tiistai 24. syyskuuta 2013

Pulmapäev, hääpäivä

Tuli mentyä sitten viimeinkin naimisiin viime viikonloppuna! Nuoripari kiittää mukana juhlijoita ja hengessä mukana olleita! Kahdeksan vuotta yhdessä, menossa toinen omistusasunto, yhteiset kolmivuotias lapsi ja seitsenvuotias koira, no, ehkä me silti jollain mittapuulla olimme nuoripari... 

Pidimme häät varsin matalalla profiililla, 30 vierasta, Tampereella. Mukana oli siis aivan lähin lähipiiri vain. Tuoreen aviomieheni kanssa laskimme, että vaihtoehto olisi ollut kutsua lähisuku ja paremmat kaverit, sellainen 150 henkeä olisi saatu helposti kasaan. Pelkästään serkut perheineen tekisi jo sellaisen reilut 70 henkilöä. Varmasti muutama sukulainen ja kaveri ihmetteli, miksei heitä kutsuttu. Pahoittelen, jos joku pahoitti mielensä, mutta jouduimme tekemään aika rankalla kädellä rajausta. Hyvät juhlat saatiin silti aikaan, ja juhlapaikkana Finlaysonin palatsia ei voi kuin kehua. Jos nyt kuitenkin blogin hengessä pysytellään siinä, mitä täällä päässä järjestelimme naimisiinmenoa varten.

Mietimme aluksi koko juhlan järjestämistä Tallinnassa tai jossain sen lähettyvillä. Avioliiton solmiminen toisessa maassa ei kuitenkaan olisi ollut ihan niin läpihuutojuttu kuin voisi kuvitella. Käytännössä meidän olisi pitänyt mennä ensin naimisiin paikallisten siviiliviranomaisten edessä (ja vielä erikseen ilmoittaa ja rekisteröidä naimisiin menomme Suomessa), sitten ottaa kirkollinen siunaus tms. Tuttu pappimme suositteli ensin naimisiin menoa Suomessa ja sitten avioliiton siunaamista täällä. Harvalla papilla Virossa on oikeus vihkiä pareja virallisesti. Halusimme kuitenkin ihan perinteisen vihkimisen kirkossa, joten oli helpompaa mennä naimisiin Suomessa. Ja hyvä niin, saimme kauniin ja ikimuistoisen päivän kaiken kaikkiaan. Halvemmaksi olisi ehkä tullut Viron päässä, mutta muuten kaikki sujui etänä järjestellenkin erinomaisesti.

Koska juhlimme häitämme ravintolassa, emme ottaneet Tallinnasta omia nestemäisiä eväitä mukaan. Hääjuhla kuuluu olevan yleisimpiä selityksiä, joita tullille on kerrottu suuria viinalasteja tuodessa, ja joillakin häitä on useammat vuodessa kuulemma, eikä morsiamen nimikään aina muistu mieleen... Me emme tajunneet ottaa edes peräkonttitarjoilua matkaan, onneksi saman ravintolan toinen hääseurue oli huolehtinut tämän kauniin perinteen jatkamisesta ja tarjosi meidänkin vieraillemme. Siitä kiitos heille!

Tallinnasta mukaan tarttui sen sijaan vaatteet, siis hääpuku minulle ja juhlamekko tyttärelle. Miehelle löydettiin täältä vain solmio, joskin Sangar-merkkiä voi suositella muutenkin miesten paitoja ja asusteita ostaville. Merkin kauppa löytyy ainakin Forum-ostoskeskuksesta Narva Maanteeltä (vinosti Viru-keskusta vastapäätä) ja Kristiine-keskuksesta. Hinta-laatu-suhde on kohdillaan.

Häämekkoa ostavan patistaisin ilman muuta Tallinnaan. Alan liikkeisiin tutustuakseen ei tarvitse edes mennä kovin kauas satamasta, muutama sata metriä D-terminaalista, Jõa-kadulta, alkaa varsinainen morsiusliikkeiden keskittymä. Jõalla on kolme liikettä, Jõan ja Narva maanteen kulmassa pienessä ostoskeskuksessa kolme lisää ja Narva Maanteellä parinsadan metrin sisällä vielä kaksi. Jos nämä eivät riitä, pari kilometriä Liivalaia-katua eteenpäin on vielä ainakin kaksi kauppaa lisää, samoin Tartu maanteellä. 

