perjantai 18. tammikuuta 2013

Maksuton joukkoliikenne on täällä

Kirjoitin tästä jo Aamulehteenkin, mutta pitää kai tästä vielä ihan erikseen blogiinkin satuilla: Tallinna liittyi 1.1.2013 niiden harvalukuisten eurooppalaiskaupunkien joukkoon, jotka ovat tehneet julkisesta liikenteestään maksutonta asukkailleen. Suomessakin olen asunut tällaisessa kaupungissa, uskokaa tai älkää: myös Maarianhaminan metropolialueella on maksuton joukkoliikenne! Tosin Tallinnan ja Maarianhaminan ero on se, että Tallinnassa julkisilla voi oikeasti matkustaa, Maarianhaminassa bussin bongaaminen on paljon vaikeampaa (ja lisäksi kaupunki on niin pieni, ettei siellä oikeastaan bussia edes tarvitse. Fillari on kätevämpi ja nopeampi suurimman osan aikaa vuodesta. Eikä sille tuuliselle kivelle talvella kukaan edes halua).

Maksuttomuudessa on muutama mutta. Ensinnäkään se ei koske muualta tulevia. Ei suomalaisturisteja eikä edes muualta Virosta tulevia. Jos siis sattuisimme asumaan vaikkapa Tallinnan naapurikunnassa Viimsissä tai miehen työpaikan naapurissa Raen kunnassa, emme saisi matkustella ilmaiseksi.

Tähänkin on olemassa ainakin yksi poikkeus: jos mukana on alle 3-vuotias lapsi, saa sekä lapsi että hänen huoltajansa matkustaa ilmaiseksi edelleen, oli sitten kirjoilla Tallinnassa, Valgassa tai Rääkkylässä. Samoin alle kouluikäisten lasten matkat ovat aina ilmaisia kotipaikasta riippumatta. Aiemmin myös kaikki yli 65-vuotiaat saivat matkustaa ilmaiseksi, enää ei.

Turistin pitää siis ostaa itselleen matkalippu. Teoriassa se onnistuisi siten, että kävelisi vaikkapa lähimpään R-kioskiin ja ostaisi itselleen vihreän matkakortin, joka maksaa 2€, ja lataisi siihen haluamansa määrän matkoja. Tuo sama kortti käy kaikissa Tallinnan ratikoissa, busseissa ja rollikoissa. Käytännössä tämä ei mene ihan niin. Korttien suuri kysyntä on nimittäin yllättänyt kaupungin, niitä ei ole saatavilla yhtään mistään. Lähi-Selveristä kyselin korttia heti uudenvuoden jälkeen, eipä ollut (viroksi muuten asia "on otsas" jos se on loppu), lupailivat lisää kortteja seuraavalla viikolla. Ilmeisesti niitä saa kuitenkin vasta helmikuun puolella seuraavan kerran...

Ilmeisesti korttien kanssa on ollut muitakin ongelmia. Jos meikätallinnalainen näet kadottaa korttinsa, voi joku toinen käyttää sitä ihan surutta, ja kortti sisältää myös minun henkilötietoni. Järjestelmä tarkistaa kuukausittain, onko kyseisen kortin omistaja enää tallinnan asukas. Jos ei ole, ilmainen matkustelu päättyy siihen. Korttia voi käyttää myös rekisteröimättömänä, kuten turistin kannattaakin tehdä, mutta silloin ei saa tallinnalaisen ilmaista matkustusoikeuttakaan sitten. Jonkinlainen tietoturvariski nuo sirulliset kortit siis ilmeisimmin ovat, vaikkei asiaa yleensä tulekaan sen kummemmin ajatelleeksi.

Jos siis aikoo matkustaa rehellisesti, pitää ostaa lippu kuskilta. Joistain kioskeista saa edelleen vanhanmallisia paperilippujakin, mutta niitäkään ei kaikkialta enää. Kuskille maksaminen onkin sitten oma taiteenlajinsa... Kuski myy lippuja vain pysäkillä. Vaikka seisoisit hänen takanaan ja koputtaisit lasiin (ne istuvat kaikki suljetuissa kopeissa täällä), ei ole ollenkaan sanottua, etteikö kuski painaisi kaasua, jos aikataulun mukaan on aika lähteä. Kuskille maksaessa tulee maksaa tasarahalla, 1,60 € per matkaaja. Se on sitten tosiaan tasaraha. Ne eivät mitään vaihtorahoja jakele, eivätkä huoli ylimääräistäkään, vaikka tarjoaisi. Sitäkin joskus yritin, kun oli taskussa vain 1,70 kolikoina. Tai sitten kyseinen tatjaana ei vain osannut niin paljon viroa, että olisi ymmärtänyt mitä tarkoitin. Aika suuri osa julkisen liikenteen kuskeista vaikuttaisi nimittäin olevan venäjänkielisiä naisia. (Taksikuskit puolestaan ovat lähes kaikki miehiä. Mistähän tämäkin johtuu.) Kuskin myymällä lipulla ei ymmärtääkseni ole myöskään vaihto-oikeutta, eli se käy vain sillä matkalla, jolla se on ostettu. Aika syvältä.

