tiistai 14. elokuuta 2012

Lenin-setä asuu takapihalla ja muita lähinähtävyyksiä

Perjantai-ilta ei sujunut kovin auvoisesti. Viime viikolla rappukäytävään oli ilmestynyt lappu, jossa huomaavaisesti kerrottiin lämmityskatkoksesta perjantaista sunnuntaihin. Lapussa teksti oli muuten huomaavaisesti vain viroksi... Tässä talossa asuu lisäksemme tietääkseni ainakin yksi muukin suomalainen, jonka kielitaidosta en osaa sanoa mitään, ja lisäksi pari niin venäjänkielistä perhettä, etten usko heidän välttämättä ymmärtäneen viestiä. Ehkäpä asunnon omistajia on asiasta infottu yksilöllisestikin, mutta ainakaan vuokraemäntämme ei ollut ilmoittanut meille aiheesta. No, perjantaina lapsosen iltakylpyä laittaessani totesin, että nyt se sitten tosiaan katkesi. Keittelin lämpimät vedet kattilalla ja vedenkeittimellä, ja mielessäni nostin hattua äiteelleni, joka lämmitteli minun kylpyvesiäni samalla menetelmällä (tai itse asiassa vissiin puuhellalla). Asuimme omakotiraksavaiheessa hetken aikaa talossa, jonka mukavuuksiin ei kuulunut lämmin vesi, vuonna 1982. Respect, äitee.

Ehdimme jo harkita pikaista pakoa hotellin huomaan viikonlopuksi, mutta jo lauantaiaamuna vesikriisimme oli loppunut, taas pääsi suihkuun. Jäimme siis viikonlopuksi Tallinnaan ja tutustuimme taas pariin paikalliseen nähtävyyteen. Lauantaina kävimme Tallinnan kasvitieteellisessä puutarhassa, Botaanikaaedissa, viettämässä iltapäivää luonnon helmassa. Jokaiselle kotihortonoomille vierailun arvoinen paikka. Oma kukkien kasvatukseni rajoittuu muutamaan laatikolliseen samettirusuja parvekkeella, mutta tuolla pääsi ihailemaan uskomattoman monia ruusulajikkeita, puita ja muita kasveja. Pikkuneidiltä pointsit suurten kasvihuoneiden papukaijoille ja karppialtaalle. Botaanikaaed voisi toimia myös piknik-paikkana, ruohokenttää piisaa.

Sunnuntaina käväisimme Maarjamäen museoalueella, hieman Tallinnan keskustasta Piritaan päin. Ehdottoman hyvin piilotettu paikka muuten: polkupyörällä pääsisi varsin mukavasti perille pyörätietä, mutta pyöriä meillä ei valitettavasti täällä ole. Autoilijalle ei juuri opasteita ole, harhailimme hetken etsien museon sisäänpääsyä, enkä ole ollenkaan varma, ajoimmeko sittenkään ihan oikeaan paikkaan parkkiin... Itse museota voisin luonnehtia hyvin piilotetuksi helmeksi. Varsin kattava leikkaus Viron historiaan viimeisen reilun sadan vuoden ajalta, tosin näyttelystä jotain irti saadakseen on syytä osata viroa tai englantia, mieluummin ehkä ensin mainittua. Pikkuneiti piti taas vanhempia kiireisenä, joten kovin syvälliseen tutustumiseen ei ollut aikaa. Ehkä hyväkin, että neiti on niin kovin pieni, ettei ymmärrä esimerkiksi Toisen maailmansodan aikaisia kauheuksia vielä.