Valikoimaa on. Itse en tosiaan ole helpon kokoinen miltei 190-senttisenä, silti joka liikkeellä olisi ollut minulle sopivaa tarjontaa (isompi ongelma oli kenkien löytäminen 41-kokoiselle räpylälle). Hintahaarukkakin on aika laaja. Halvin sovittamani puku maksoi 90 euroa, kallein oli 1300 euron korvilla. Lapselle löytyi kaunis juhlamekko 25 eurolla! Muun tilpehöörin aiheen ympäriltä sai myös varsin edullisesti, esim. pukukoruja, laukkuja jne olisi ollut tarjolla pilvin pimein ja edulliseen hintaan. Valitsemani puku oli sieltä hintahaitarin keskivälin alapuolelta, ja mielestäni ehdottomasti tyylikkäin vaihtoehto. Tyyleissäkin nimittäin löytyy.

Virossa on häissäkin monta kulttuuria, joista ainakin vironvenäläinen erottuu aika tavalla heti kättelyssä... Halutessani olisin voinut ostaa hyvin, hyvin suuren kermakakkumaisen mekon kaikilla mahdollisilla kirjailuilla ja ruseteilla, siihen kaveriksi sopivat "Leningrad cowboys get married"- henkiset kengät (valkoinen, pitkä kärki, 10 sentin stilettikorko, helmiä, paljetteja jne) ja kuusimetrisen hunnun. Tai sitten jotain, jonka helman pituutta kuvaa ehkä parhaiten termi minimaalinen. Ja valkoiset buutsit tietysti. Virolaiset tykkäävät juhlia myös häitä isosti, ja venäläiseen kulttuuriin kuuluu häiden juhliminen vielä isommin. Kolmipäiväiset juhlat ovat kuulemma aika yleisiä.

Minulla ja hääpukuni myyjällä ei juurikaan ollut yhteistä kieltä. Hän puhui minulle venäjää, minä hänelle viroa. Saatiin sovitettua, tinkasin hinnastakin, ja kaupat tehtiin. Aika venäläisvoittoisilta, mutta ystävällisiltä ja palvelualttiilta vaikuttivat muidenkin liikkeiden myyjät. Hääbusiness lienee siis enemmän venäläisvähemmistön juttu. Rohkeasti kyselemään vaan kuitenkin, se kannattaa! Mitä olen suomalaisista liikkeistä ja niiden hinnosta kuullut, päiväristeilyn hinnan tienaa takaisin kevyesti shoppaamalla Bridezilla-tarvikkeensa etelänaapurista. Siitä viinakuormasta nyt puhumattakaan.




tiistai 17. syyskuuta 2013

Likasankovaalit

Virossa lähestyvät paikallisvaalit. Itsekin olen tallinnalaisena äänioikeutettu, ja luultavasti aion jopa äänestää. Kun vaan tietäisi vielä ketä.

Viron suurimmat puolueet ovat Reformierakond eli reformipuolue, Keskerakond eli keskusta, IRL joka on Isamaa ja ResPublica -puolueiden yhteenliittymä ja SDE eli demarit. Pienempiäkin ryhmiä vaaleissa toki on mukana, esim. Venäläinen puolue, Vihreät ja Vasemmistopuolue. Samantyyppisestä nimestään huolimatta Keskerakond eroaa Suomen Keskustapuolueesta ainakin siten, että sillä ei ole maaseudun puolueen taustaa, poliittisella oikeisto-vasemmisto-akselilla käsittääkseni jokseenkin keskellä molemmat. Reformierakond on varsin oikeistolainen, IRL vielä oikeistolaisempi käsittääkseni. Isoista pääministeripuolue Reformierakond on Tallinnan alueella heikompi ja oppositiossa nyt oleva Keskerakond taas vahvempi. Kaupunginjohtaja Edgar Savisaar on keskustalainen, ja Keskerakond nauttii muutekin huomattavan suurta suosiota Tallinnan kaupungin luottamuselimissä, ja sen huomaa nyt katukuvassa.

Olen aiemminkin tainnut mainita virolaisen lehdistön varsin (lievästi sanoen) suorasukaisesta tavasta käsitellä asioita. Kovin herkästi täällä ei ilmeisesti kunnianloukkaussyytteitä nostella, siinä määrin avoimesti käsitellään esim. keskeneräisiä rikosjuttuja, julkkisten yksityiselämän käänteitä ja poliittisia päätöksiä. Puolueettomuus ei näytä myöskään olevan lehdistön vahva ala. Täytyy myöntää, että olen pahoittanut mieleni etenkin tähän asti lähes yleiskaupunkilehtenä pitämäni Pealinn -ilmaisjakelun muuttumisesta Keskerakond-julkaisuksi ja maan hallituksen likasankojen kaivelijaksi. Viimeiset viikot lehdessä on ollut vähintään kaksi sivua kuvia hymyilevästä kaupunginjohtajasta poseeraamassa eri julkkisten (alkaen Robbie Williamsista, iik), söpöjen eläinten ja lasten kanssa eri tilaisuuksissa. Tuodaan esiin sitä, kuinka Tallinnan kaupunki tukee lapsia, vähävaraisia ja vanhuksia, kuinka hallitus taas ei tue ketään paitsi ministereidensä omia henkilökohtaisia päämääriä. Niin huonosti peiteltyä propagandaa että tyhmemmänkin pitäisi tajuta se. Lisäksi Savisaaren puolueella on hallussaan tv-kanava Tallinna TV ja muut kaupungin "viralliset" tiedotuskanavat, joten loka lentää.

Huonommaksi eivät jää vastustajatkaan. Viimeksi eilen naureskelimme miehen kanssa IRL:n kaupunginjohtajaehdokas Eerik-Niiles Krossin (jopa Wikipedia pitää artikkelia puolueellisena, mutta tyhjää parempi) tv-mainokselle, jossa Kross lähes suoraan mainitsee Savisaaren ja Keskerakond-puolueen eli moittii nykyistä kaupunginhallintoa korruptoituneiksi ja tuo esille omaa erinomaisuuttaan. Epäsuomalaista, aika virolaista. Mutta tosiaan, jos jollekin, niin virolaiset tuntuvat olevan allergisia korruptiolle.Tätä selittää historian taakka, ja on ihan ymmärrettävää, ettei lahjusten ottoa katsota hyvällä. Hienosti täällä onkin tehty töitä esim. poliisin lahjonnan estämiseksi (tätä oli muuten puolalaislle vieraille vähän hankala selittää). Kaiken sortin lehmänkaupat, hyvä veli -kerhot ja muut kähmäykset pyritään nostamaan päivänvaloon, ne vastapuolen omat, tietenkin. Kaikki puolueet tuntuvat nyt vaalien alla olevan sitä mieltä, että vastapuoli on täynnä korruptoituneita varkaita. Krossin puolue IRL mainostaa tienvarsikampanjoissaan Savisaaren korruption maksavan joka perheelle Tallinnassa 500 euroa vuodessa, Keskerakond puolestaan viimeksi tämänpäiväisessä Pealinn-lehdessä kertoo Krossin arveluttavista kytköksistä yksityiseen terveydenhoitobisnekseen. Enpä osaa sanoa, kun en häpeäkseni ole paremmin perehtynyt Viron päivänpolitiikkaan.

Krossin mainoksessa oli jotain muutakin, joka suomalaiseen nenään haiskahtaa: edesmenneen presidentti Lennart Meren nimellä ratsastaminen. Merellä oli, ja on ehkä vieläkin, toki myös vastustajansa, mutta pääsääntöisesti hän on puoluekantaan katsomatta hahmo, jota kunnioitetaan. Kross tuo selkeästi esiin, että Meri piti häntä hyvänä jätkänä ja arvosti työkaverina. Vainajan nimellä ja hyvällä maineella ratsastaminen on mielestäni vähän arveluttavaa. (Meinasin jo verrata Lennart Meriä C.G.E. Mannerheimiin, mutta vertaus ontuu aika tavalla. Ensinnäkin, Mannerheimin ajoista on kauemmin joten hänen persoonaansa on yhdistetty erilaisia sävyjä vuosikymmenien aikana, lisäksi hän oli sotilaallinen hahmo jota Meri taas ei missään nimessä ollut. Jonkinmoisia kansan yhdistäjiä ja keulakuvia molemmat kuitenkin.)

Aika mielenkiintoista kuitenkin seurailla näin vähän ulkopuolisena veristä vaalitaistelua. Suomalaiset vaalimainokset ja -tentit ovat tosiaan herrasmiesten nenäliinanheiluttelua verrattuna etelänaapuriin. Ja nämä ovat kuitenkin vain paikallisvaalit. Mitä lieneekään sitten Riigikogun eli paikallisen eduskunnan valinta?

torstai 12. syyskuuta 2013

Ahtaita aikoja

Niin, minulta on tainnut jäädä kaiken muun ohella kertomatta se, että meille muuttaa yksi pieni tyyppi lisää. Tai oikeastaan hän asuu meillä jo, mutta läsnäolo on vielä kovin vaitonaista ainakin ulkopuolisille. Tilan vuokraajana olen kyllä hyvin tietoinen siitä, että hän on jo mukana kaikessa... Näillä näkymin marraskuun puolelle menee saapuminen. Olen jo aloitellut säälittävän pienten vaatteiden lajittelun ja pyykkäyksen (raukkaparka ei varmaan saa yhtään mitään uutena, niin paljon kaikkea omaa ja muiden käytettyä vaatetta ja tavaraa meillä jo on...). Yllättävän paljon tavaraa sellainen arviolta puolimetrinen henkilö muuten tarvitsee. Toisaalta, mikäli oikein muistan, esimerkiksi vaatteiden suhteen ongelma on ensimmäiset puoli vuotta se, että niitä kaikkia ehtii käyttää edes kerran ennen pieneksi jäämistä. 

Hyvin on mennyt, eipä siinä. Olen se raivostuttava luonnonoikku, joka ei raskausaikanaan voi pahoin, nukkuu yönsä hyvin, ei turpoa eikä kärsi mistään suuremmista säryistä. Esikoisen kanssa tässä vaiheessa alkoi selkä olla jokseenkin kipeä, mutta nyt ei ole sitäkään. Ehkä osansa on elintavoilla. Vaikka olen aina liikkunut paljon, myös raskausaikana, viimeksi olin kuitenkin töissä, jossa istuin suurimman osan päivästä. Nykyiseen elämänrytmiin ei juuri istuskelua kuulu, siitä pitää huolen energinen neiti ja osaltaan myös karvainen ystävä (joka kyllä ensimmäiselläkin kerralla lenkitti minua kiitettävästi). Lisäksi lähtöpainoissa ennen raskautta oli eroa reilut 10 kiloa, esikoista odottaessani olin siis paljon tuhdimmassa kunnossa kuin nyt. Ahdasta alkaa toki jo olla, ja vaatekaapissa osasto "mahtuu ehkä taas joskus" on paljon suurempi kuin se, mikä nyt mahtuu päälle.

Raskaana olo Virossa ei sinänsä poikkea kovin paljon suomalaisesta käytännöstä. Neuvolassa käydään, samat tutkimukset tehdään jne. Ansiokkaasti virolaisesta äitiyden seurannasta kirjoitteli aikanaan Lahden takana-blogissa S, tosin tästä on jo aikaa melkein neljä vuotta.

Meno ei ole S:n kertomasta suuresti muuttunut. Neuvolansa saa valita itse, halutessaan saa valita myös synnytykseen tulevan lääkärin ja kätilön, lisämaksusta, myös julkisessa terveydenhuollossa. Valitsin itse neuvolaksi yksityisen Fertilitas -nimisen lääkärikeskuksen, jolla on Viimsin kunnan puolella myös oma sairaala, muttei enää valitettavasti synnytysmahdollisuutta. 