Kuten tunnettua, ilmaisia lounaita ei ole olemassakaan, eikä myöskään ilmaista joukkoliikennettä. Rahan on tultava muualta, vaikkakaan Tallinnan joukkoliikenne ei kattanut kulujaan maksullisenakaan lipputuloilla, ei varmaan minkään kaupungin joukkoliikenne. Veronmaksajien kukkarostahan tämä huvi tietenkin maksetaan, mutta mielestäni on kyllä huonompiakin rahareikiä yhteisille varoille. Rahaa kerätään nyt entistä innokkaammin mm. pysäköintimaksuista, jotka ovatkin sitten pompsahtaneet aika korkealle ainakin keskustassa. Jotenkin minusta tuntuu myös siltä, että pysäköinninvalvojat ovat lisänneet partiointinsa määrää. Aiemmin parkkipirkon ja -pertin näki rundillaan yleensä alueellamme vain aamuisin, nyt usein myös iltapäivällä ja jopa ilta-aikaan, viiden-kuuden maissa. Näinkin yritetään siis ohjata autojaan rakastavaa kansaa takaisin bussin penkille. Tiedä häntä sitten kuinka siinä käy.

Lyhyen kokemukseni mukaan julkisilla matkustavat näet edelleen ne samat ihmisryhmät, jotka niitä käyttivät jo ennen maksuttomuuttakin: eläkeläiset, opiskelijat ja koululaiset. Harvemmin näkee aikuista pukumiestä salkkuineen ratikassa, vaikka tallinnalaiset kuulemma tykkäävätkin juuri ratikasta kaikkein eniten, mitä joukkoliikennevälineisiin tulee. Lasnamäen aamubussit ovat ihan yhtä täysiä kuin ennenkin, mutta ihan yhtä paljon autoja seisoo silti Tartu maanteen aamuruuhkassa. Noin mutu-tuntumalla siis.

Mutta joo, käsi sydämelle, lukija. Kuvittelepa itsesi vaikka fiktiivisen Urmaksen housuihin:
Urmas on 37-vuotias virolaismies, joka asuu Mustamäen kaupunginosan laitamilla omakotitalossa. Hän käy töissä konttorinjohtajana Tallinnan keskustassa. Urmas siis tienaa virolaisittain mukavasti, ja hänen autotallissaan onkin uudehko Volkswagen, josta Urmas maksaa reiluhkoa liising-maksua joka kuukausi. Aamuisin Urmas lähtee töihin ja vie mennessään tyttärensä Triinun kansainväliseen kouluun keskustaan. Nyt Urmaksella onkin kaksi vaihtoehtoa: lähteä aamulla autotalliinsa, kuten tähänkin asti, höräyttää lämmin Passat käyntiin ja istua aamuruuhkassa, viedä tytär kouluun ja mennä töihin, kunhan ensin löytää parkkipaikan. Toinen vaihtoehto on kävellä parisataa metriä pysäkille tyttären kanssa, hypätä rollikkaan (KVG trolleybussi tai johdinauto), joka on valmistettu Tsekkoslovakiassa 1980-luvulla, jossa haisee hiki, märkä koira ja keitetty kaali ja jonka ovenraosta tuiskuttaa lunta lattialle, ja ajaa sillä keskustaan. Aikaa kuluu molempiin vaihtoehtoihin melko todennäköisesti yhtä kauan, julkisen liikenteen aikataulusta riippuen. Kumman vaihtoehdon Urmas valitsee? Sori nyt vaan, mutta vaikka kyyti olisi kuinka maksuton tahansa, aika moni valitsee silti sen oman lämpöisen auton, huonot aamuradiojuontajat ja ruuhkassa kököttämisen. Vaikka se kuinka maksaisi. Kun auto on kerran hankittu ja sen käyttöön on tottunut, on aika vaikea palata julkisen liikenteen käyttäjäksi. On paljon haastavampaa esim. poiketa kotimatkalla marketissa, jos kulkupelinä on bussi, kun jos olisi liikkeellä omalla autolla.

Kaikista ongelmistaan huolimatta maksuttomuus joukkoliikenteessä on mielestäni hyvä juttu. Se jos mikä on omiaan lisäämään ihmisten välistä tasa-arvoa: ainakaan kenenkään töissäkäynti tai vaikka työhaastatteluun meno ei kaadu siihen, ettei ole varaa bussilippuun. Aina on olemassa ainakin vaihtoehto sille, että lähtee liikenteeseen omalla autolla. Jos ne kalliit pysäköintihinnat alkavat syödä miestä, voi niellä ylpeytensä ja hypätä julkisen liikenteen käyttäjäksi.

2 kommenttia:

Täti luumu kirjoitti...

Siis pitääkö tallinnalaisillakin olla jokin matkakortti? Olen kiinnittänyt huomiota että kukaan ei tunnu bussissa leimailevan mitään kortteja. On vähän herättänyt kummastusta tämä bussi toiminta :)
blogisi ei löydy blogilistalta. Olisi kiva seurata sitä kautta.

LK kirjoitti...

Lisäydyin blogilistalle, kiitos vinkistä :)

Ja joo, tallinnalaisillakin pitää olla matkakortti. Käytännössä ühiskaart pitää ensin ostaa, ja sitten osoitteessa https://www.pilet.ee/viipe/ isikustaa eli olisiko oikea suomennos henkilöidä? Toki sen voi henkilöidä kioskillakin, mutta ainakaan se ärrän täti, jolta kortin ostin ei niin paljon puhunut viroa, että olisin alkanut projektiin... Sitä korttia sitten vilautellaan masiinalle bussissa, ratikassa ja rollikassa. Tähän asti suuri osa on matkustanut ID-lipuilla, eli mitään fyysistä lippulappua ei ole ollut, vaan tarvittaessa matkustusoikeus on osoitettu henkkaria vilauttamalla. Näin ainakin silloin kesällä, kun viimeksi näin ratikassa tarkastajan.