perjantai 13. tammikuuta 2012

Muuttoa ja byrokratiaa

Me siis muutimme Tallinnaan! Meillä tarkoitan itseäni, miestäni ja hieman yli vuoden ikäistä tytärtämme. Ei pidä unohtaa myöskään karvapehvaa, eurasier-herraa, joka huolehtii ainakin siitä, etten jämähdä neljän seinän sisään. Tarkoituksena olisi asua täällä pari vuotta, sen minkä mieheni ulkomaankomennus kestää. Itse aion viettää kotirouvan elämää, hoitovapailen tiiminvetäjän työstäni. Aion satunnaisesti kirjoitella kuulumisiamme ja pieniä huomioita elämästämme täällä.

Muutto sinänsä sujui kivuttomammin kuin mikään aiempi muuttomme. Muuttamisesta on kokemusta, laskeskelin muuttaneeni vuoden 2000 jälkeen yhteensä 9 kertaa... Tällä kertaa ei tarvinnut kiusata lähipiiriä muuttolaatikoiden kantamisella, vaan ammattilaiset hoitivat homman. Lisäksi muutimme kalustettuun asuntoon, joten tavsraakin oli huomattavasti vähemmän kuin yleensä. Tavarat tulivat pari päivää meidän jälkeemme, itse saavuimme Tallinnaan 2.1.

Asumme varsin lähellä keskustaa, Kadriorgin kaupunginosassa. Kadriorgin valitsimme siksi, että tämä on varsin mukava alue perheen kanssa asuvalle. Lähellä on suuri Kadriorgin puisto, ja alue on rauhallinen, mutta silti lähellä keskustaa ja kaikki palvelut ovat kävelymatkan päässä. Alue muistuttaa viehättävällä tavalla aiemmista asuinalueistani Vaasa Palosaarta: vanhoja puutaloja korjataan, mutta myös uutta rakennetaan. Alue saattaa vaikuttaa ränsistyneeltä, mutta selvästi intoa korjaamiseen on. Kuvia seuraa, kun jaksan ottaa kameran mukaan lenkille joku kerta.

Virossa elääkseen pitää tutustua hieman paikalliseen byrokratiaankin, ainakin sen verran, että hankkii paikallisen ID- kortin. ID-kortti toimii kuten Suomen sähköinen henkilökortti, sillä erotuksella, että se toimii ihan oikeasti eikä vain virkamiesten ja poliitikkojen märissä unissa. Kortin saadakseen pitää ensin saada virolainen henkilötunnus. Sitä varten kävimme tutustumassa Tallinnan kaupungin kirjaamoon. Jos Suomessa saattaa saada varsin tahmeaa palvelua virastoissa, niin täällä siihen voi lisätä ripauksen historiallista sosialismin henkeä... Virasto sijaitsi hallintorakennuksen toisessa kerroksessa, ei hissiä eikä edes ramppia lastenvaunuille. Taisteltuamme ensin vaunut 30-lukuisista pariovista (sinänsä hienot, mutta aavistuksen hankalat...) sisään ja raput ylös saimme todeta, ettemme saa vaunuja ovesta sisään virastoon. Ne oli pakko jättää käytävään, mikä toi oman jännitysmomenttinsa vierailuun, sillä vastapäätä toimistoa sijaitsi paikallinen sossu. Totesimme kuitenkin, ettei sossuasiakaskaan saa vaunuja kovin helposti "lainattua" käyntimme aikana, koska oli aika työ saada ne edes käytävään saakka.

Saimme täytettäviksi muutaman lomakkeen, virkailija puhui aluksi vain viroa mutta hetken päästä selvisi, että hän osaa myös suomea varsin sujuvasti. Luultavasti emme olleet ensimmäiset suomalaiset hänen tiskillään samalla asialla. Blanketit tuli täytettyä, mukanamme oli onneksi henkisenä tukena mieheni virolainen suomenkielentaitoinen työkaveri. Henkilötunnukset luvattiin parin päivän päästä, jonka jälkeen ID-korttia voi hakea.

Suuntasimme virastokierroksella myös Suomen suurlähetystöön Toompealle. Paikka oli hieno, kun ensin selvitimme vanhankaupungin jäisen ylämäen... Äänestys tuli siis hoidettua myös. Suomalaisten ja venäläisten lisäksi täällä ei juuri muita ulkomaalaisia asukaan vakituisesti. Verrattuna melkein mihin tahansa Suomen kaupunkiin, täällä katukuvassa näkee äärimmäisen vähän muita kuin valkoihoisia. Ravintolaoppaassakin mainitaan ihan erityisenä plussana, että kebab-paikkaa pyörittää ihan aito turkkilainen! Tässäpä tärkeimpiä, jatkan taas kun ehdin ja jaksan.

Ei kommentteja: