asuntoa katselleet, koska useimmista asumuksista puuttuu ymmärrettävästi joitakin meille tärkeitä mukavuuksia, kuten parveke, autotalli ja hissi. Upeita lukaaleja siellä kuitenkin on! Koirattomana ja lapsettomana asuisin mieluiten vanhassakaupungissa sen tunnelman takia.
Vanhankaupungin ulkopuolella on myös paljon mielenkiintoista nähtävää talojen tiirailun ystävälle. Mielestäni uudisrakentamisessa ollaan täällä rohkeampia kuin Suomessa, kaiken ei tarvitse olla neliskanttista ja kiiltävää, vaikka niitäkin toki on. Uudet liike-, virasto- ja asuinrakennukset ovat usein ihan hyvännäköisiä, niissä on joku juju, ideaa. ehkä täällä saatiin tarpeeksi betonista jokusen vuosikymmenen kokemuksella. (aiheesta sivuun, näin tänään kun joku oli käärinyt Volkkarinsa betonisen lyhtypylvään ympäri. Ymmärrän nyt paremmin, miksi valotolpat tehdään jostain kevyestä metallista tai puusta nykyään.)
Varsin alkuperäiskuntoisina säilyneitä (ehkä voisin sittenkin alkaa kiinteistönvälittäjäksi!)puu- ja kivitaloja on laitettu hienoon kuntoon. Vastikään palkinnon parhaasta entisöinnistä sai melkein naapuri, osoitteessa Poska 9 sijaitseva talo, jonka omistaja oli kunnostanut hienosti vanhaa kunnioittaen. Osa vanhoista taloista on päässyt tosin siihen kuntoon, ettei niiden remontointiin auta oikein muu kuin tulitikku tai puskutraktori. Tosin suomalaisittain (ainakin ulkoisesti) käsittämättömän huonokuntoisissakin taloissa asutaan edelleen... Paljon korjattavaa toki olisi edelleen, vähän väliä törmään johonkin talovanhukseen, jonka kohdalla toivoisin olevani pieni miljonääri. Osa talojen ränsistymisestä selittyy sillä, etteivät niiden omistussuhteet välttämättä ole ihan selvät. Uudelleenitsenäistymisen jälkeen taloja alettiin palauttaa niiden alkuperäisille omistajille, joita ei aina kiinnostanut joku laho huvila Virossa, tai talon laittoon ei yksinkertaisesti ole varaa. Omistajat saattavat asua kaukanakin, täältä pakeni sotaa paljon ihmisiä esim. Pohjois-Amerikkaan.
Vanhoille alueille on toki rakennettu paljon uuttakin, mutta esim. meidän naapurustossamme on muutama uusi talo, joita ei uskoisi uusiksi. Ne on tehty niin hienosti vanhaa tyyliä kunnioittaen. Nämä "uusvanhat" talot olisivat varmaan suomalaisten arkkitehtien mielestä kauhistus, siis ne uudet talot, jotka on tehty vanhojen tyylisiksi ulkoa päin. Suomessa rakennettaisiin vanhalle alueelle ehkä moderni talo, jota mukamaisemoitaisiin sitten jollain kikkailulla. Vanhan näköisen tekemistä pidetään jotenkin rahvaanomaisena (lue: junttina) tai feikkinä Suomessa. Ei onneksi täällä, sillä tulokset ovat silmiinpistämättömän hyviä, uudet talot eivät pomppaa vasten vanhojen rivistöstä. Rehellisyyden nimissä, on täällä muutama moderni lasikuutiokin, joiden rakentamista alueelle ihmettelen suuresti. Istuvat paikkaansa kuin satula lehmälle.
Kun mennään kaupunkikeskustan ulkopuolelle, hajonta asumusten ulkomuodon ja kunnon suhteen on hengästyttävää. Neukkuajan betonilähiöt ovat vain osa totuudesta. Esim. Ulkoilmamuseolla käydessä voi käydä todistamassa Haaberstin ja Kakumäen pientaloalueita, joissa suuri osa taloista on uudehkoja. Suomessa uusilla omakotitaloalueilla minua ahdistaa se, että rakennusmääräykset ilmeisesti tekevät kaikista taloista ahdistavan samanlaisia. Pastellivärejä, yksi- tai puolitoistakerroksisia valmistaloja. Jos olette nähneet elokuvan Saksikäsi Edward, tiedätte millaisesta idyllistä puhun. Toinen malli on rakentaa päheitä kivitaloja, jotka pullistelevat kahden tenniskentän kokoisilla tonteillaan. Täällä ei taatusti ole samalla alueella kahta samanlaista taloa. Ei ainakaan vierekkäin. Aika monta virolaista taloa on esitelty suomalaisissa sisustuslehdissä, täällä suositaan persoonallisia ratkaisuja ja rakennuttaja saa ilmeisen paljon sananvaltaa. Toki täälläkin talopaketteja myydään, mutta yksilöllisesti paikalleen suunniteltuja, hyvinkin moderneja taloja on paljon. Talot ovat näyttäviä, mutta ilmeisen hyvin suunniteltuja: talot on suunnattu oikein, ikkunasta ei tarvitse aamiaispöydässä katsella, kun naapuri pesee autoa karvainen selkä paidan välistä vilkkuen... Tosin myös tonttikoot vaikuttaisivat olevan suurempia kuin Suomessa, mikä auttaa asiaa. Joka tontin ympärillä on järeä aita, mikä tekee puolestaan virolaisen omakotitaloalueen hieman ahdistavaksi.
Jos haluaa nähdä ihan käsittämättömiä linnoja, voi jatkaa edellämainitusta Kakumäestä Kloogaan päin. Maantien oikealle puolelle kesantopellon taa jää hämmästyttävä asuntoalue, talojen keskikoko on varmaan 500 neliötä, on tornia, erkkeriä jne. Paikallinen kultarannikko, veikkaan. Siitä taas jos jatkaa eteenpäin maalle, näkee missä kunnossa Viron maaseutu voi olla pahimmillaan ja parhaimmillaan. Valtavia kartanoita, joista osa on kunnostettu käyttöön ja/tai museoiksi, osassa asuu naakkoja ja kasvaa sisällä pajua. Maatiloja, osa moderneja, osa kahden lehmän ja yhden mummon kombinaatteja. Kyliä, joiden tyhjeneminen on Virossa ongelma: maaseudun tyhjenemisen huomaa turistikin, ainakin talvisin. Kesäisin virolaiset mökkeilevät, kuten suomalaisetkin.
Asumisessakin näkyvät Viron Suomea suuremmat tuloerot. Asuntoa etsiessämme katselimme netistä vuokralle tarjotaan- ilmoituksia. Tarjolla oli hienompia asuntoja kuin lahden pohjoispuolella koskaan, mutta myös sellaisia lääviä, jotka terveystarkastaja olisi Suomessa laittanut asumiskieltoon välittömästi. Hämmentävää oli, ettei vuokrissa ollut oikein mitään linjaa, vaan siitä järkyttävästä läävästä saatettiin pyytää ihan samaa vuokraa kuin käypäisestäkin asunnosta (siis kämpästä, joissa on ehjä vessanpönttö, ikkunat ja oma suihku sisällä). Vuokrien määräytyminen on vähän arpapeliä muutenkin: suomalainen tuttavani kertoi parin potentiaalisen vuokrakämpän menneen sivu suun, koska heidän vuokransa maksaa miehen työnantaja. Vuokranantajat eivät olleet kiinnostuneita maksajasta, joka ilmoittaa myös verottajalle maksavansa k.o. asunnosta vuokraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti