Not your piece of cake

Huomasin tilastoja vilkaistessani, että jostain syystä blogiini on eksytty toistuvasti sivustolta nimeltä topblogstories. Piti katsoa, millainen sivu se oikein on. No, ei varsinainen blogisivu... Eli jatkossakaan täältä EI löydy hottista deittiseuraa Tallinnassa. Toki tämä kaupunki tarjoaa varmasti sitäkin, jos sitä on vailla...

Viimeistä (ja toivottavasti-ei-viimeistä) matkaa seuraamassa

Tulihan se kesä sieltä. Tallinnassa on ollut ilahduttavan lämmintä noin viikon verran. Aika vaikea enää muistaa, että kuukausi sitten jännitettiin, sulavatko lumet vappupiknikkiin mennessä kokonaan. Kadriorgin puisto on muuten meidän osaltamme taas pari viikkoa käyttökiellossa, ainakin päiväsaikaan. Leikkipuiston ovat vallanneet koululaisryhmät kevätretkillään, ja joillakin tuntuu olevan kevättä rinnassa vään turhankin kanssa. Ja ei, en ole sellainen hysteerikkoäiti, joka soittaa poliisille jokaisesta lapseen kohdistuvasta tönäisystä. Tyttäreni ei myöskään ole joka kolhusta pillittävä vinkuiita, vaan ennemminkin ottaa liiankin rajut törmäykset vastaan olankohautuksella. Mutta viekääpä oma 2,5-vuotiaanne leikkipuistoon, jossa iloisesti telmii parikymmentä 8-vuotiasta venäjää puhuvaa muksua, niin tiedätte mistä puhun. Turisteja piisaa muutenkin, sillä ilmeisesti Tallinnan rannassa käväisevät risteilymatkustajat roudataan busseilla ihmettelemään mm. Kadriorgia. Siltä se saksalaisten eläkeläisten määrä tänään ainakin vaikutti. Huomaan itsessäni alkavia kantakaupunkilaisen snobiutumisen merkkejä: minua harmittaa hiukan, kun kaikki ne turistijoukot valtaavat MEIDÄN puistomme. Mitä ne täällä tekevät? Tulisivat lokakuussakin sitten, kun sataa räntää, penteleet! Poimivat rusinat pullasta! En kestäisi asumista Vanhankaupungin alueella, siellä kun turistivirrat kiihtyvät kesäisin ihan hillittömiksi. Jokainen asukas on potentiaalinen turistiopas. Toisaalta, minusta on ihan kiva neuvoa maanmiehiä oikeaan paikkaan ja suomennella kaupassa leivosrasioiden sisällysluetteloita heille. Viimeksi kaverimme myöhästyivät seurakunnan kerhosta, koska olivat joutuneet neuvomaan niin paljon turisteja matkallaan Vanhankaupungin halki.

Käväisimme pikapikaa Suomessa hautajaisissa pari viikkoa takaperin. Hautajaiset muodostuivat lopulta tuplahautajaisiksi. Kerroinkin jo aiemmin mieheni isoisän kuolleen, ja mieheni isoäiti kuoli hyvin pian miehensä perään. Surullista tietenkin, mutta toisaalta helpottavaa. Oikeastaan aika kaunis tapa lähteä, kuitenkin yli 60 vuotta yhteistä taivalta tallattuna, niin voi sen viimeisenkin matkan taittaa yhtä jalkaa, näin sanoakseni. Hautajaiset menivät niin hyvin kuin nyt hautajaiset voivat mennä.

Täällä kerroin hautajaisreissusta naapurin lastenhoitaja-Sirjelle, joka kovasti otti osaa ja oli kiinnostunut suomalaisista hautajaisista. Selitin, että vainajat siunattiin kirkossa, haudattiin hautausmaalle (arkussa, ei polttohautausta, joka täällä on ilmeisen yleinen tätä nykyä) ja päälle oli muistotilaisuus, jossa syötiin ja pidettiin puheita jne. Katsoin parhaaksi kertoa myös, että Suomessa ei tavata juoda lainkaan viinaa hautajaisissa (poikkeuksiakin on, kuten isäni kummisedän hautajaisten jatkot, joissa edesmenneen toiveen mukaisesti tyhjennettiin hänen viinakaappinsa viimeiseen tippaan). Sirje-täti hämmästeli, kohteliaaseen sävyyn toki. "Ai, ei lainkaan viinaa? No, kai ne voi viettää niinkin." Alkoholittomuuden muistin mainita siksi, että muistin suomalais-virolaisen tuttuni kertomuksen kuskikeikastaan. Hän oli ollut työkaverilleen hautajaiskuskina. Ihan normaali käytäntö täällä, ettei hautajaistilaisuudesta omin autoin lähdetä. En tiedä, juovatko virolaiset viinaa ristiäisissäkin, Suomessa ristiäiset ja hautajaiset ovat varmaan ainoita juhlia, jotka pääsääntöisesti vietetään täysin kuivin suin. Toisaalta, niin harva virolainen edes kuuluu kirkkoon, etten tiedä kuinka yleisiä kastejuhlatkaan ovat.

Matka Suomeen meni todella täydessä laivassa, paluumatkalla oli vähän väljempää jo. Laivayhtiöt ottavat kyllä myös ilon irti turistisesongista, matkamme hinta oli melkein kaksinkertainen verrattuna talvisiin reissuihin. Toki tätäkin pystyisi kiertämään, jos ei matkustaisi perjantain ja sunnuntain sesonkilähdöillä, mutta nyt oli pakko.

Koska autokansi vaikutti varsin täydeltä, haluaisin tallinnalaisessa liikenteessä nyt reilun vuoden suhanneena vielä muistuttaa autoilevia turisteja muutamasta jutusta.
1. Tallinnassa on ratikoita. Ratikka väistää tasan kahta asiaa: toista ratikkaa ja jalankulkijaa. Ei kannata lähteä kokeilemaan, Tatjanalla on Tatrassaan melko varma massaylivoima. Tallinnassa on myös ratikkapysäkkejä mallia vanha, eli ilman varsinaista pysäkkikoroketta, ratikka vaan pysähtyy merkitylle pysäkille keskelle katua. Jos ratikka laittaa vilkun oikealle ja hidastaa, myös viereisen (oikeanpuoleisen) kaistan liikenne pysähtyy, jotta matkustajat pääsevät turvallisesti ratikkaan ja pois. Tämä sääntö on ihan ehdoton! Sama sääntö lienee muuten edelleen voimassa myös Suomessa, noita vanhanmallisia (vaarallisia, myönnän) pysäkkejä ei vain taida enää Helsingissä liiemmin olla.
Ratikoista vielä sen verran, että jos ajat ratikkakiskoilla, ja perässä tulevalle ratikalle syttyy vihreä valo, on myös kiskoilla olevan henkilöauton mentävä edestä pois, vaikka autoille palaisikin punainen.

2. Kannattaa lukea risteyksissä yläpuolisia merkkejä. Jos merkki ei anna lupaa kääntyä, kaistalta ei saa kääntyä, yleensä ei edes oikealle. Virossa on tälläkin kohtaa säästetty liikennemerkeissä, eli kaistaopasteet on yleensä merkitty yhteen tauluun, ei jokaisen kaistan päälle erikseen kuten Suomessa. Tähän tottuu kyllä äkkiä.

3. Tallinnassa jalankulkijoita on syytä varoa. Suomessakin autoilijan pitäisi, huom. PITÄISI, pysähtyä aina, jos jalankulkija on astumassa suojatielle. Käytännössähän tämä ei juuri toteudu. Tallinnalaiset jalankulkijat kuitenkin olettavat, että autot pysähtyvät. Pysähdy siis, ja etenkin silloin, jos viereisen kaistan ajaja on pysähtynyt jo. Tähän puuttuvat myös poliisit täällä aika hanakasti. Kuuluvat olevan huumorintajutonta sakkia, joten kehottaisin olemaan tutustumatta heihin lähemmin.