Museon takapihalle on siirretty menneisyyttä, joka mielestäni sinne kuuluukin: ei unohdukseen, mutta takapihoillemme muistuttamaan siitä, että asiat eivät aina ole olleet näin. Pikkuneidin ensimmäinen kommentti neuvostoaikaisista suurmiesten patsaista oli "iso setä!" Päässä alkoi välittömästi soida Pikku Pioneerin laulu, tai mikähän se nyt onkaan ("Lenin-setä asuu Venäjällä..."). Siellähän noita oli. Osa oli nähtävillä jo aiemmin käymässämme Miehitysmuseossa, suurempia oli dumpattu Maarjamäen linnan taakse. Varsinainen kauhugalleria.


Maarjamäen alueella olisi mielestäni potentiaalia vaikka mihin. Linnan alue on kaunis, mutta puskittunut ja piharakennukset ovat ilmeisesti vajaakäytöllä. Tallinnassa museoita riittää, ja tämä on tosiaan vähän syrjässä, joten alueen kunnossapito ei liene kaupungin prioriteetti numero yksi. Toivottavasti kuitenkin tulevaisuudessa tulee aika, jolloin alueeseen laitetaan vähän enemmän paukkuja, sillä paikka on mitä hienoin. Edelleen jäi käymättä siinä kummallisessa betonimonumentissa linnan alueen vieressä, sinne pitää mennä vielä erikseen. Kuvittelimme, että museoalueelta olisi päässyt myös betonihirvitykselle obeliskeineen, muttei päässyt, ja pienestä museovieraasta alkoi jätskitankkauksesta huolimatta loppua virta. Suuntasimme siis neidin mielestä viikonlopun parhaaseen seikkailuun, autopesulaan. Kun on melkein kaksivuotias, voi olla pienistä asioista järisyttävän onnellinen.

Lisäksi kävimme uudessa lähikahvilassamme. Pikkuneiti oli jostain syystä päättänyt, että nyt on päästävä kahvilaan isin kanssa, joten sinne siis. Kalamajan alueella, lähes Balti Jaamia vastapäätä sijaitseva trendikäs Boheem Kohvik on avannut pienemmän Väike Boheemin meiltä parin korttelin päähän. Eväs oli maittavaa, kahvila viihtyisä ja tunnelmallinen. Samassa liiketilassa toimi aiemminkin ravintola, jossa emme koskaan tulleet käyneeksi (eikä ilmeisesti kovin moni muukaan, koska ravintola tosiaan on nyt edesmennyt). En aluksi edes tajunnut sen olevan ravintola, vaan luulin jonkin sortin kampaamoksi ulkoa päin. Väike Boheem sen sijaan on rakentanut paikkaan myös kivan terassin, joka houkuttelee paikalle kulkijoita: aina siinä joku istuu, kun olemme ohi kävelleet. Toivomme menestystä uudelle paikalle!

Olen ollut laiska kirjoittelija, onhan tässä välissä tapahtunut kaikkea muutakin kivaa: esimerkiksi vanhavanha, mutta silti niin nuori, ystäväni kävi kylässä! Lisäksi poikkesimme pikaisesti Lennusadam-museossa ja Pärnussa. Niin, ja paljon ihan tavallista arkea: leikkipuistoilua, pestyä pyykkiä, imuroituja lattioita ja koiraulkoilua. Lähitulevaisuudessa taloutemme reissaa Lappiin jännäämään, sanooko toinen vanhavanha-nuori ystäväni tahdon, isovanhempien ja muiden visiittiä on luvassa, eräs neiti täyttää kaksi, ja niin edelleen. Kotiäidiksi mulla on koko ajan sata asiaa menossa!

2 kommenttia:

Ida kirjoitti...

Heippa! Tuo kasvitieteellinen puutarha on kyllä sellainen rauhan tyyssija, että ihan "hermo lepää" :) Täytyy käydä myös noita patsaita ihmettelemässä, meiltä kun on Maarjamäen museoalue tähän mennessä jäänyt väliin.

Toivottavasti muuten sähköpostini löysi perille :)?

Ida

LK kirjoitti...

Jeps, posti tuli perille :) Yritän vastaillakin siihen, pahoittelen että taas kestää...