Kirjallisia näkökulmia Viroon

Olen viime aikoina yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja lukea pitkästä aikaa muutaman oikean kirjan. Ihan liikaa tulee tuijotettua telkkaria tai surffattua netissä, oikeissa kirjoissa on tunnelmaa, jota sähköinen media ei vaan voi korvata. Kirjastoa käytin enemmän tai vähemmän ahkerasti Suomessa asuessamme, täällä en vielä ole uskaltautunut seikkailemaan raamatukogun ihmeelliseen maailmaan. Lähin kirjasto on parin korttelin päässä, joten ehkä jonain sadepäivänä rohkaistun menemään sinnekin.

Lukemani kirjat ovat suurelta osin käsitelleet Viroa jollain tavalla (okei, meni siinä pari muutenvaanromaaniakin). Viimeisimpänä luin Imbi Pajun teoksen Torjutut muistot, joka käsittelee virolaisten sotienjälkeisiä kokemuksia ja traumoja. Karmivaa luettavaa paikoitellen. Kirja ei käsittele vain yhtä henkilöä tai perhettä, vaan sisältää muistoja useilta eri näkökulmista asiaa katsovilta. Paju sai innoituksen teokseensa oman äitinsä ja tämän sisaren kokemuksista, joista hän sai kuulla vasta aikuisiällä enemmän. Ihmisiä on pidetty pelossa vuosikymmenet, ja vielä uudelleenitsenäistymisen jälkeenkin meni yli 10 vuotta ennen kuin näistä asioista alettiin toden teolla puhua. Traumat ovat syvällä, uskoisin että lähes jokaisen virolaisen lähisuvussa niitä on. Osa ei kai puhu niistä vieläkään, osa ei ehtinyt kysyä omilta vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan, jotka ovat jo edesmenneitä. Osa ei ehkä haluakaan tietää. Jos Suomessa ei ihan vieläkään voida puhua neutraalisti vuoden 1918 sodan (sisällissota, veljessota, vapaussota, punakapina, ihan mitä vaan) tapahtumista, näidenkin arpien parantelussa menee vielä vuosikymmeniä. Virossa kun on edelleen elossa gulageilla olleita ihmisiä, kyyditettyjä ja kyydittäjiäkin. Suomessa viimeinen 1918 sotatoimiin osallistunut taisi kuolla muutama vuosi sitten.

Pakko todeta, että mitä enemmän Viron historiaan tutustun, sitä enemmän jaksan ihmetellä, että nämä todella ovat täällä edelleen, että Viro ja virolaiset ovat edelleen hengissä ja voimissaan valtakuntana ja kansana. Niin monta kertaa tästä on joku isompi kävellyt yli ja yrittänyt enemmän tai vähemmän nitistää koko kansan. Sitkeää väkeä.

Kevyempää kesälukemista edusti sitten Terhi Pääskylä-Malmströmin Viron viemää. Kirjoittaja on suomalainen nainen, joka oli koostanut kirjan blogimerkinnöistään. Hän on harrastanut Viroa, niin maata, kulttuuria kuin kieltäkin, vuosikaudet, ja kertoi kirjassa tästä harrastuksestaan ja parin vuoden asumisestaan Tallinnassa. Ihan hauska kirja, moni asia tuntui tutulta (etenkin, kun kirjoittaja on asunut samoilla nurkilla kuin me nyt) ja monta ahaa-elämystä koin tästäkin. Olen esimerkiksi tietämättäni törmännyt useita kertoja yhteen nyky-Viron tunnetuimmista laulajattarista. Maarja-Liis Ilus on tullut vastaan monta kertaa, asuukin kai jossain tässä lähellä.

Lisäksi Pääskylä-Malmströmin esimerkistä innostuneena ostin elämäni ensimmäisen Kroonikan, joka on paikallinen Seiska-lehden tyyppinen kulttuurijulkaisu. Minä, joka en lue mitään naistenlehtiä suomeksi, enkä ole häävimpi julkkisbongari muutenkaan (koko Ultra Bra kävi joskus vuonna nakki mun kanssani asioimassa kun olin huoltsikalla töissä, enkä mä mitään tajunnut. Tehosekoittimen Oton sentään tunnistin kun kysyin siltä paperit, kun sen luottokorttiostokset ylittivät muistaakseni 300 markan rajan). No, nyt tiedän esimerkiksi sen, että Riikikogun jäsen Rainer Vakra käy kesäisin levittämässä sontaa isoisänsä pelloille käsipelillä, millainen on laulajamummo Kihnu Virven uusi hirsitalo, millaisen rempan teki Strippar-Marco Suomessa strippaamalla tienaamillaan rahoilla, että Eesti Pangan eli paikallisen keskuspankin johtaja Ardo Hansson kävelee työmatkansa (kun taas presidentiskä Evelin Ilveksen autoliising maksaa tonnin kuussa) jne. Kulttuuriin tutustumista parhaimmillaan. Melkein naapurissamme on ERR:n eli paikallisen Ylen studiot, ehkä alan tunnistaa lisää paikallisia julkkiksia naapurustosta, kunhan jatkan Kroonikan parissa. Ja kuten Seiskassakin, Kroonikassa jutut ovat usein lyhyitä ja yksinkertaisia. Eli kielen opettelun kannalta hyviä.

Lisäksi opettelen kieltä lasten kuvakirjoista. Olemme ostaneet pikkuneidille joitakin paikallisia kuvakirjoja, koskapa neitiä ei kieli haittaa, ja kirjat ovat täällä paljon halvempia kuin Suomessa. Tiedän, mitä ovat küülikud ja pardid, ja että sian asunnon nimi on viroksi seasulg mutta kanat asuvat kanalassa, kuten Suomessakin. Oppia ikä kaikki.