Nämä neuvot ihan vaan siksi, että näin päivänä muutamana suomalaisfirman bussikuskin rikkovan kaikkia edellämainittuja sääntöjä noin 300 metrin matkalla Narva maanteellä. Kuskin onneksi poliisi ei tätä nähnyt. Kyseisein keskipohjalaisen firman matkustajien kannalta toivoisin kuitenkin, että kuskin työnantaja perehdyttäisi Viron, tai edes Suomen, liikennesääntöihin ennen seuraavaa työkeikkaa etelänaapuriin.

Lihasvienti, aivotuonti

Tallinnan suomalaiset kokoontuivat jo toiselle perinteiselle vapunpäivän piknikilleen Kadriorun puistoon. Mukavaa oli jälleen! Jos viime vuoden ex tempore -happening kokosi kolmisenkymmentä osallistujaa, tänä vuonna määrä oli liki tuplaantunut. Hyvä me!

Juttelin eväiden nauttimisen lomassa monien vanhastaan tuttujen, mutta myös itselleni uusien tuttavuuksien kanssa. Tämä vahvisti entisestään kuvaani vironsuomalaisesta väestöstä. Hyvin suuri osa, oikeastaan kaikki tuntemani suomalaiset Tallinnassa (pois lukien me kotiäidit) ovat johtoasemassa, oman alansa huippuosaajia tai yrittäjiä, usein kaikkia näitä. Ns. tavallisia duunareita on joukossa varsin pieni vähemmistö. Tänne tulee enimmäkseen niitä suomalaisia, jotka on ensin Suomessa korkeasti koulutettu. Toki moni on ehtinyt jo ennen tänne muuttoaankin tehdä pitkän uran Suomessa ja maksaa verojaan sinne. Tuntuu siltä, että aivo- ja yritysvienti Suomesta Viroon ei ole vähenemään päin, päinvastoin. Jos itsekin olisin yrittäjä, siirtäisin firmani Tallinnaan jos se vain olisi mahdollista esim. toimiala huomioiden. Moni asia on täällä yritysmyönteisempi kuin Suomessa. Ihan ensiksi tulee mieleen verotus. Viron kielen opettajani hämmästeli joskus sitä, kuinka ahkeria suomalaiset miehet ovatkaan. Kaikki hänen miespuoliset suomalaisoppilaansa painavat töissä pitkää päivää. Totesin hänelle, ettei niiden vähemmän ahkerien kannata tänne tulla, täällä kun ei ole sossun luukkua.

Suomeen täältä lähtevää työvoimaa on varmasti määrällisesti enemmän kuin Suomesta tänne tulevaa. Tämän voi käydä toteamassa matkustamalla vaikkapa sunnuntai-illan viimeisellä tai maanantaiaamun ensimmäisellä laivalla Tallinnasta Helsinkiin. Suomalaisilla rakennustyömailla puhutaan viroa ja venäjää, ja jos rakentaminen Suomessa vähenee, se näkyy heti Viron työttömyysluvuissa. Moni lähtevä rakennusmies on vähemmän koulutettu, ja usein lähtemisen vaihtoehto olisi työttömyys kotimaassa, joka ei täkäläiset sosiaalietuudet huomioiden oikein ole pidemmän päälle hyväksi, jos aikoo säilyä hengissä.

Lähteehän täältä toki koulutettuakin väkeä, kuten lääkäreitä ja sairaanhoitajia, mutta ei samoissa määrin. Karkeasti yleistäen voisikin sanoa, että Viro vie Suomeen lihaksia ja tuo Suomesta aivoja. Pidemmän päälle uskoisin, että tämä hyödyttää enemmän Viroa kuin Suomea, etenkin, jos virolaiset ymmärtävät hyödyntää tänne muuttavien suomalaisten osaamista oikein. Toki suuri Suomeen virtaava työvoiman määrä tuo tänne ongelmia myös, mutta toisaalta lähtijöissä on tosiaan paljon niitä, joille ei kotimaassa olisi oikeastaan kysyntää. Vähän niin kuin ne suomalaiset, jotka lähtivät aikanaan Ruotsiin kokoamaan Volvoja tai moottorisahoja.