Suomalaiseen neuvolaan verrattuna tarkistuksia on harvemmin (loppuaikana ravasin muistaakseni ainakin joka toinen viikko neuvolassa, täällä se on "soittele kuukauden päästä" -meininki), mutta niiden kulku on ihan sama: pissanäyte, verenpaineen mittaus, sydänäänien kuuntelu jne. Sen sijaan mielestäni paljon vähemmän on kiinnitetty huomiota valistamiseen. Suomesta muistan, että moneen kertaan tentattiin alkoholin tai tupakan kulutuksesta ja toisaalta vitamiinien riittävästä nappaamisesta, tarkkailtiin painoa suunnilleen grammalleen, annettiin ruokaohjeita ym. Täällä ei mitään. Lääkäri kertaalleen kysäisi alkoholinkäytöstä, samoin tupakasta, siinä se. Asiaan saattaa tosin vaikuttaa myös se, että äitiysneuvola-aikana Suomessa ehdin tavata kymmenkunta eri terveydenhoitajaa ja opiskelijat päälle, aina piti selittää samat asiat uudelle ihmiselle. Kahdesti minua hoiti sama ihminen. Täällä olen käynyt koko aikana yhdellä terveydenhoitajalla ja kahdella lääkärillä (gyne ja ultraäänet tehnyt lääkäri). 

Oman mielenkiintonsa prosessiin tekee se, että kuulumme edelleen Suomen sairasvakuutuksen piiriin ja siten "pääsen" taas leikkimään Kelan kanssa äitiysetuuksien ym. tiimoilta. Kaikki on senkin suhteen mennyt aika mutkattomasti. Kirjoitin itse (!) tarvittavan lääkärintodistuksen suomeksi, lääkäri allekirjoitti sen ja Kela hyväksyi. Jos olemme täällä vielä jälkitarkastuksien aikaan, pääsen ehkä taas leikkimään lääkäriä. Koulutus ei ole mennyt hukkaan: vaikken ole päivääkään käynyt lääkistä, osaan sentään asiallisen virkamieslatinan perusteet. Olin ihan varma, että hakemukseni vaatii jotain lisäselvittelyä, mutta sehän meni kirkkaasti läpi. Viron valtiolta en ole hakemassa mitään, sillä nyt ainakin näyttäisi siltä, että olomme täällä päättyy hieman vuodenvaihteen jälkeen ja palaamme Suomeen, eli suurimman osan äitiyslomasta olen kuitenkin Suomessa. Sinänsä virolainen äitiysraha on hyvä, suhteessa parempi kuin Suomessa, ja sen maksaa valtio eikä työnantaja. 

Isoa eroa suomalaisessa ja virolaisessa suhtautumisessa raskauteen ei ole. Ehkä paremmin saa istumapaikan ruuhkaratikasta, jos nyt jotain pitää keksiä. Syntyvän vauvan sukupuolen määritys tuntuu täällä olevan kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus, ja ihan tuntemattomatkin kyselevät tulokkaan sukupuolesta ensimmäisenä. Ehkä tämä on osittain käytännön pakko, täällä kun lastenvaatteet ja -tavarat ovat kovin sukupuolikoodattuja ihan alusta alkaen. Sellaista molemmille sopivaa neutraalia "starttipakettia", jollaista esikoiselle aikanaan koostin, ei virolaiskaupoista oikein löytyisi. Vaihtoehdot ovat lähes aina sininen tai pinkki, auto tai rusetti. Esikoisen kohdalla emme edes halunneet tietää sukupuolta, nyt meillä on lääkäriltä valistunut arvaus aiheesta. Kaikilla ennustajaeukoilla on 50% mahdollisuus onnistua tässäkin tapauksessa, joten jääköön jännitettäväksi.

Seuraavaksi jännäillään viimeiset tarkastukset ja katsellaan. Moni tuttu on kysellyt, aionko synnyttää Virossa, ja kyllä aion. Sairaalat ovat Tallinnassa hyvässä mallissa, en näe syytä miksi lähtisin Suomeen.